tiistai 6. kesäkuuta 2017

Winterreise (Schubert ym.) - Talvinen matka (Dante)

 Siniturkkisen sankarimme Danten talvinen matka oli hyytävän jännittävä seikkailu, varmaan sen omastakin mielestä mutta ainakin kotiväen ja muiden läheisten mielestä. Ehkä matkan ei ollut tarkoitus kestää niin kauan, ehkä sään piti olla vähän toisenlainen, ehkä...
Kenties koko juttu alkoi tästä: päiväunet pahvilaatikossa, aurinko lämmittää selkää, ulkona pihapuu huojuu hiljakseen leppeässä kesätuulessa. On juuri muutettu uuteen kotiin, taloon jonka piha näyttää  aika lailla samanlaiselta kuin vanhan kodin lähitalojen pihat. Dante muistelee sitä edelliskesäistä viikkoa, jonka se sai viettää naapuritalon rehevässä puutarhassa ihanan vapaana. Ruokaa riitti; ystävälliset asukkaat huolehtivat päivittäin siitä, että siilien ruokakupeissa oli kissanmuonaa ja raikasta vettä. Emme tiedä varmasti mutta arvelemme, että joku pikku hiirikin sai uhrata henkensä Danten päivällistarpeeksi. Siis kaikin puolin onnistunut karkureissu! Mieleen hiipii ajatus, että sen voisi ottaa uusiksi. Miksipä ei!
Siis tuumasta toimeen. Eräänä päivänä Dante huomaa tilaisuuden tulleen ja livistää ovenraosta portaille, kun joku avaa oven eikä huomaa siniturkkia. Sillä kertaa matka tyssää juuri siihen, mutta ei huolta, aina yrittää voi uudelleen.

Sankarimme tekee uuden yrityksen joitakin viikkoja myöhemmin ja tällä kertaa onnistuu livistämään alas portaita pihan pensaiden varjoihin. On kylmä ja pimeä ilta, ei ollenkaan samanlainen kuin silloin edellisellä kerralla. Silloinkin oli ilta ja pimeää, mutta oli heinäkuu ja melkoinen helle. Sankarimme ei nyt kuitenkaan lannistu tästä pienestä takaiskusta. Tärkeintä on vapaus! Sitä paitsi tuuhea ja lämmin venäjänsinisen turkki ei ole pelkkä koriste, se pitää kyllä kylmän loitolla.Vararavintoakin oli hiukan mukana siellä turkin alla. Hyvä, näillä mennään eikä murehdita tulevia! Eikä varsinkaan murehdita sitä, miltä kotiväestä tuntuu, kun rakas hemmoteltu kisu häviää pimeään talviyöhön.

Dante lähti seikkailemaan perjantai-iltana 9. joulukuuta 2016. Päivälämpötila silloin oli +6, satoi vähän tihkua, lunta ei ollut maassa yhtään. Yöksi tuli pakkanen, ja viikonloppuna pakkasta oli päivälläkin jopa 9 astetta. Kissaa etsittiin koko viikonloppu, lappuja jaeltiin, ihmisiä jututettiin. Elisa laitteli ruokakuppeja portaille mutta ruoka tietysti jäätyi pakkasessa. Elisa hankki tuikkulämmittimen, jossa ruoka pysyi lämpimänä niin kauan kuin tuikku paloi. Ikävä kyllä useimmiten oli sen verran tuulta, että liekki sammui. Yöunet jäivät vähiin, kun Elisa kävi vaihtamassa uutta ruokaa kuppiin ja vahti ikkunassa, tulisiko kissa syömään. Ei vaan näkynyt poikaa portailla eikä pihan pensaikoissa.

Ensimmäisen viikon alussa sää lauhtui. Yökyöpeli naapuri, joka näki keittiönsä ikkunasta Danten ruokakupin, kertoi nähneensä Danten - tai jonkun kissan - syömässä kupilla, siis myöhään illalla tai yöllä. Eläinsuojeluyhdistyksestä haettiin loukku, laitettiin  pihalle sopivaan paikkaan, viritettiin, ja taas valvottiin. Joskus puolen yön jälkeen nähtiin Danten hiippailevan pihaan. Se haistoi ruuan ja livahti loukkuun. Mutta loukku toimi hitaanpuoleisesti,  kissa aavisti vaaran, ehti peruuttaa ulos ja sännätä karkuun. Elisa ja Sami näkivät tapauksen ja tunnistivat Danten. Tieto helpotti hiukan: kissa oli elossa, se ei ollut joutunut ansaan kenenkään kellariin ja se tiesi että kotipihalla oli ruokaa. Mutta miksi se ei halunnut tulla sisälle, takaisin kodin lämpöön?

Sitä ihmetteli kovasti Harro-poikakin, jolla oli ikävä veljeä. Harro kuljeksi ikävissään ikkunalta toiselle ja katseli ulos. Joskus myöhään illalla se tuli rauhattomaksi. Elisa oli sitä mieltä, että se tiesi Danten liikuskelen pihalla. Ja kyllä illalla portaille jätetty täpötäysi ruokakuppi oli aamulla tyhjä. Sellaistakin yritettiin, että ruokakuppi jätettiinkin ulko-oven sisäpuolelle, ovi raolleen ja isäntäväki valvomaan oven lähettyville. Silloin kissaa ei näkynyt. Se ei halunnut tulla kotiin.

Toisella karkuviikolla, joulunalusviikolla, sää oli vaihtelevaa. Lunta ei vieläkään ollut maassa, lämpötila plussan puolella. Ruokakuppi tyhjeni öisin. Kukaan ei soittanut ja kertonut nähneensä harmaata kissaa. Jouluaattona satoi vettä koko päivän ja yön, joulupäivänä oli kova tuuli. Elisa ja Sami olivat käymässä sukulaisten luona, minä olin luvannut huolehtia Harrosta ja Danten ruokakupin täyttämisestä.
Harro nukkui sisällä lämpimässä ja näki unta höpsöstä veljestä, joka kuljeksi ulkona sateessa ja tuulessa.

Joulukuun viimeinen viikko, Danten kolmas viikko karkuteillä, kului kuten kaksi edellistäkin. Ruokakuppi oli tyhjä aamuisin, kissaa vaan ei näkynyt. Muutos tilanteeseen tuli uuden vuoden ensimmäisenä päivänä tai oikeastaan iltana. Elisa ja Sami olivat illalla myöhään pihalla puuhailemassa jotakin, ja yhtäkkiä pensaiden takaa käveli paikalle Dante-poika. Mutta ei Dante vielä halunnut tulla kotiin, kunhan kävi näyttäytymässä, kertomassa että hyvin pyyhkii karkulaisella!
Sami lähti varhain seuraavana aamuna pitkälle työmatkalle. Elisa soitti minulle aamulla ja kertoi nähneensä Danten. Päätimme virittää loukun uudelleen, laittaa ruokakuppeja pihalle ja jäädä vahtimaan vaikka koko yöksi.

Maanantai 2. tammikuuta oli pilvinen päivä, lämpötila -4. Maahan oli sadellut ihan vähän lunta, noin niin kuin näytteeksi oikeasta talvesta. Illalla kahdeksan jälkeen lähdin suureen kissajahtiin. Jo lähestyessäni Danten kotitaloa näin Elisan seisovan kadulla ja antavan minulle merkkejä. Pysäytin auton, Elisa käveli kohdalle ja kertoi juuri nähneensä Danten pihassa. Ajoin autoni pihaan portaiden eteen. Suunnitelma oli, että istumme autossa, ja kun Dante tulee lähelle nappaamme sen kiinni. Hieno suunnitelma kerrassaan, mutta sitä ei sitten tarvinnut toteuttaa. Kävikin niin että Dante tuli esiin piilostaan ja suunnisti kohti rappuja, Elisa ehti ensin ja avasi ulko-oven, kissa käveli määrätietoisesti ovesta sisään, minä perässä ja ovi kiinni! Siihen päättyi jännittävä seikkailu, talvinen matka vapauteen ja takaisin, matka joka kesti 25 vuorokautta. Omin jaloin oli kissa lähtenyt matkalleen ja omin jaloin se halusi tulla takaisin kun oli saanut matkasta tarpeekseen. Loukkuun jääminen olisi ollut noloa!

Koskaan emme saa tietää, missä rohkea seikkailija vietti päivänsä ja yönsä, saiko se muuta ruokaa kuin oman ruokakupin annokset kotiportailla, kohtasiko se muita alueella vapaana liikkuvia kissoja ja mikä sai sen lopulta kävelemään itse kotiovesta sisään. Kertoiko sen sisäinen meteorologi, että kahden päivän kuluttua tulisi muutama ankara pakkasyö, jolloin kissan olisi ehdottomasti mukavampi olla kotona velipojan kainalossa kuin palelemassa ulkona.
Veimme Danten vielä samana iltana päivystykseen eläinlääkärintarkastukseen. Mitään ulkoisia vammoja, ts. mahdollisen tappelun jälkiä, ei ollut. Vararavintoa oli käytetty, poika oli laihtunut kilon verran. Verikokeiden tulokset olivat ok. Virtsatieinfektio ilmaantui runsaan viikon kuluttua
 kotiinpaluusta. Antibioottikuurista Dante ei ollut onnellinen.
 Talvisen matkansa jälkeen Dante on pysytellyt tyytyväisenä kotosalla. Harro on onnellinen, kun saa taas leikkiä ja painia kasvinkumppanin kanssa.  Elisa ja Sami ovat onnellisia saatuaan kissansa takaisin, ja minä olen onnellinen, kun kauhea karkureissu päättyi onnellisesti.

torstai 11. toukokuuta 2017

Kuusi vuotta sitten...


Todellakin, kuusi vuotta on kulunut siitä, kun Kaisa-rouvan (Miminkan Klavdija) ja ruotsinmaalaisen Prinssin (Mudhoneys Prins Emil Jordgubbe) treffien tuloksena  tänne meille syntyivät hurmaavat neloset, kaksi prinsessaa ja kaksi prinssiä. Aikanaan sitten toinen tyttö, Pricess Nadezdja muutti ihan  ulkomaille asti emäntänsä kanssa, ensin Prahaan ja sieltä Pietariin. Sisko, Princess Nioradza asettui asumaan Tampereelle, josta perhe muutti Espooseen. Pojat, Prince Nikolai ja Prince Nazarjan jäivät tänne lähelle, jälkimmäinen prinssi eli meidän oma Sisu-poika jäi ihan tänne syntymäkotiinsa.

        Lämpimät onnittelut ja halaukset
          6-vuotiaille päivänsankareille!

          Happy birthday!           Grattis!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Helmikuun tervehdys ystäville


P.S. Näistä kaveruksista, Harrosta ja varsinkin Dantesta (oik),  on tulossa juttu pikapuoliin.
 Eräänä iltana, kun ulko-ovi avattiin, Dante huomasi tilaisuutensa tulleen ja . . .

maanantai 6. helmikuuta 2017

Juhlat kerran kuussa...

No, eihän elämä oikeasti pelkkää juhlaa ole - paitsi  jos kissoilla on syntymäpäivä! Sitä täytyy tietenkin juhlia. Omasta syntymäpäivästä ei niinkään ole väliä, sehän vain muistuttaa siitä ikävästä tosiasiasta, että taas on vuoden vanhempi kuin edellisenä syntymäpäivänä.
Tämän kuukauden juhlijoita ovat M-pennut, Miriam ja Mihail (nykyisin Dante), jotka syntyivät helmikuun 6. päivä 2010. Tapahtuma on kirjattu blogiin, sieltä voi käydä lukemassa yksityiskohdat. Siellä on myös paljon kuvia heidän lapsuudestaan. Kumpikin muutti aikanaan uuteen kotiin. Miriam eli Mirru meni ensin kauas Göteborgiin asti ja sieltä myöhemmin Tukholmaan. Viime keväänä hän palasi takaisin Turkuun, tuohon naapuritaloon asumaan.
Mihail eli Dante on pysytellyt lähempänä. Hän asusteli ensin tässä ihan lähellä Ylioppilaskylässä, Aurajoen toisella puolella. Nyt hän asuu siitä noin kilometrin päässä Nummella. On tosi mukavaa, että kasvattaja voi käydä tervehtimässä kasvattejaan silloin tällöin, kun asuvat lähellä.
Miriam, kaksi pentuetta, neljä pentua 2+2, isoäiti jo neljännessä polvessa, kissa joka jaksaa kehrätä sylissä vaikka kuinka kauan ja leikkiä kuin pentukissa

Dante, komea kollipoika, ihana sylikissa, Harron isoveli
 Koko Miminkan porukan puolesta: LÄMPIMÄT SYNTYMÄPÄIVÄONNITTELUT 7-VUOTIAILLE MIRRULLE JA DANTELLE!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Juhlia ja synttäreitä

Viime syntymäpäiväjuhlien jälkeen on ollut joulu - suuri juhla, pikkujoulua ei meillä vietetä - ja  Kaisan syntymäpäivä, joka oli melkein jouluna. Meidän joulunviettomme oli ihan perinteistä, kotona vaan ihailtiin joulukuusta ja syötiin herkkuja.  Eräs Miminkan suvun jäsen kuitenkin vietti toisenlaisen joulun, mutta siitä ensi kerralla.

Pietarista saimme nipun kuvia (tack Birgitta), joissa nähdään Princess Nadezjda ja ystävänsä Sylphida joulunvietossa. He eivät matkustaneet Tukholmaan vaan viettivät ruotsalaista joulua kotosalla Pietarissa. Juhlan kunniaksi siniturkit saivat hurmaavat punaiset rusetit kaulaansa.
 Prinsessa N (oik) on ilmettä myöten  ihan veljensä Sisun näköinen paitsi naisellisempi.


Täällä Turussa sukulaispojat Miminkan Leonid eli Nallukka (ylempi kuva), Luka Ben eli Killi ja heidän siskonsa Lilli Hirvensalossa juhlivat juuri tänään syntymäpäiväänsä, He täyttävät 9 vuotta kuten Kaisa-serkkukin. Siis onnittelut komeille kollipojille merkkipäivän johdosta Halisten sukulaisilta! Kaffeelle tullaan iltapäivällä, ei tosin sentään ihan koko porukalla.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Taas on aihetta juhlaan

Todellakin, tänään järjestetään oikein kunnon kekkerit! Meidän talon Vanha Herra, Miminkan Grand Old Man Nöpö ( Miminkan Hamilkar) täyttää 19 vuotta! Se on mahtava ikä kissalle, ja sitä juhlitaan nyt perusteellisesti. Päivänsankari saa herkkuja kaiken päivää, ja tietenkin myös muita nelijalkaisia perheenjäseniä hemmotellaan. Juhlavieraat saavat kakkua ja kahvia ja jäätelöä. Let's party!!
Syntymäpäiväpotretti on otettu kesällä mökillä, korituolissa jossa Nöpö lepäilee päivisin ja antaa auringon lämmittää selkää.

 Eilen posti toi onnittelukortin nuorilta sukulaispojilta Killitä ja Nallukalta sekä heidän taloudenhoitajaltaan. Nöpö kiittää Hepokullan porukkaa muistamisesta

tiistai 2. elokuuta 2016

Ninni-neiti matkustaa

Tuonne jonnekin tietokoneen uumeniin on päässyt kertymään pienoinen kuvavarasto paitsi omista nelijalkaisista perheenjäsenistä myös maailmalle lähteneistä (lähetetyistä) kullannupuista. Kuvia katsellessa mielikuvitus lähtee lentoon ja pukkaa tarinaa, faktaa tai fiktiota...
Tällä kertaa innoittajana on espoolaistunut Princess Nioradza eli Ninni-neiti, joka lähti lomareissuun - perheen kanssa toki, eihän sitä nyt pikkuinen kissa yksinään.
Näin Ninni-neiti kertoo lomamatkasta melkein toiseen päähän Suomea:

Kun olen yksin kotona, viihdytän itseäni esimerkiksi tällä tavalla. Heitän keltaisen hämähäkkini uimaan juomakuppiin ja sitten pelastan sen sieltä. Ihan aina en viitsi kastella tassujani. Kumma kyllä, kertaakaan ei ole hämyri uponnut pohjaan, se on aika taitava kellumaan.

Isin sylissä on tosi kiva löhötä. Tällainen lomanvietto sopii hyvin kissalle. Välillä voi siirtyä äiskän syliin - ja sitten taas isin jne. Ymmärrättehän?


No nysse rupesi kattomaan lätkää. En ole oikein innostunut lätkästä paitsi ihan joskus, esim. kun silmät ovat kiinni. Nyt ei ole ja lähdenkin tästä muualle..

pelaamaan ihan ikiomaa pallopeliäni. Siihen ei tarvita kuin pallo jossa on nameja sisällä. Namit tietysti kuuluu syödä, mami ottaa aikaa ja laittaa sitten lisää nameja palloon. Tai ei aina laita, silloin on peli loppu. Mutta mitäs nyt puhutaan tuolla keittiön suunnalla, jotain matkasta ja pakkaamisesta.

Hyvä kun olin kuulolla! Pakkaan nyt itseni tähän mamin käsilaukkuun ja varmistan, ettei minua unohdeta. Voi että tää laukku sopii mulle!

Jaa että ei  kissaa käsilaukkuun, no ei sitten. Täältä matkalaukusta ne ei huomaa mua ollenkaan, ja matkaan pääsy on varma!

Häntä ei osunut matkalaukkuun ja paljasti mainion suunnitelman. Toisaalta, matkalaukusta ei näkymät ole kovin kummoiset kun siinä ei ole ikkunaa. Tästä näkee missä mennään. Oli aikaa katsella, matka kesti kaaauan, nukuinkin välillä, heräsin ja aina vaan mentiin, sinne Suomen toiseen laitaan.

Perillä  olikin ihan toisenlaiset näkymät kuin Mansessa tai Espoossa. Ja sitten nuo kaukana olevat hirmu isot eläimet tulivat ihan ikkunan luo tuijottamaan minua. Niillä oli kamalan isot sarvet! Pikkuisen kiristelin niille hampaita kun vähän pelkäsin. Mutta kun kuulin, että ne on poroja, niitä joilla joulupukki (!) ajelee, lopetin kiristelyn kun tuumailin, että jos Petteri Punakuono on siellä mukana niin se voi vaikka pahastua. Siellä oltiin monta päivää ja sitten tultiin takaisin kotiin. Minä sain kovasti kehuja kun käyttäydyin niin hienosti koko pitkän matkan.