lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää Ystävänpäivää, ystävät

Ystävyyttä on...
               yhteiset aamupäivätorkut auringonpaisteessa

torstai 12. helmikuuta 2015

Kaunottaren opetus eli Kaisa taas asialla

Tapahtui tänään. Osapuolet olivat lumoava kaunotar tropiikista eli silmieni ilo talven kylmyydessä ja pimeydessä sekä Kaisa-rouva.
Kas tässä on kaunotar tropiikista. Ostin se pari kolme vuotta sitten kukkakaupan tarjoushyllystä. Se kukki aikansa ja lopetti; jäljelle jäi tietenkin muutama lehti. Yleensä olen heittänyt orkidean kukinnan jälkeen pois, mutta tämä yksilö sai jäädä ikkunalaudalle. Muistinpa silloin tällöin antaa sille vähän juotavaakin. Vähän ennen joulua huomasin sen kasvattaneen ylimääräisen varrenpätkän, jossa oli pieniä nystyröitä. Jess! Uusi varsihan se siinä ja nuppuja! Sellaista ei meillä ole ennen tapahtunut. Tammikuun alussa aukesi ensimmäinen kukka, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Ihan siinä vaan, keittiön ikkunalaudalla, lasin takana Suomen hyinen (?!), hämärä talvi. Ruukun ympärillä on koko ajan ollut muita ruukkukasveja suojaamassa kukkivaa kaunotarta, meillä kun liikuskelee näitä karvaisia kasvinsyöjiä. Kunnes sitten tänään...

Nostin kaunottaren pöydälle upottaakseni sen juomaan viikoittaista vesiannostaan. Kaisa loikkasi pöydälle ja rupesi haistelemaan kukkaa. Tietenkin! Tätähän meillä tapahtuu jatkuvasti. Mutta ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Kaisa oli haukannut palasen ylimmän kukan terälehdestä.

Mutta, mutta...  nytpä ei ollutkaan kysymyksessä maukas tulppaani tai päivänkakkara vaan todella -yök yök - pahanmakuinen  (vaikkakin ah, niin kaunis) viidakon lumoojatar. Terälehden pala löytyi lattialta. Kaisa poistui paikalta hiukan nolon näköisenä. Minä ajattelin, että ehkä Kaisa ei toista kertaa haukkaa orkidean terälehteä. Ja jos oikein ottaa opikseen, ei minkään kukan terälehteä - eikä lehteäkään. Hm... toiveajattelua!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Seuraavana päivänä...

Eiliset päivänsankarit (henkilökunta?) arvelivat kuvapäivityksen olevan paikallaan ja lähettivät kumpikin tuoreen version nykyisestä olomuodostaan. Kiitokset kuvista, myös ( ja erityisesti) henkilökunnalle!

Kaunis Miriam  poseeraa iglupesässään ihan juuri samaan malliin kuin äidillään on tapana; kun kuvia ruvetaan ottamaan, silloin tuijotetaan valokuvaajalta vaikka jalat alta.

Kuvassa oli teksti: syntymäpäivän tuoksu. Viehättävää... mutta jos Dantella on sama geeni kuin äidillään ja veljellään Sisulla, tuoksu ei riitä, pitää haukata maistiaiset; silloin vasta päästään oikeaan juhlatunnelmaan. Niin, juhlat! Ne vietetään sitten kun palataan evakosta takaisin kotiin, jossa nyt on jonkin sortin remontti meneillään.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Onnittelemme 5-vuotiaita M-pentuja!

Viisi vuotta sitten Kaisa-rouva (Miminkan Klavdija) odotti esikoisiaan. Eikä vain Kaisa vaan myös minä - ja varmaan myös Julinka-äiti, jolle perintötekijät olivat suoneet suurperheen emon luonteen mutta vain yhden pentueen. Runebergin päivän jälkeen Kaisan pennut, kaksi reipasta pienokaista, sitten syntyivät. Ja kyllä me kaikki olimme tosi iloisia ja onnellisia! Vuodet ovat kuluneet nopeasti. Nyt on aika lähettää LÄMPIMÄT SYNTTÄRIONNITTELUT 5-VUOTIAILLE DANTELLE TURUN HALISIIN JA  MIRIAMILLE TUKHOLMAAN! ONNEA, ONNEA ONNEA !
Miriam-tyttö on ottanut pienet iltapäivätorkut Kaisa-emon kainalossa, Mihail-poika on heräilemässä torkkupaikassaan tyynyn alla. Pennut ovat tässä vähän alle kuuden viikon ikäisiä.



Kiipeilypuu oli pikkukissojen ehdottomasti mieluisin oleskelupaikka. Monipuolisuudessa mikään muu paikka ei vetänyt sille vertoja. Siinä oli hyvä kiipeillä, tapella, lepäillä ja katsella ulos, nukkua ja vaikka syödä - tai ainakin juoda, kas kun emo usein hoksasi tuoda maitobaarin puuhun.
 
                                                                         
Venäjänsinisen kissan rotuominaisuuksiin kuuluu se, että korkealla on kiva olla, ja mitä korkeammalla, sen kivempaa. Kiipeilyä harjoitellaan jo pienestä pitäen. Korkealta on sitten kiva kurkistella alas. Taustalla näkyvä verho oli mitä mainion kiipeilyalusta. Sitä pitkin pääsi ihan katonrajaan asti, ja sinnehän ipanat myös aikanaan silppasivat.

Mihail-pojalla oli isot jalat jo pienenä; niistä saattoi päätellä, että hänestä kasvaa iso kolli. Ja niinhän siinä kävikin. Mihail tässä noin kahdeksanviikkoinen.

Miriam-siskolla on suloinen vaaleanpunainen kieli, jonka hän haluaa tässä esitellä. Eivät hänenkään jalkansa mitkään ripakintut olleet, ja iso kaunis naaraskissa hänestä kehittyi. Valitettavasti näen häntä hyvin harvoin; hän muutti Ruotsiin, josta posti- ym.yhteydet tuntuvat olevan heikohkot, joten ei ole edes valokuvia.
Mihailin eli Danten huimasta kesäseikkailusta voitte lukea viime elokuun blogista.