Pikku paluumuuttaja osa 2

Maaliskuun puolivälissä tuli viesti Tukholmasta, että nyt olisi aika pikku Miriamin muuttaa takaisin syntymämaahansa. Frasse-poika oli jo riittävän vanha tullakseen toimeen ilman emoa, ja isännällä oli suunnitelmia, joihin Miriam ei oikein sopinut. Minä ostin kiireen vilkkaa laivaliput  ja varasin meille oikein ikkunallisen hytin. Voimme  paluumatkalla istuskella sohvalla koko päivän ja katsella upeita merimaisemia. Ja niin sitten teimmekin.
Mutta sitä ennen...

Kello on noin 6,  Tukholman Tegelvikshamn on jo ihan lähellä, aamuaurinko kultaa ihanasti Södermalmin itäisen rannan taloja.

Satamaterminaalissa pikku matkalainen odottelee noutajaa. Vähäsen Mirrua ihmetyttää varhainen herätys, matka maanalaisella ja bussilla aamuruuhkassa ja odottelu satamassa. Martin ja minä hoitelemme protokollan, Miriam vaihdetaan toiseen kuljetuskoppaan ja sitten on jäähyväisten aika. Siinä kohdin muistan elävästi hetken noin kuusi vuotta aikaisemmin, kun itse hyvästelin Turun lentokentällä   Ruotsiin lähtevän pienen tyttäökissan, jota Martin oli tullut noutamaan.

Lyhyen odottelun jälkeen pääsemme laivaan ja omaan hyttiimme. Miriamin ilme kuvastaa sen mielentilaa: MISSÄ mä nyt oikein olen? Vuoteella on kuitenkin oma huopa ja vastapäisellä sohvalla oma punainen tyyny, joissa on tutut kodin hajut. Matkakumppanikin on tuttu, ei siis mitään hätää! Eihän?

Miriam tutkii maisemaa. Tämä on vielä Tukholman saaristoa. Aurinko paistaa, mutta merellä on kova tuuli, joka ei tässä saariston suojassa vielä tunnu.

 Miriam nauttii aamiaisensa hytissä, minä käyn laivan kahvilassa. Sen jälkeen vähän lepäillään ja rentoudutaan. Minä lueskelen pokkaria ja Miriam miettii luultavasti elämän irrationaalisuutta.

Kissarouva käy tämän tästä kurkkaamassa ikkunasta ulos. Ja todellakin, maisema ei suinkaan ole pelkästään merivettä, ehei! Näkyy saaria ja huviloita...

lintuja luotojen rantakallioilla...

ja laivoja. Juuri tässä on neljän laivan kohtauspaikka, vielä saariston suojassa.

Sitten Tukholman saaristo jää taakse, edessä on avomeri ja syvän turkoosinväriset vaahtopäiset aallot. Sekä yksi tuulipuisto. Huolimatta suuresta koostaan ja vakaajistaan (lieneekö oikea termi?) Viking Grace keinuu aalloilla aika mukavasti. Mutta mitäs me merikarhut, me emme siitä välitä vaan katselemme televisiosta kotimaista elokuvaa.

Kissan päivärutiineihin kuuluu pesu. Sitä paitsi, sanotaan että reissussa rähjääntyy. Siispä pesulle. Tässä meneillään etutassu, ensin yksi, sitten toinen.

Takatassu nousee sorjasti ylös, ei tarvitse päätä taivuttaa alas. Pesun jälkeen sitten taas on torkkujen vuoro ja ehkä pikku välipalankin. Tai toisinpäin.
Näin leppoisasti kuluu päivä matkatessamme meren yli uuteen kotiin - tai vanhaan, miten sen nyt ottaa. Lentomatka olisi kestänyt vajaan tunnin, mutta meille sopii paremmin tällainen verkkainen kyyti.
 

Perillä ollaan.  Miriam tutkii syntymäkotinsa paikkoja. Huone on tuttu  mutta kiipeilypuu on uusi, täytyypä kokeilla miltä se tuntuu.

Tässä on mukava makuupaikka. Ja kun ei jaksa nukkua, voi katsella ikkuna takana pihapuissa lenteleviä lintuja. Cool!

Jatkuu...

Pyöreitä vuosia!

Uskomatonta mutta totta, kymmenen vuotta on kulunut siitä kun J-siskokset syntyivät! Vuodet ovat vierineet todella nopeasti, ja kaikenlaista tapahtumaa, niin hauskaa kuin surullista, niihin vuosiin on mahtunut. Sellaista elämä on.
Mutta tänään on juhlan ja herkkujen aika, kun Julinka-rouva täyttää ns. pyöreitä vuosia! Hänen pyöreitä muotojaan eivät vuodet ole saaneet kutistumaan - enkä juuri minäkään vaikka hänen ruokakuppinsa päivittäin täytänkin noudattaen ankarasti Kissojen Painonvartijan (minä itse) annosteluohjeita...

Erityisesti tänään  muistamme tietenkin myös kaunista Julija-siskoa.

Siis lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle Julinkalle! Marja-Leenalle suurkiitokset kauniista syntymäpäiväkukista, joita päivänsankari ennätti jo ihan pikkuisen maistaakin, kun hääräsin kameran kanssa.

P.S. Pikku paluumuuttajan tarina jatkuu piakkoin...

Pikku paluumuuttaja osa 1

Helmikuussa vähän ystävänpäivän jälkeen matkustin Tukholmaan tervehtimään pientä kissavauvaa Frassea, sen emoa Miminkan Miriamia sekä heidän isäntäänsä - tai palvelijaansa, ihan miten vain. Frasse oli aivan hurmaava pikku touhuliini! Kerta kaikkiaan ihana, sekä luonteeltaan että myös ulkonäöltään.

Pikku Frasse lepäilee kiipeilypuun latvassa; mainio paikka paitsi nukkumiseen myös pihan tarkkailuun

Tuliaisiksi saatu hiiri (koosta päätellen vähintään rotta) pitää heti nujertaa

Äidin ja pojan painiottelu matolla vei pikkuiselta voimat ihan tyystin



Kaunis äitikissa Miriam

Design-raapimateline jota voi  käyttää myös juoksu-, kiipeily- ja piiloutumisleikkeihin

 

Miriam mietteissään...

Nyt meni ilme vakavaksi, eikä pelkästään kissarouvalla vaan myös minulla. Isäntä juuri kertoi, että kissarouvalle pitää löytää uusi koti. Mistä nyt sellainen löytyisi...

Pääsin vierailemaan myös Miriamin esikoispojan Scoopin kotona Tukholman toisella laidalla. Poika asustelee isänsä Balloun ja harmaan kotikissa Simban sekä palvelusväen kanssa. Scoopi on kaunis kissa, aika lailla äitinsä näköinen, mutta kyllä on sen isäkin komea rotunsa edustaja. Oli tosi kiva nähdä poika monen vuoden jälkeen, edellisen kerran näin hänet Göteborgissa kun hän oli pikkuveljensä Frassen ikäinen.