Hyvää Ystävänpäivää, ystävät

Ystävyyttä on...
               yhteiset aamupäivätorkut auringonpaisteessa

Kaunottaren opetus eli Kaisa taas asialla

Tapahtui tänään. Osapuolet olivat lumoava kaunotar tropiikista eli silmieni ilo talven kylmyydessä ja pimeydessä sekä Kaisa-rouva.

Kas tässä on kaunotar tropiikista. Ostin se pari kolme vuotta sitten kukkakaupan tarjoushyllystä. Se kukki aikansa ja lopetti; jäljelle jäi tietenkin muutama lehti. Yleensä olen heittänyt orkidean kukinnan jälkeen pois, mutta tämä yksilö sai jäädä ikkunalaudalle. Muistinpa silloin tällöin antaa sille vähän juotavaakin. Vähän ennen joulua huomasin sen kasvattaneen ylimääräisen varrenpätkän, jossa oli pieniä nystyröitä. Jess! Uusi varsihan se siinä ja nuppuja! Sellaista ei meillä ole ennen tapahtunut. Tammikuun alussa aukesi ensimmäinen kukka, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Ihan siinä vaan, keittiön ikkunalaudalla, lasin takana Suomen hyinen (?!), hämärä talvi. Ruukun ympärillä on koko ajan ollut muita ruukkukasveja suojaamassa kukkivaa kaunotarta, meillä kun liikuskelee näitä karvaisia kasvinsyöjiä. Kunnes sitten tänään...

Nostin kaunottaren pöydälle upottaakseni sen juomaan viikoittaista vesiannostaan. Kaisa loikkasi pöydälle ja rupesi haistelemaan kukkaa. Tietenkin! Tätähän meillä tapahtuu jatkuvasti. Mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Kaisa oli haukannut palasen ylimmän kukan terälehdestä.

Mutta, mutta...  nytpä ei ollutkaan kysymyksessä maukas tulppaani tai päivänkakkara vaan todella -yök yök - pahanmakuinen  (vaikkakin ah, niin kaunis) viidakon lumoojatar. Terälehden pala löytyi lattialta. Kaisa poistui paikalta hiukan nolon näköisenä. Minä ajattelin, että ehkä Kaisa ei toista kertaa haukkaa orkidean terälehteä. Ja jos oikein ottaa opikseen, ei minkään kukan terälehteä - eikä lehteäkään. Hm... toiveajattelua!

Seuraavana päivänä...

Eiliset päivänsankarit (henkilökunta?) arvelivat kuvapäivityksen olevan paikallaan ja lähettivät kumpikin tuoreen version nykyisestä olomuodostaan. Kiitokset kuvista, myös ( ja erityisesti) henkilökunnalle!


Kaunis Miriam  poseeraa iglupesässään ihan juuri samaan malliin kuin äidillään on tapana; kun kuvia ruvetaan ottamaan, silloin tuijotetaan valokuvaajalta vaikka jalat alta.

Kuvassa oli teksti: syntymäpäivän tuoksu. Viehättävää... mutta jos Dantella on sama geeni kuin äidillään ja veljellään Sisulla, tuoksu ei riitä, pitää haukata maistiaiset; silloin vasta päästään oikeaan juhlatunnelmaan. Niin, juhlat! Ne vietetään sitten kun palataan evakosta takaisin kotiin, jossa nyt on jonkin sortin remontti meneillään.

Onnittelemme 5-vuotiaita M-pentuja!

Viisi vuotta sitten Kaisa-rouva (Miminkan Klavdija) odotti esikoisiaan. Eikä vain Kaisa vaan myös minä - ja varmaan myös Julinka-äiti, jolle perintötekijät olivat suoneet suurperheen emon luonteen mutta vain yhden pentueen. Runebergin päivän jälkeen Kaisan pennut, kaksi reipasta pienokaista, sitten syntyivät. Ja kyllä me kaikki olimme tosi iloisia ja onnellisia! Vuodet ovat kuluneet nopeasti. Nyt on aika lähettää LÄMPIMÄT SYNTTÄRIONNITTELUT 5-VUOTIAILLE DANTELLE TURUN HALISIIN JA  MIRIAMILLE TUKHOLMAAN! ONNEA, ONNEA ONNEA !

Miriam-tyttö on ottanut pienet iltapäivätorkut Kaisa-emon kainalossa, Mihail-poika on heräilemässä torkkupaikassaan tyynyn alla. Pennut ovat tässä vähän alle kuuden viikon ikäisiä.



Kiipeilypuu oli pikkukissojen ehdottomasti mieluisin oleskelupaikka. Monipuolisuudessa mikään muu paikka ei vetänyt sille vertoja. Siinä oli hyvä kiipeillä, tapella, lepäillä ja katsella ulos, nukkua ja vaikka syödä - tai ainakin juoda, kas kun emo usein hoksasi tuoda maitobaarin puuhun.
 

                                                                         

Venäjänsinisen kissan rotuominaisuuksiin kuuluu se, että korkealla on kiva olla, ja mitä korkeammalla, sen kivempaa. Kiipeilyä harjoitellaan jo pienestä pitäen. Korkealta on sitten kiva kurkistella alas. Taustalla näkyvä verho oli mitä mainion kiipeilyalusta. Sitä pitkin pääsi ihan katonrajaan asti, ja sinnehän ipanat myös aikanaan silppasivat.

Mihail-pojalla oli isot jalat jo pienenä; niistä saattoi päätellä, että hänestä kasvaa iso kolli. Ja niinhän siinä kävikin. Mihail tässä noin kahdeksanviikkoinen.

Miriam-siskolla on suloinen vaaleanpunainen kieli, jonka hän haluaa tässä esitellä. Eivät hänenkään jalkansa mitkään ripakintut olleet, ja iso kaunis naaraskissa hänestä kehittyi. Valitettavasti näen häntä hyvin harvoin; hän muutti Ruotsiin, josta posti- ym.yhteydet tuntuvat olevan heikohkot, joten ei ole edes valokuvia.
Mihailin eli Danten huimasta kesäseikkailusta voitte lukea viime elokuun blogista.

Hyvää Uutta Vuotta !

Meidän nuorempi rouva, Miminkan Klavdija, tutummin Kaisa, täytti vuosia heti joulunpyhien jälkeen. Siis Kaisa sekä tietenkin sisko Lara (Klarisa) ja velipojat Sumu (Kassian) ja Laku (Klavdei). Seitsemän vuotta tuli täyteen 27. joulukuuta - ja minä mokoma kokonaan unohdin merkkipäivän. Syyttä ei Kaisa katsele vähän kaihoisasti kaukaisuuteen: kukaan ei muistanut, ei tullut herkkuja eikä lahjoja. Tässä nyt tulevat sekä Kaisalle että sisaruksille ONNITTELUT SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA, pahasti siis myöhässä mutta sitäkin lämpimämmät!!
Toivotusten sarjaa jatkakoon MIMINKAN kissalan väen toivotus lukijoille: OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

Vuoden lyhin päivä

Maisema ulkona on kuin vanhanajan joulukortista, lumisen valkoinen. Ruuhka ja tungos kaduilla ja kaupoissa on ihan nykyaikaa - siis valtava. Tänään on vuoden lyhin päivä, siis siltä kannalta katsottuna, että aurinko näkyy (jos jossain näkyy, ei täällä lumisateen seassa) taivaanrannassa vähimmän aikaa koko vuonna. Huomenna päivä on jo hitusen pitempi kuin tänään, mikä tosiasia lohduttanee kaamosmasennuksesta kärsiviä.
Kissat eivät kaamosta tunne, päinvastoin. Kun yö on pitkä ja pimeä, sitä paremmin uni maistuu.

Sisu nukkuu pesässään olohuoneen sohvalla. Leuka on aseteltu kolmen tassun varaan. Korvien asento paljastaa, että aivot ovat rekisteröineet jonkin viestin.

"Jaksaisikohan haukotella?"

"No mutta mitä mä kuulen keittiöstä? Kuka siellä liikkuu?"

Nöpö-vaarihan se siellä hiippailee. Se on hypännyt pöydälle nuuhkimaan amaryllistä.

"Nythän mä putosin pesästä unipäissäni! Onneksi tänne sohvan puolelle enkä tuonne toisella, siellä olisin kolahtanut kovalle lattialle. Ei mar, nyt haukottelen oikein olan takaa ja jatkan sitten  unia. Ettei vaan jää päiväunet liian lyhyiksi, kun Marjatta sanoi, että tänään on vuoden lyhin päivä!"

Itsenäisyyspäivää

On pimeää kuten yleensäkin joulukuussa, sataa tihkua. Yksi itsenäisyytemme symboleista, lippu, riippuu tangossa tiukasti kiinni, kun täälläpäin ei  ollenkaan tuule tänään. On itsenäisyyspäivä. Miljoona (tai niillä main) suomalaista on päivällä katsonut klassikkoelokuvan Tuntematon sotilas. Minä en, tein vähän sukututkimusta netissä. Mutta kohta alkaa kahden tai kolmen miljoonan suomalaisen illanvietto television ääressä toisen klassikko-ohjelman parissa: linnan juhlat livenä. Siinä menen enemmistön mukana; avaan kohta television ja ryhdyn juhlimaan.
Kissat viettävät itsenäisyyspäivää niin kuin mitä tahansa pimeätä talvipäivää eli nukkuen. Julinka kyllä heräsi pari kertaa lounaalle vähän aamiaisen jälkeen.
Kaisa kiipesi makuuhuoneen puuhun vilkaistaakseen takapihan elämää. No, eihän siellä mitään elämää ole. Järjestin Kaisalle vähän viihdykettä huoparotan muodossa.

"Onpa tylsä maisema! Miksei meidän takapihalla koskaan ole pikkulintuja? Tai vaikka harakoita! Ne on kauniita!"



"Mikäs tuohon nyt lennähti? Joku rotta vai?"

"Mitä, sen suusta tulee narua ja puupallo! Tämmöistä en ole ennen nähnyt.Vai olenko?"

"Kai tämän kanssa nyt sitten pitää vähän leikkiä, kun Marjatta näkee näin paljon vaivaa. Jos vaikka puren narun poikki. Marjatta voi sitten askarrella sen ehjäksi!"



"Melkein katkesivat hampaani eikä naru mokoma. Sinne putosi lattialle koko rotta - ja siellä pysyköön! Rupean nukkumaan."

Pietarin tytöt, Princess Nadezjda ja Sylphida, eivät taida tietää itsenäisyyspäivästä mitään. Heillä on suloinen kylki kyljessä-hetki. Terveisiä Pietariin ja kiitos kuvasta!