torstai 30. huhtikuuta 2015

Sisun vapputervehdys



Sisun lisäksi koko Miminkan kissalan väki toivottaa ystävilleen oikein aurinkoista, lämmintä ja mukavaa vappua! Olemme sitä mieltä, toisin kuin Sisu-kisu, että vappu on ihan mukava kevään juhla, ei lainkaan väsyttävän pitkästyttävä niin kuin Sisun naamasta voisi päätellä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tänään onnittelemme J-tyttöjä

Yhdeksän vuotta on kulunut siitä, kun Miminkan J-tytöt Julinka ja Julija syntyivät (Julian päivänä). Julija muutti aikanaan Marja-Leenan kissaksi, Julinka jäi tänne kotiin.
Sydämelliset onnittelut tytöille heidän syntymäpäivänään tänään sunnuntaina 12. huhtikuuta.
Julija

Julinka

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Katajavanhus ja valkoinen kukka

Ihan höpöjä en eilen jutellut, kun arvelin että keskiviikon kova tuuli olisi voinut paiskata puun oksan päähäni luontoretkellä. Kävin tänään taas lenkillä... ja mitä näinkään!

Keskiviikkona tämä katajavanhus vielä seisoi ehjänä paikallaan lenkkipolun varrella.

Kiipesin sen ohi ylemmäs mäenrinteeseen nähdessäni valkoisen kaunottaren. Kyyristelin siinä polvillani kuvatessani kukkaa. Onnekseni tuuli ei juuri silloin katkaissut katajan runkoa. Olisi ollut aika ikävää saada päälleen miljoonia neulanteräviä katajanneulasia. Valkoinen kukkakaan ei jäänyt kaatuvan puun alle.


Sammakkolammella on alkanut tapahtua! Mennessäni sinne tänään näin kauempaa useita päitä vedenpinnan yläpuolella. Hetihän ne sukelsivat pinnan alle, kun huomasivat minut. Asetuin istumaan lammen reunalle kamera valmiina. Aikojen kuluttua tämä veijari ilmaantui ahdin valtakunnasta näkösälle. Ja mitä tapahtuukaan hetken kuluttua ihan siinä vieressä?

Toisensa löytänyt pariskunta nousi pintaan - onnellisina yhdessä. Veijarimme ilmekään ei värähdä. Aina ei voi onnistua. Mutta ehkä ensi kerralla. Tai ensi vuonna.

Kuplat vain jäivät, kun pariskunta sukelsi näkymättömiin. Pian nekin katosivat. Mutta lohdutukseksi pikku veijarille: häähumu on vasta alkamassa, ehkä sinua onnistaa jo huomenna!


Vielä pari kuvaa sinivuokoista. Aurinko on lämmittänyt niitä, eikä tuulikaan ole tuivertanut tänään. Ne ovat avanneet terälehtensä koko komeuteensa. Ihmiset olivat tänään runsain joukoin liikkeellä lenkkipolulla ja siis ohittivat tämän kauniin kukkarykelmän. Huomattavan moni pysähtyi ja otti kännykkäkamerallaan niistä kuvan muistoksi sen sijaan, että olisi poiminut niitä kimpun kotiin vietäväksi. Hurraa kännykkäkameroille!











perjantai 10. huhtikuuta 2015

Sinisiä kevätkukkia ja yllätys ruohikossa

Toissapäivänä, siis keskiviikkona, päätin lähteä kameran kanssa joen rantaan katsastamaan luontoa. Siellä on yksi paikka, jossa kasvaa sinivuokkoja. Ihan sen lähellä on vanha tekolampi, jonne sammakot keväisin kerääntyvät kutemaan. Jyrkällä joenrantatörmällä kasvaa tuoksuorvokkeja ja hiukan myöhemmin keväällä esikkoja. Alueella oli talo vielä 15 vuotta sitten, nyt rakennuksista ei ole enää mitään jälkiä näkyvissä, ainoastaan joidenkin puutarhakasvien jälkeläiset ( ja se tekolampi) kertovat tarkkaavaiselle katsojalle jotakin paikan historiasta.
Sinivuokko (Hepatica nobilis) on kevään ensimmäisiä luonnossa kukkivia kasveja. Nämä yksilöt ovat aika pieniä ja vaatimattomia, mutta niiden kasvupaikka on valtavan ison kuusen alaoksien alla; sinne ei aurinko pääse paistamaan kuin myöhään iltapäivällä.

Minua ilahduttaa se seikka, että vaikka vuokot kasvavat suositun lenkkipolun vieressä, ne ovat saaneet siinä kasvaa ja levitä ihan rauhassa, niitä ei ole revitty kotiin vietäväksi.



Nämä ovat tuoksuorvokkeja (Viola odorata), aivan viehättäviä vanhoja puutarhakasveja. En osaa sanoa, millaisia ne olivat vanhoissa puutarhoissa, luultavasti paljon isompia. Nämä löytämäni kasvit ovat todella matalia; niitä saa kaivella esiin viimevuotisten kuivien korsien alta. Pitää kumartua polvilleen maahan voidakseen haistella niitä, mutta se kyllä kannattaa. Tuoksuorvokki on tietenkin saanut nimensä ihanasta tuoksustaan. Se tuo mieleen freesian tuoksun, mutta on hienostuneempi, ei niin voimakas.

Istuin maassa nauttien orvokin tuoksusta. Aurinko paistoi, tuuli oli aamuisesta alkanut yltyä oikein kunnolla. Ajattelin että jostakin vanhasta männystä voisi katketa oksa ja osua päähäni. Mietiskelin myös, että enpä ole koskaan nähnyt siinä metsikössä - tai missään muuallakaan sillä alueella - kyytä tai rantakäärmettä. Katselin ruohikkoa ja yhtäkkiä huomasin komean sammakon (Rana temporaria) kököttävän ihan siinä vieressäni. Se raukka oli kai pelosta jähmettynyt paikoilleen, oli ehkä pelästynyt, että istahdan sen päälle. Kuvasin ensin sen takapuolen, kas kun se oli niin päin, mutta pitihän myös naama pitää saada kuvatuksi. Varovasti liikuin sammakon etupuolelle ja sain muutaman kuvan. Katselin sitä tarkasti ja läheltä ja ihastelin sen kaunista väritystä: tummia, lähes mustia juovia ja täpliä oliivinvihreällä pohjalla. Komea otus, aika isokin, ainakin kymmenen cm. Hetken kuluttua sen hermot pettivät ja se lähti loikkimaan rinnettä alas ja sukelsi komealla loikalla Aurajokeen. Sinne se luultavasti oli matkalla, sammakkolammella ei vielä ollut mitään toimintaa.

Mikä katse!


Tämä kaunokainen on  jäljellä vanhasta puutarhasta.

Ei juttua ilman kissaa! Nämä kissat ovat kuitenkin pajun (Salix) kissoja.

Leskenlehtien (Tussilago farfara), kevään ihan ensimmäisten kukkien, aika alkaa olla jo ohi. Mutta aina ne ilahduttavat silmää loistaessaan pieninä aurinkoina harmaanruskeasta heinikosta. Siitä alkaa kevät, kun ensimmäinen leskenlehden kukka, kirsikukka kuten lapsuudessani niitä nimitettiin, puskee keltaisen kukintonsa esiin ojanreunalla.

Myöhemmin iltapäivällä tuuli yltyi niin kovaksi, että meiltä(kin) täällä Turun kaupungin laitamalla katkesivat sähköt puoleksi tunniksi.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäistipuja, pääsiäispupuja ja kissa

Meillä ei ole vuosikausiin ollut mitään pääsiäiskoristeita; en ole varsinainen koristeihminen - paitsi jouluna. Rairuohon kasvatus ei oikein onnistunut silloin aikoinaan kun yritin, kissat söivät sen tuota pikaa ja koristetiput saivat kyytiä. Mutta silloin tällöin kasvatan kukkaruukussa herneenversoja, lähinnä itseäni varten, mutta olen kyllä huomannut hernepusikossa muitakin herkuttelijoita. Nytpä keksin yhdistää kaksi asiaa, herneenversoviljelmän ja pääsiäistiput. Tulos on vallan hurmaava vaikka sen itse sanon. Sisukin tykästyi pääsiäiskoristeeseen ihan vallan mahdottomasti. Tipuja saa katsella, kosketella, töniä, pussailla ja pudotella hernepensaasta. Ja herneenversoja saa syödä ihan luvan perästä!
Kissoilta piilossa on toinen viljelmä, josta napsin versot sunnuntaina lounaalle saapuvien vieraiden salaattiin - kaikki vieraat eivät ole niin paljon kissaihmisiä, että jakaisivat mielellään salaattiaineksensa kissojen kanssa.


 
Meidän lähimetsässä asustaa pääsiäispupu tai kolme. Eräänä päivänä näin kolme pupua (keskenkasvuisia rusakonpoikasia), jotka juoksivat kilpaa tuossa pihakalliolla. Sittemmin ne ovat käyneet syömässä ruohoa, jota vielä on aika surkean vähän. Toissapäivänä ehdin tarttua kameraan ja saada jokusen kuvan pikku ruohonpuputtajasta.
Kuten sanottu, ruoho on vielä aika vaatimatonta, mutta hyvin se maistui pupulle. Ihmettelin valkoista läiskää sen selässä mutta en keksi sille mitään selitystä. En ole pupuekspertti.

Pupu siirtyi kallion laidalle tähyilemään, näkyisikö jossain vielä ruohoa. Hetken kulutta eräs naapuri tuli kulman takaa pihaan...

ja pupu sai jalat alleen. Nopeasti se hävisi kallion toiselle puolelle. Kamera ehti kuitenkin ikuistaa sen komean hännän, noista istumakuvista sitä ei kokonaan näekään.
 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lisää näyttelykuvia naapurista

Princess Nadezjda ei sunnuntain näyttelyssä hurmannut smaragdisilmillään vain tuomaria vaan myös erään paikallisen valokuvaajan nimeltä Alex Orlov. Hän kuvasi prinsessaa niin kuin nyt prinsessoja kuvataan, kun sellainen nähdään ilmielävänä. Tunnustettakoon tässä, että kun läntisen naapurimaamme prinsessa prinssinsä kera kävi täällä Turussa visiitillä joitakin aikoja sitten, minäkin riensin kameroineni muutaman (sadan? tuhannen?) muun turkulaisen kanssa  kuvaamaan häntä.
Mutta asiaan! Tässä siis vielä muutama kuva kauniista venäjänsinisestä. Kiitokset kuvaajalle ja kiitokset myös Birgitalle, joka lähetti kuvat minulle.
Arvostelu  meneillään, tuomari varmaan nappaa kohta kissan käsiinsä...

Aivan oikein. Näin pieni ja siro kissa mahtuu hyvin istumaan tuomarin kämmenellä. Katsekontaktia otetaan puolin ja toisin.

Venäjänsiniset on arvosteltu, tuomari valitsee värin parasta eli laittaa arvostelemansa kissat - tässä  venäjänsiniset -  paremmuusjärjestykseen. Prinsessamme hävisi siis karvan mitalla ja tuli toiseksi, mutta jätti taakseen viisi muuta.

Valinta voi kestää ja kestää ja kestää. Tällainen tilanne vaatii kissalta hyviä hermoja, lähellä ympärillä on muita kissoja, myös ihmisiä ja meteliä.

Birgitta kertoi, että Princess Nadezjda käyttäytyi arvokkaasti koko näyttelyn ajan, tilanteessa kuin tilanteessa. Hienoa! Kerran vielä onnittelut uudelle IC-tytölle!