Pikku paluumuuttaja osa 2

Maaliskuun puolivälissä tuli viesti Tukholmasta, että nyt olisi aika pikku Miriamin muuttaa takaisin syntymämaahansa. Frasse-poika oli jo riittävän vanha tullakseen toimeen ilman emoa, ja isännällä oli suunnitelmia, joihin Miriam ei oikein sopinut. Minä ostin kiireen vilkkaa laivaliput  ja varasin meille oikein ikkunallisen hytin. Voimme  paluumatkalla istuskella sohvalla koko päivän ja katsella upeita merimaisemia. Ja niin sitten teimmekin.
Mutta sitä ennen...

Kello on noin 6,  Tukholman Tegelvikshamn on jo ihan lähellä, aamuaurinko kultaa ihanasti Södermalmin itäisen rannan taloja.

Satamaterminaalissa pikku matkalainen odottelee noutajaa. Vähäsen Mirrua ihmetyttää varhainen herätys, matka maanalaisella ja bussilla aamuruuhkassa ja odottelu satamassa. Martin ja minä hoitelemme protokollan, Miriam vaihdetaan toiseen kuljetuskoppaan ja sitten on jäähyväisten aika. Siinä kohdin muistan elävästi hetken noin kuusi vuotta aikaisemmin, kun itse hyvästelin Turun lentokentällä   Ruotsiin lähtevän pienen tyttäökissan, jota Martin oli tullut noutamaan.

Lyhyen odottelun jälkeen pääsemme laivaan ja omaan hyttiimme. Miriamin ilme kuvastaa sen mielentilaa: MISSÄ mä nyt oikein olen? Vuoteella on kuitenkin oma huopa ja vastapäisellä sohvalla oma punainen tyyny, joissa on tutut kodin hajut. Matkakumppanikin on tuttu, ei siis mitään hätää! Eihän?

Miriam tutkii maisemaa. Tämä on vielä Tukholman saaristoa. Aurinko paistaa, mutta merellä on kova tuuli, joka ei tässä saariston suojassa vielä tunnu.

 Miriam nauttii aamiaisensa hytissä, minä käyn laivan kahvilassa. Sen jälkeen vähän lepäillään ja rentoudutaan. Minä lueskelen pokkaria ja Miriam miettii luultavasti elämän irrationaalisuutta.

Kissarouva käy tämän tästä kurkkaamassa ikkunasta ulos. Ja todellakin, maisema ei suinkaan ole pelkästään merivettä, ehei! Näkyy saaria ja huviloita...

lintuja luotojen rantakallioilla...

ja laivoja. Juuri tässä on neljän laivan kohtauspaikka, vielä saariston suojassa.

Sitten Tukholman saaristo jää taakse, edessä on avomeri ja syvän turkoosinväriset vaahtopäiset aallot. Sekä yksi tuulipuisto. Huolimatta suuresta koostaan ja vakaajistaan (lieneekö oikea termi?) Viking Grace keinuu aalloilla aika mukavasti. Mutta mitäs me merikarhut, me emme siitä välitä vaan katselemme televisiosta kotimaista elokuvaa.

Kissan päivärutiineihin kuuluu pesu. Sitä paitsi, sanotaan että reissussa rähjääntyy. Siispä pesulle. Tässä meneillään etutassu, ensin yksi, sitten toinen.

Takatassu nousee sorjasti ylös, ei tarvitse päätä taivuttaa alas. Pesun jälkeen sitten taas on torkkujen vuoro ja ehkä pikku välipalankin. Tai toisinpäin.
Näin leppoisasti kuluu päivä matkatessamme meren yli uuteen kotiin - tai vanhaan, miten sen nyt ottaa. Lentomatka olisi kestänyt vajaan tunnin, mutta meille sopii paremmin tällainen verkkainen kyyti.
 

Perillä ollaan.  Miriam tutkii syntymäkotinsa paikkoja. Huone on tuttu  mutta kiipeilypuu on uusi, täytyypä kokeilla miltä se tuntuu.

Tässä on mukava makuupaikka. Ja kun ei jaksa nukkua, voi katsella ikkuna takana pihapuissa lenteleviä lintuja. Cool!

Jatkuu...