tiistai 15. marraskuuta 2016

Taas on aihetta juhlaan

Todellakin, tänään järjestetään oikein kunnon kekkerit! Meidän talon Vanha Herra, Miminkan Grand Old Man Nöpö ( Miminkan Hamilkar) täyttää 19 vuotta! Se on mahtava ikä kissalle, ja sitä juhlitaan nyt perusteellisesti. Päivänsankari saa herkkuja kaiken päivää, ja tietenkin myös muita nelijalkaisia perheenjäseniä hemmotellaan. Juhlavieraat saavat kakkua ja kahvia ja jäätelöä. Let's party!!
Syntymäpäiväpotretti on otettu kesällä mökillä, korituolissa jossa Nöpö lepäilee päivisin ja antaa auringon lämmittää selkää.

 Eilen posti toi onnittelukortin nuorilta sukulaispojilta Killitä ja Nallukalta sekä heidän taloudenhoitajaltaan. Nöpö kiittää Hepokullan porukkaa muistamisesta

tiistai 2. elokuuta 2016

Ninni-neiti matkustaa

Tuonne jonnekin tietokoneen uumeniin on päässyt kertymään pienoinen kuvavarasto paitsi omista nelijalkaisista perheenjäsenistä myös maailmalle lähteneistä (lähetetyistä) kullannupuista. Kuvia katsellessa mielikuvitus lähtee lentoon ja pukkaa tarinaa, faktaa tai fiktiota...
Tällä kertaa innoittajana on espoolaistunut Princess Nioradza eli Ninni-neiti, joka lähti lomareissuun - perheen kanssa toki, eihän sitä nyt pikkuinen kissa yksinään.
Näin Ninni-neiti kertoo lomamatkasta melkein toiseen päähän Suomea:

Kun olen yksin kotona, viihdytän itseäni esimerkiksi tällä tavalla. Heitän keltaisen hämähäkkini uimaan juomakuppiin ja sitten pelastan sen sieltä. Ihan aina en viitsi kastella tassujani. Kumma kyllä, kertaakaan ei ole hämyri uponnut pohjaan, se on aika taitava kellumaan.

Isin sylissä on tosi kiva löhötä. Tällainen lomanvietto sopii hyvin kissalle. Välillä voi siirtyä äiskän syliin - ja sitten taas isin jne. Ymmärrättehän?


No nysse rupesi kattomaan lätkää. En ole oikein innostunut lätkästä paitsi ihan joskus, esim. kun silmät ovat kiinni. Nyt ei ole ja lähdenkin tästä muualle..

pelaamaan ihan ikiomaa pallopeliäni. Siihen ei tarvita kuin pallo jossa on nameja sisällä. Namit tietysti kuuluu syödä, mami ottaa aikaa ja laittaa sitten lisää nameja palloon. Tai ei aina laita, silloin on peli loppu. Mutta mitäs nyt puhutaan tuolla keittiön suunnalla, jotain matkasta ja pakkaamisesta.

Hyvä kun olin kuulolla! Pakkaan nyt itseni tähän mamin käsilaukkuun ja varmistan, ettei minua unohdeta. Voi että tää laukku sopii mulle!

Jaa että ei  kissaa käsilaukkuun, no ei sitten. Täältä matkalaukusta ne ei huomaa mua ollenkaan, ja matkaan pääsy on varma!

Häntä ei osunut matkalaukkuun ja paljasti mainion suunnitelman. Toisaalta, matkalaukusta ei näkymät ole kovin kummoiset kun siinä ei ole ikkunaa. Tästä näkee missä mennään. Oli aikaa katsella, matka kesti kaaauan, nukuinkin välillä, heräsin ja aina vaan mentiin, sinne Suomen toiseen laitaan.

Perillä  olikin ihan toisenlaiset näkymät kuin Mansessa tai Espoossa. Ja sitten nuo kaukana olevat hirmu isot eläimet tulivat ihan ikkunan luo tuijottamaan minua. Niillä oli kamalan isot sarvet! Pikkuisen kiristelin niille hampaita kun vähän pelkäsin. Mutta kun kuulin, että ne on poroja, niitä joilla joulupukki (!) ajelee, lopetin kiristelyn kun tuumailin, että jos Petteri Punakuono on siellä mukana niin se voi vaikka pahastua. Siellä oltiin monta päivää ja sitten tultiin takaisin kotiin. Minä sain kovasti kehuja kun käyttäydyin niin hienosti koko pitkän matkan.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Paluumuuttaja muutti jälleen...

Niinhän siinä pitikin käydä, että pikku Miriam tulee tänne ensimmäiseen kotiinsa, tuttuun paikkaan, vain käymään ja toipumaan elinympäristön vaihdoksen aiheuttamasta shokista ennen  lopullista muuttoa  naapuritaloon Ullan kissaksi. Nyt he ovat asustelleet yhdessä muutamia viikkoja ja ovat mainiosti sopeutuneet toisiinsa. Miriam rakastaa ihmisiä ja on onnellinen saadessaan olla ihmisensä kanssa kaiken aikaa. No, välillä ihmisen tietenkin pitää poistua kodista ihmisten asioille, mutta sen ajan kisu käyttää hyödykseen ja nukkuu, jotta jaksaa taas leikittää ihmistään, kun se palaa kotiin.
Mirru nojailee kaapin kulmaan ja miettii, mitä tehdä, minne mennä.

Parvekkeellahan voisi käydä lenkillä. Sinne voi mennä ikkunasta ja tulla takaisin ovesta. Tai sitten lenkin voi tehdä toisinpäin, siis mennä ovesta ja...

Porkkana ei ole oikea vaan kankaasta tehty. Kissan suussa se kuitenkin maistuu paremmalta kuin luomuporkkana ihmisen suussa. Maun salaisuus on tietenkin aimo annos kissanminttua pötkön sisuksissa.  Rupesi korva kutiamaan kesken nautiskelun!

Laittoivat, mokomat, nameja kuppiin ja sanoivat: Osaatkos ottaa sieltä?

Osaan toki, suuhun asti sain ensimmäisen, mutta hitaanpuoleista tämä on tällä viisiin.

Saisikohan toisella tassulla vikkelämmin? Jos vaikka olen vasentassuinen!


Mitä hulluja! Olen kissa, syön siis kissojen tavalla eli kuono kuppiin vaan niin syvälle kuin sopii!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Tervehdys Pietarista

Miminkan nuoremmat tytöt, Princess  Nioradza ja madame Miriam, ovat tässä kevään kuluessa vaihtaneet kotikaupunkia, jälkimmäinen jopa maata. Ninnistä tuli taloudenhoitajapariskuntansa kanssa espoolaisia. En ole vielä kuullut Ninnin omaa kommenttia muutosta. Lieneekö Mansea ikävä  turkulaistytöllä vai onko ihan sama missä asuu, kun ei kerran Turussa.
Toinen prinsessa, Nadezjda, on kaikesta päättäen viihtynyt hyvin Pietarissa. Pääseehän sieltä pari kertaa vuodessa pitkälle lomalle Tukholmaan.
Kuvat kulkevat Pietarista tänne vanhaan kotiin - kiitos Birgitta. Pääsemme nyt näkemään, miten syntymäpäivää juhlittiin tänä vuonna.
"Hei annapa kun korjaan tuon alas valahtaneen rusetin vähän ylemmäs, on sitten helpompi syödä herkkuja kun ei loju rusetti lautasella."

"Onnea, onnea, onnea vaan ja hyvää syntymäpäivää!"

Taas on herkkupöytä katettu - siinä on tilaa parhaalle ystävällekin.

Ystävykset Princess Nadezjda ja Sylphida

Ja vielä kaunis prinsessa ihan itsekseen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Miminkan kuopukset juhlivat

Taas juhlitaan syntymäpäivää, tänään viisi vuotta täyttäviä N-pentuja. Siispä oikein paljon onnitteluja suvun pienimmille kehrääjille, Princess Nadezdjalle Pietariin, Princess Nioradzalle Espooseen ja tietysti meidän omalle Sisu-kisulle! Olkoon teillä aina ruokakuppi täynnä herkkuja, silittävä käsi lähellä ja oma peti valmiina ottamaan suojaansa unisen kehrääjän!
Sisu-kisu syvissä mietteissään syntymäpäivänsä aattona. Muisteleeko menneitä aikoja - vai näkeekö seinälle pienen siivekkään, jonka voisi vaikka syödä?

torstai 21. huhtikuuta 2016

Pikku paluumuuttaja osa 2

Maaliskuun puolivälissä tuli viesti Tukholmasta, että nyt olisi aika pikku Miriamin muuttaa takaisin syntymämaahansa. Frasse-poika oli jo riittävän vanha tullakseen toimeen ilman emoa, ja isännällä oli suunnitelmia, joihin Miriam ei oikein sopinut. Minä ostin kiireen vilkkaa laivaliput  ja varasin meille oikein ikkunallisen hytin. Voimme  paluumatkalla istuskella sohvalla koko päivän ja katsella upeita merimaisemia. Ja niin sitten teimmekin.
Mutta sitä ennen...
Kello on noin 6,  Tukholman Tegelvikshamn on jo ihan lähellä, aamuaurinko kultaa ihanasti Södermalmin itäisen rannan taloja.

Satamaterminaalissa pikku matkalainen odottelee noutajaa. Vähäsen Mirrua ihmetyttää varhainen herätys, matka maanalaisella ja bussilla aamuruuhkassa ja odottelu satamassa. Martin ja minä hoitelemme protokollan, Miriam vaihdetaan toiseen kuljetuskoppaan ja sitten on jäähyväisten aika. Siinä kohdin muistan elävästi hetken noin kuusi vuotta aikaisemmin, kun itse hyvästelin Turun lentokentällä   Ruotsiin lähtevän pienen tyttäökissan, jota Martin oli tullut noutamaan.

Lyhyen odottelun jälkeen pääsemme laivaan ja omaan hyttiimme. Miriamin ilme kuvastaa sen mielentilaa: MISSÄ mä nyt oikein olen? Vuoteella on kuitenkin oma huopa ja vastapäisellä sohvalla oma punainen tyyny, joissa on tutut kodin hajut. Matkakumppanikin on tuttu, ei siis mitään hätää! Eihän?

Miriam tutkii maisemaa. Tämä on vielä Tukholman saaristoa. Aurinko paistaa, mutta merellä on kova tuuli, joka ei tässä saariston suojassa vielä tunnu.

 Miriam nauttii aamiaisensa hytissä, minä käyn laivan kahvilassa. Sen jälkeen vähän lepäillään ja rentoudutaan. Minä lueskelen pokkaria ja Miriam miettii luultavasti elämän irrationaalisuutta.

Kissarouva käy tämän tästä kurkkaamassa ikkunasta ulos. Ja todellakin, maisema ei suinkaan ole pelkästään merivettä, ehei! Näkyy saaria ja huviloita...

lintuja luotojen rantakallioilla...

ja laivoja. Juuri tässä on neljän laivan kohtauspaikka, vielä saariston suojassa.

Sitten Tukholman saaristo jää taakse, edessä on avomeri ja syvän turkoosinväriset vaahtopäiset aallot. Sekä yksi tuulipuisto. Huolimatta suuresta koostaan ja vakaajistaan (lieneekö oikea termi?) Viking Grace keinuu aalloilla aika mukavasti. Mutta mitäs me merikarhut, me emme siitä välitä vaan katselemme televisiosta kotimaista elokuvaa.

Kissan päivärutiineihin kuuluu pesu. Sitä paitsi, sanotaan että reissussa rähjääntyy. Siispä pesulle. Tässä meneillään etutassu, ensin yksi, sitten toinen.

Takatassu nousee sorjasti ylös, ei tarvitse päätä taivuttaa alas. Pesun jälkeen sitten taas on torkkujen vuoro ja ehkä pikku välipalankin. Tai toisinpäin.
Näin leppoisasti kuluu päivä matkatessamme meren yli uuteen kotiin - tai vanhaan, miten sen nyt ottaa. Lentomatka olisi kestänyt vajaan tunnin, mutta meille sopii paremmin tällainen verkkainen kyyti.
 

Perillä ollaan.  Miriam tutkii syntymäkotinsa paikkoja. Huone on tuttu  mutta kiipeilypuu on uusi, täytyypä kokeilla miltä se tuntuu.

Tässä on mukava makuupaikka. Ja kun ei jaksa nukkua, voi katsella ikkuna takana pihapuissa lenteleviä lintuja. Cool!

Jatkuu...

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Pyöreitä vuosia!

Uskomatonta mutta totta, kymmenen vuotta on kulunut siitä kun J-siskokset syntyivät! Vuodet ovat vierineet todella nopeasti, ja kaikenlaista tapahtumaa, niin hauskaa kuin surullista, niihin vuosiin on mahtunut. Sellaista elämä on.
Mutta tänään on juhlan ja herkkujen aika, kun Julinka-rouva täyttää ns. pyöreitä vuosia! Hänen pyöreitä muotojaan eivät vuodet ole saaneet kutistumaan - enkä juuri minäkään vaikka hänen ruokakuppinsa päivittäin täytänkin noudattaen ankarasti Kissojen Painonvartijan (minä itse) annosteluohjeita...

Erityisesti tänään  muistamme tietenkin myös kaunista Julija-siskoa.



Siis lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle Julinkalle! Marja-Leenalle suurkiitokset kauniista syntymäpäiväkukista, joita päivänsankari ennätti jo ihan pikkuisen maistaakin, kun hääräsin kameran kanssa.

P.S. Pikku paluumuuttajan tarina jatkuu piakkoin...

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pikku paluumuuttaja osa 1

Helmikuussa vähän ystävänpäivän jälkeen matkustin Tukholmaan tervehtimään pientä kissavauvaa Frassea, sen emoa Miminkan Miriamia sekä heidän isäntäänsä - tai palvelijaansa, ihan miten vain. Frasse oli aivan hurmaava pikku touhuliini! Kerta kaikkiaan ihana, sekä luonteeltaan että myös ulkonäöltään.
Pikku Frasse lepäilee kiipeilypuun latvassa; mainio paikka paitsi nukkumiseen myös pihan tarkkailuun

Tuliaisiksi saatu hiiri (koosta päätellen vähintään rotta) pitää heti nujertaa

Äidin ja pojan painiottelu matolla vei pikkuiselta voimat ihan tyystin


Kaunis äitikissa Miriam

Design-raapimateline jota voi  käyttää myös juoksu-, kiipeily- ja piiloutumisleikkeihin
 
Miriam mietteissään...

Nyt meni ilme vakavaksi, eikä pelkästään kissarouvalla vaan myös minulla. Isäntä juuri kertoi, että kissarouvalle pitää löytää uusi koti. Mistä nyt sellainen löytyisi...


Pääsin vierailemaan myös Miriamin esikoispojan Scoopin kotona Tukholman toisella laidalla. Poika asustelee isänsä Balloun ja harmaan kotikissa Simban sekä palvelusväen kanssa. Scoopi on kaunis kissa, aika lailla äitinsä näköinen, mutta kyllä on sen isäkin komea rotunsa edustaja. Oli tosi kiva nähdä poika monen vuoden jälkeen, edellisen kerran näin hänet Göteborgissa kun hän oli pikkuveljensä Frassen ikäinen.
 
 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää



Miminkan kissalan väki toivottaa kaikille ystävilleen onnellista ystävänpäivää!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Sisko ja sen veli

Taas on syntymäpäiväonnittelujen aika! Hurmaavat M-pennut, Miriam ja Mihail eli Dante, täyttävät tänään kuusi vuotta! Eiväthän he enää mitään pentuja ole olleet enää vuosikausiin, paitsi minulle. Olen nähnyt heidät monta kertaa aikuisina. Olen nähnyt Miriam-rouvan ensimmäiset pennut, ja kohta näen toivottavasti toisenkin pentueen eli hurmurin lahden takana. Niin, mutta minäpä muistan heidän elämänsä alun, syntymän, hervottoman kehräämisen emon nisällä, ensimmäiset horjuvat askeleet syntymäkorissa, silmien aukeamisen - ja kaiken mitä tapahtui heidän elämänsä ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Minulla oli ilo ja onni saada seurata heidän kasvunsa alkua, ja ilokseni olen saanut nähdä heitä  myös täysikasvuisina. Miriamiakin, vaikka hänen kotinsa on kaukana Ruotsissa. Otin heidän pentuaikanaan paljon valokuvia, ja niitä katsellessa  palaavat kaikki hauskat muistot elävinä mieleen. Ihanat pennut, Mirru ja Miksu!
Painiottelu lattialla. Ei kulunut kauaakaan, kun ipanat jo kiipesivät takana näkyvää verhoa pitkin ylöspäin kuin pienet apinanpoikaset.

"Älä yritäkään, minä olin täällä ekana!"

Kaisa oli molemmille pentueilleen tarkka ja huolellinen äiti. Luulenpa että hän nukkui vain silloin, kun pennutkin olivat höyhensaarilla. Muun ajan hän piti  herkeämättä silmällä jälkikasvunsa touhuja, toisin kuin äitinsä Julinka. Mutta Julinkalla olikin kaksinkertainen määrä ipanoita vahdittavana, kuka niitä nyt joka hetki jaksaa  paimentaa. Mission impossible!

Leikin jälkeen pieni halihetki...

ja sitten Nukkumatti jo tulikin.

Oikein paljon onnea, 6-vuotiaat
 Miriam ja Dante!