torstai 20. toukokuuta 2010

Uudet kujeet

Siitä on jo yli kaksi viikkoa, kun pikku Miriam muutti uuteen kotiin, joka on tosi kaukana Ruotsin toisella laidalla, Göteborgissa. Siellä Martin ja Lucie nyt hoitelevat tyttöä. Kissakavereita ovat Disentis- ja Diesel-rouvat. Disentis ja Mirru ystävystyivät parissa päivässä, Diesel on vielä hiukkasen varuillaan eläväisen pikkukissan haastaessa sitä leikkiin. Mirru on otettu hienosti vastaan uudessa kodissa; ei siis ole ihme että hän on sopeutunut sinne kerrassaan mainiosti.
Kotiväki jäi tietysti kaipailemaan pikku tyttöä. Kaisa ja Miksu etsivät häntä vielä seuraavanakin päivänä. Varsinkin veljellä oli ikävä leikkikaveria. Kaisa-äiti rupesi kaveriksi pojalleen, mutta eihän se ollut ollenkaan sama kuin leikki siskon kanssa. Sitten Miksu löysi jostain emännän sukan: vaaleanpunaisen,vauvalangasta kudotun villasukan. Siitä tuli hetkessä pojan suosikkilelu. Ja emännälle tulee mieleen Kamujen Katin pieni vaaleanpunainen sukka hänen katsellessaan Miksun leikkiä oman sukkansa kanssa.


































Helsingin Sanomat on myös uusi kiinnostava aluevaltaus. Kun emäntä levittää Hesarin pöydälle, pikku Miksu on tuota pikaa sitä lukemassa - omalla tavallaan. Hän tekee salamannopeita syöksyjä sivun alle, kierähtää selälleen ja käyttää kaikkia tassujaan rypistääkseen sen. Sitten sivu joutaakin lattialle ja uusi käsittelyyn! Sama toistuu uudelleen ja uudelleen.








Sivusta voi myös kietaista itselleen pikkuisen pesän. Sen suojassa on mukava vaihtaa mielipiteitä lehden sisällöstä emännän kanssa hänen juodessaan aamukahvia ja yrittäessään lukea ko. sivua








tai hämmästellä uutista lehdessä.









Voi myös ylipäätään vaan mietiskellä maailman menoa...










ja jos oikein alkaa väsyttää, voi uinahtaa hetkeksi.











Hesari on taiteltuna niin paksu, että pieni kissa voi mennä sen taakse piiloon ja kurkistella sieltä, löytääkö kukaan. - Kaiken kaikkiaan hyvä ja monipuolinen lehti, tuumailee poika maistellessaan Hesarin kulmaa.

























































maanantai 19. huhtikuuta 2010

Vieraita kaukaa Kotkasta

Lauantaina pennuille tuli täyteen kymmenen viikkoa kissanelämää. Merkkipäivän kunniaksi Susanna (ipanoiden isoisän, Susanssin Blue Babble Boyn, kasvattaja) tuli Kotkasta tervehtimään pikkuisia. Hän otti paljon upeita kuvia Kaisasta ja varsinkin pennuista. Saimme luvan laittaa kuvia myös tähän; kiitokset Susannalle!

Pennut olivat nukkumassa Susannan saapuessa mutta heräsivät tietenkin katsomaan, mitä tapahtuu ja kuka tuli. Miriam-tyttö on juuri hieronut unihiekan silmistään ja istahtanut sitten ihmettelemään vierasta.
Mihail-poika ja iso kissanminttu-pötkö, mainio lelu.


Kaisa-emo vahtii edelleen yhtä tarkasti pentujensa turvallisuutta kuin aikaisemminkin . Kaisa kyllä tietää, että ihmiset eivät ole vaaraksi hänen pennuilleen, mutta varminta on kuitenkin olla varuillaan ja valppaana.


Pennuilla taitaa olla joku mangustigeeni, kun niillä on tapana tämän tästä istahtaa takajaloilleen, milloin lelun kanssa, milloin ihan muuten vaan. En ole aikaisemmilla pennuilla sellaista havainnut ainakaan tässä määrin. Mihail istuu ja tuijottaa vakavana valokuvaajaa.








Miriam-mangusti kököttää uusi sulkasaalis suussaan. Miriamilla on hauska tapa napata joku pieni hiiri (keltainen kissanmintunmakuinen on suosikki) suuhunsa, aloittaa pieni jupina ja juosta hiiri suussa muka karkuun; velipoika lähtee aina perään, ja siitä kehittyykin varsin pitkä ja hauska kilpajuoksu.




torstai 8. huhtikuuta 2010

Kiipeilyteline on superkiva

Pikkukissoille mieluisin paikka tuntuu olevan ikkunan edessä oleva kiipeilyteline, jossa on kaksi tasoa, kaksi hyllyä ja luola. Hyllyillä on leikitty monet leikit ja nukuttu lukemattomat päiväunet. Usein illalla nukkumaanmenoaikaan Kaisa-äiti loikkaa luolaan ja kutsuu lapset mukaansa. Ahdastahan siinä on, usein viimeksi paikalle tulleesta pennusta ei mahdu kuin puolet sisäpuolelle. Siellä on kuitenkin ihanaa nauttia pikkuiset iltamaidot; päivällä ei maitoa juuri saakaan, silloin syödään lihaa ja kalaa ja kaikkea muuta hyvää!
Ylähyllyllä on kivaa mutta ahdasta, kun kaikki kolme ovat siellä yhtäaikaa. Kaisa käy siellä harvoin. Hyllyt ovat pentujen reviiriä eivätkä he nyt oikein ymmärrä, miksi äitimuorikin siellä tungeksii!

Pikku Mirru ei mahdu ottamaan ettosia. Mirrua jyrsii!


Onneksi saatiin tuo äitimuori häädetyksi, nyt tässä mahtuu makailemaan



...ja lepuuttamaan leukaa hyllyn kaiteella




...ja pistämään vaikka tangoksi tai sylipainiksi.





Painiminen pienellä makuutasolla vaatii keskittymistä, ettei keikahda alas. Se olisi noloa! Sitä paitsi Mirru-sisko on ihan varteenotettava kilpakumppani, ihan saa huhkia kunnolla että tulisi edes tasapeli. On sitä paitsi päiväunen aika. Miksulta pääsee valtaisa haukotus.






Sitten hän saa idean! Mainiota, ihan pitää hymyillä! Katsokaa nyt kaikki, miten hurmaava hymy tällä pojalla on!







Onneksi sisko jo nukahti, nyt Miksu voikin pitää siskoa tyynynä. Täydellistä! Aikansa nukuttuaan ipanat heräävät ja ovat taas valmiit uusiin kujeisiin. Mirru kutenkin katsoo velipoikaa pitkään ja hartaasti ikään kuin tahtoen sanoa, että sopii seuraavalla kerralla hakea päänalunen muualta, vaikkapa äiskän kyljestä, nyt ei olla enää pikkuvauvoja. (Ihan pienet kissanpennut nukkuvat päällekkäin silloin kun emo on lähtenyt pois pesästä)

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kilpajuoksua ja tassupalloa


Aika tarkkaan kuusi viikkoa sitten syntyivät pienoiset pennut, alle satagrammaisia molemmat. Nyt samaiset pennut vilistävät ympäri huushollia niin kovaa vauhtia, ettei kiinni saa. Paino on kasvanut tasaisesti molemmilla, aamulla Mihail painoi 706 g ja Miriam 613 g.

Viime viikolla Miriam keksi uuden leikin. Se on tassupallo. Siihen tarvitaan tassut, 4 per osallistuja sekä pieni paperipallonen. Sitä voi leikkiä yksin tai kaksin. Palloa tönitään etutassuilla sinne tänne, ja takatassut ovat tarpeen, kun juostaan ottamaan sitä kiinni. Kaveri voi potkia palloa myös tai sitten napata sen hampaisiin ja viedä piiloon. Todella hauska leikki! Verhossa kiipeileminen on nykyään out, kun vekarat oppivat kapuamaan ikkunan edessä olevaan kiipeilytelineeseen. Aluksi käytiin vain alatasolla, mutta eipä aikaakaan, kun molemmat löytyivät päiväunilta ylimmältä tasolta, joka on 1,7 m korkeudella lattiasta. Sieltäkäsin voi myös sujuvasti opetella bongaamaan takapihan siivekkäitä, tinttejä ja muita.

Pennut nauttivat suunnattomasti, kun saavat juosta kilpaa eteisessä ja olohuoneessa. Ne todella pinkovat lujaa! Ei uskoisi, ellei omin silmin näe, miten niin pienet olennot kehittävät pikkuruisista kintuistaan sellaisen vauhdin. Ja kun Kaisa-emo huolestuneena hölkkää perässä, ipanat livahtavat ison sohvan alle piiloon. Silloin tällöin emo vielä yrittää raahata vikuroivan ja vastalauseita vinkuvan ipanan olohuoneesta lastenhuoneeseen siinä kuitenkaan onnistumatta.
Pentujen leikin valokuvaaminen ei juurikaan onnistu emännän taidoilla, siksi kuvat ovat lähinnä muotokuvia. Ja toden totta, sekään ei ole ihan helppoa, kun on kysymys lähes ikiliikkujista. Nukkuva kissanpentu on suloinen ja siitä saa kuvan kuka vain, mutta hereillä oleva kissanpentu... se onkin ihan toinen juttu!











































tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kissanristiäiset




Yli kaksi viikkoa on kulunut edellisestä kerrasta, ja sen huomaa ipanoista. Vaippaikä on ohi, nyt touhutaan täyttä vauhtia ympäri lastenhuonetta ja käydään keittiössä ja olohuoneessa asti. Kaisa-emo oli alkuun ihan helisemässä muksujen kanssa: kun toisen sai kannettua koriin, toinen ehti sillä aikaa karata ties minne. Nyt Kaisa on luovuttanut ja tyytyy kulkemaan perässä varoitus- ja neuvomisääniä kuristen. Kolmeviikkoisina pennut tutustuivat ympäristöön korin ulkopuolella, varovasti ja vähän kerrallaan sekä haistelivat ja maistelivat kermaviiliä ja keitettyä kalaa. Viime viikon aikana kaikenlainen ruoka on ruvennut maistumaan, jauheliha ja jopa pienet lihanpalaset. Kala on edelleen suuressa suosiossa, mutta kumma kyllä kana ei kelpaa, vaikka emo kuinka malliksi näyttää, että hyvää on, syökää nyt lapset. Hiekkalaatikkoa on myös jo opittu käyttämään pikkuasioissa - isoa asiaa ei sinne vielä ole ilmestynyt. Leikki on lasten - myös kissalasten - työtä, ja sitä ipanat harrastavat paljon ja tosissaan! He juoksevat, hyppivät, painivat ja kiipeilevät. Allaolevassa kuvassa taustalla näkyy verho, jota pitkin voi ja saa kiivetä vaikka ylös asti, ja sinnehän tyttö eräänä iltana kiipesi melkein oravan nopeudella. Velipoika jäi toiseksi siinä kisassa!


Otsikkona on sana kissanristiäiset eli ipanat ovat nyt saaneet nimet. Tytön nimessä ei ollut mitään miettimistä, se oli päätetty jo siinä vaiheessa kun syntyi tyttöpentu. Ensimmäisen venäjänsinisen kissani Mistlurens Mirjamin mukaan tytöstä tuli Miriam. Poika sai nimekseen Mihail. Eli Mirru ja Miska! Kissallahan täytyy olla kolme eri nimeä, väittää runoilija T.S.Eliot. Tässä niistä kaksi, ja sitä kolmattahan ei tiedä kukaan muu kuin kissa itse!
































sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Me osataan jo vaikka mitä!







Syömiseen ja nukkumiseen kuluu edelleenkin enin osa ajasta, mutta valveillaoloaika on selvästi pidentynyt. Viikon puolivälissä Kaisa päätti, että on muuton aika. Uusi pienempi pesä oli varattuna vanhan korin viereen. Mutta Kaisapa kantoikin pari kolme kertaa tyttöpennun emännän sänkyyn, josta se palautettiin välittömästi takaisin koriin. Lopulta Kaisa uskoi, että varapeti on parempi vaihtoehto. Sieltä ipanat nyt karkailevat ihan itse lähiympäristöön; ne eivät vaan ehdi kovin kauas, kun tarkka emo nappaa niskasta kiinni ja kantaa karkulaisen takaisin pesään.



Pentujen motoriikka on kehittynyt kovasti. Kävely on tullut varmemmaksi ja määrätietoisemmaksi. Pehmeällä alustalla ei ole ihan helppoa taittaa taivalta, ja välillä pentu muksahtaakin istumaan tai kellahtaa kyljelleen. Mutta siitä ylös vaan ja eteenpäin!



Pennut ovat oppineet kiipeilemaan. Siinä hyvänä apuna ovat mahtavat kynnet, joita pentu ei vielä osaa vetää piiloon. Sisarukset myös painivat keskenään. Katsojaa hirvittää, kun tassu terävine kynsineen läpsäistään suoraan toisen naamaan. Omien tassujen nuoleminen kuuluu myös uusien asioitten listalle. Välillä emon turkkikin saa pikkuisen pesun tai veljen poski, kuten alimmasta kuvasta nähdään.



Pennut suhtautuvat hyvin luottavaisesti ihmisiin. Kämmenellä ne nököttävät pitkiä aikoja ja katselevat ympärilleen. Kaisa-äiti huolestuu joka kerta, kun pienokainen viipyy liian kauan poissa - lapsi täytyy palauttaa emon huomaan, niin mukavaa kuin sen kanssa onkin seurustella.

















sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Vai tällaiselta maailma näyttää...







Pennut ovat nyt kaksiviikkoisia. Ensimmäinen viikko meni syödessä ja nukkuessa, mutta kun toisen viikon alussa molempien silmät aukesivat ja korvatkin, elämä pentukorissa sai uusia muotoja. Nyt ipanat katselevat ympärilleen suunnistaessaan nisälle tai sieltä pois. Ne kiipeilevät määrätietoisesti emon selän päälle tai taakse nukkumaan. Kun pentu pääsee ihmishoitajan kämmenelle, se katselee uteliaana ympärilleen, tyttö hiljaa ihmetellen, poika päästellen hätääntyneitä ääniä. Myöhään illalla ne ovat kissaeläinten tapaan erittäin virkeitä. Kun niille menee juttelemaan korin reunalle, ne katsovat ja kuuntelevat tarkasti, mitä niille puhutaan ikään kuin yrittäisivat kaikin voimin ymmärtää muutakin kuin emon puhumaa kieltä.



Ottaessani näitä kuvia laitoin ipanat sängylle, aluksi yhden kerrallaan. Mutta eiväthä ne paikallaan pysy - ei puhettakaan. Päättäväisin vaikkakin horjuvin askelin suunnisti poika (kuvat alla) poispäin kamerasta. Sisko vuorostaan lähti taapertamaan kohti kameraa. Yhteiskuvaa otettaessa piti olla nopea, että sai ikuistetuksi edes jonkinlaisen tuokion. Viikon kuluttua jompi kumpi jo varmaankin kiipeää korin reunan yli tutkimaan lähemmin ympäristöään.