perjantai 29. tammikuuta 2010

Runeberginpäivä lähestyy

Noin viikko sitten eräänä iltana emäntäpiika istui tapansa mukaan sohvalla televisiota katsellen. Kaisa nukkui vieressä sinisessä pesässä. Julinka käveli paikalle, arvioi tilanteen ja päättäväisesti loikkasi tyttärensä viereen. Siinä alkoi sitten molemminpuolinen, todella perusteellinen iltapesu. Voi sitä kehräyksen määrää! Kaisa oli ikionnellinen, kun äiti taas hoivasi häntä. Pää painui äidin vatsakarvoihin; Kaisa leipoi autuaana äidin pehmeää vatsaa (leipominen tarkoittaa sitä, että kissa painelee etutassuillaan vuorotellen rytmikkäästi jotakin kohdetta; näin tehdessään kissa on hyvin tyytyväinen). Emäntäpiika kiirehti hakemaan kameran ja ikuisti tilanteen. Tytöt siinä vielä kaulailivat toisiaan ja rupesivat oikein poseeraamaan.
Vielä viikko odotellaan Kaisan pentujen syntymää. Kummassakin kyljessä on soma möykky, jossa joskus voi nähdä tai tuntea pientä liikettä. Vielä viikko... odottavan aika on pitkä.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Päiväunilla


Julinka-äiti on päiväunilla upouudella pehmoisella kissapatjalla. Kaisa huomaa tilaisuutensa tulleen. Nyt ihan hiljaa äidin viereen, ehkä hän ei huomaakaan, että siihen joku hivuttautuu. Ennen Kaisan häämatkaa äiti ja tytär nukkuivat aina kylki kyljessä, täydessä sovussa. Mutta matka muutti kaiken. Nykyään äiti ei juurikaan päästä tytärtä viereensä, mikä kummastuttaa Kaisaa. Tänään Julinka kuitenkin antoi Kaisan tulla samalle patjalle, ja siinä pestiin korvat ja posket ihan kuin ennen. Lopuksi Kaisa piilotti kuononsa äidin vatsakarvoihin. Muutaman hetken kesti onnea, sitten äiti työnsi tassullaan päätä vähän kauemmaksi: liika on liikaa. Mutta päiväuni samalla patjalla kesti kuitenkin mukavan tuokion.

Kuvista voi tehdä sen päätelmän, että pentuja odottava Kaisa on vasemmalla, koska siellä näkyy vatsakumpua paljon enemmän kuin oikealla. Mutta ei, siellä on suht. pulskassa kunnossa olevan Julinkan vatsa. Kyllä Kaisankin vatsa päivä päivältä pyöristyy, mutta se ei vielä näy kuvissa.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Nuutinpäivän jälkeen tapahtuu kummia

Joulukuusi on kaunistanut olohuonetta monta viikkoa. Kaisa istuskeli mielellään ikkunalaudalla, josta ylettyi kurkottelemaan kuusen hopeanauhoja ja palloja. Niitä kun heilutteli, kuului hentoa rapinaa, kun neulaset putoilivat lattialle, varsinkin joulunajan myöhäisvaiheessa.
Mutta Nuutinpäivän jälkeen tapahtui kummia: emäntäpiika sonnustautui nahkarukkasiin, otti saksentapaiset käteensä ja ryhtyi katkomaan kuusesta oksia. Naps, naps, kaikki oksat poikki vaan ja lattialle. Sitä ennen hän oli ottanut pois
kaikki koristeet ja kynttilät. Ne odottivat sohvalla omaa käsittelyään. Kaisan oli ihan pakko tulla vielä kerran tutkimaan katkottuja oksia; katkaistuina ne tuoksuivat edelleen ihanasti kuuselta. Mutta sitten Kaisa huomasi sohvalla lojuvat koristeet ja eikun sinne - pikkuisen leikkimaan palloilla! Emäntäpiika tuli leikkiin mukaan: Kaisa tönäisi pallon lattialle, emäntäpiika nosti sen takaisin sohvalle jne. Lopulta Kaisa kyllästyi leikkiin ja asettui lepäilemään koristeiden
sekaan. Emäntäpiika alkoi mättää kuusenoksia
jätesäkkiin.
Kaisan odotus sujuu hyvin. Painoa on tullut lisää
800 g ja se myös jo näkyy.
Vielä on odotusta h-hetkeen kolme viikkoa!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Onnistunut häämatka

Kaisa-tyttö teki joulukuun alussa matkan Pietarsaareen sulhastaan tapaamaan, siis häämatkan. Sulho on nuori, salskea, hurmaava kollipoika nimeltä Kassu, Andinan Casimiro. Tapaaminen oli kummallekin ensimmäinen näissä merkeissä, eikä siis ihme, että alussa kumpaakin vähän pelotti ja jännitti. Yön aikana pariskunta tutustui toisiinsa suljetun oven läpi ja aamusta alkaen ihan läheisesti. Seuraavan yön jälkeen Kaisa sitten lähtikin kotiin. Pariskunta olisi jatkanut mieluusti kauemminkin seurustelua; Kaisa huuteli kotona hyvinkin kovaäänisesti Kassua vielä pari päivää, ja Kassukin oli jonkin aikaa etsiskellyt tyttöä. Tyytyväisin oli Kassun kastraattiveli Kossu, joka sai leikkikaverinsa takaisin.



Nyt Kaisa on arvokkaan rauhallisesti käyttäytyvä odottava emo. Ruoka maistuu, ja levätä täytyy paljon. Painoa on viidessä viikossa tullut 600 g. Nyt Kaisan hoikissa kyljissä näkee pientä kaarevuutta ulospäin, ennen häämatkaa niissä oli pikemminkin kuopat. Kaisa kun on sellaista hoikkaa pitkävartaloista mallia.
Nyt sitten odotellaan Runebergin päivää, silloin tai niillä main pitäisi pentujen syntyä!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiaisen nostalgiaa

Kaisa katselee mietteissään joulukuusen koristeita ja kynttilöitä. Ajatuksissa on ehkä joulukuun alun matka kauas Pohjanmaalle erästä poikakissaa tapaamaan... Siitä lisää myöhemmin.

Näihin aikoihin tasan kaksikymmentä vuotta sitten, loppiaisiltana 1990, syntyi ensimmäinen FIN*Miminkan pentue. Emo oli kaikkien Miminkan-kissojen kantaäiti, Mistlurens Mirjam, joka oli haettu kaukaa Göteborgista. Isä oli Mozart, komea ruotsalaisuros, joka tuli Mirjamia tapaamaan kotikaupungistaan Helsingistä. Tämän tapaamisen tuloksia odoteltiin sitten jännittyneenä koko loppiaispäivä. Ja illan hämärtyessä Mirjam synnytti ensimmäiset pentunsa, jotka saivat nimikseen Annoushka, Andrei, Aleksei ja Akimoff. Aikanaan pojat muuttivat uusiin koteihin. Andrei jatkoi linjaa kahden pentueen verran. Annoushka-tyttö jäi kotiin äitinsä seuraksi, ja siitä sukulinja jatkui ja laajeni. Kaisa on Mirjamin jälkeläinen seitsemännessä polvessa. Ja kahdeksas on siis tulossa. Muualle on jo tullutkin, Kaisan veli Laku (Miminkan Klavdei) tuli isäksi noin vuosi sitten, samoin on serkkupoika Nallukka (Miminkan Leonid) saanut komean joukon jälkeläisiä. Eipä näitä asioita silloin kaksikymmentä vuotta sitten tullut ajatelleeksikaan, oltiin vain onnellisia kun pennut olivat syntyneet maailmaan ongelmitta ja terveinä ja emo niitä tyytyväisenä hoiteli. Sen seuraaminen päihitti television katselun mennen tullen silloin ja päihittää yhä edelleen!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kesämuistoja pakkasen paukkuessa


Valkoisten hankien keskellä, pakkasen paukkuessa nurkissa, on juuri oikea aika muistella viime kesää. Lämmin kesäaika on kissoista ihanaa; voi olla parvekkeella mielin määrin, vaikka koko yön, kuunnella yön ääniä ja pyydystää parvekkeelle eksyviä pikku ötököitä. Ja yksi kesän kohokohtia on loma mökillä. Siellä äänet ja tuoksut, koko ympäröivä luonto on jotain vallan muuta kuin kaupunkilähiön parveke (vaikka se melkein metsässä onkin).



Tässä Julinka-äiti on kävelyllä tutulla polulla. Kun katselee tarkasti ympärilleen ja myös kuuntelee korvat herkkinä, voi havaita melkein mitä vain. Julinka yleensä viis veisaa muusta kuin ruohosta, joka maistuu, ah, niin makoisalta!










Toissa kesänä pikku Kaisa oli vielä niin pieni ruippana, että valjaita ei voinut käyttää - olivat aivan liian isot pikkuiselle. Viime kesänä valjaat jo pysyivät päällä, mutta tyttö ei ollut niihin ensin kovin ihastunut. Pienen totuttelun jälkeen ne kuitenkin unohtuivat, kun uusi maailma houkutteli tytön tutkimusmatkalle!







No antaa olla sitten, ei kun menoksi!


Ja mitä kaikkea uskomatonta mökin pihalla, rannassa ja lähimetsässä voikaan nähdä!

Kissa lähtee tutkimusmatkalle, joka kestää tunnin, kaksikin. Kas kun kaikki pitää tutkia tarkkaan, kuulostella, haistella ja maistella - ja sitten ihmetellä. Voi sitten kertoa kaikesta jännittävästä Nöpö-vaarillekin, joka mieluummin makailee verannan korituolissa kuin juoksentelee pitkin metsäpolkuja.





Eräänä päivänä mökin emäntä, hänen tyttärensä sekä kissojen emäntäpiika eivät olleet uskoa silmiään. Pihassa istuskeli hyvin tuttavallisen oloisesti pieni metsäjäniksen poikanen, joka ilmestymispäivänsä kunniaksi ristittiin Esaksi. Se oli ulkoiselta olemukseltaan kuin pieni pehmolelu mutta käyttäytyi kuin kissa: se venytteli itseään eteenpäin ja taaksepäin, se rapsutteli korviaan, nuoli turkkiaan ja käpäliään.

Ensin se istui vähän kauempana ja maisteli pihan ruohoja.

Mutta sitten se loikki rohkeasti salaattimaan reunalle, kohosi takajaloilleen ja tutkaili näkymää: -Mitäs täällä onkaan?Taidanpa maistaa tästä ihan vähän.









Sitten pupu loikkasi keskelle salaattimaata ja totesi varmaan itsekseen: Tästä kyllä riittää koko suvulle, pitääpä pistää sana kiertämään!



Sukua ei näkynyt, mutta emäntä, tytär ja emäntäpiika päättivät, että pupu syököön rauhassa, kyllä siitä riittää salaattia pupun lisäksi kaksijalkaisille, jotka voivat sitten kylvää lisää salaattia kasvamaan, kun kaikki on syöty!






























Monta kertaa päivässä Esa-pupu kävi syömässä salaattia. Välillä se haukkasi tilliäkin, ihan vaan vaihtelun vuoksi, mutta kyllä salaatti maistui paremmalta. Eikä Esaa ollenkaan häirinnyt, vaikka emäntäpiian kamera räpsyi hartaasti. Esa söi vatsan täyteen, venytteli, istuskeli sitten hetken aikaa pihakalliolla ja loikki metsän suojaan ettosille. Sieltä se sitten palasi takaisin salaattimaalle, kun nälkä yllätti.


Kissat saivat tutustua Esa-pupuun vain ikkunasta katsellen.


Eräänä aamuna odotti yllätys mökin verannalla. Oravaäiti oli tuonut kaikki seitsemän lastaan tutustumaan suureen maailmaan. Perhe asusti jossakin mökin kattohirsien alla; sieltä kuului melkoista rapinaa aina varhain aamulla. Sitten äiti varmaankin päätti, että on aika muuttaa uuteen asuntoon. Ja niin sitä lähdettiin läheiseen metsään. Mutta ensin siis tutkittiin veranta!



Untuvainen lokinpoikanen uiskenteli rohkeasti lahdella. Hyvä oli uiskennella, kun lokkiemo nökötti vähän matkan päässä tolpan nenässä ja vahti silmä tarkkana jälkeläisen touhuja. Jos vaara uhkasi, emo oli valmiina puolustamaan pienoistaan vahvalla nokallaan ja lujilla siiveniskuilla.

Rantakivellä keikkui västäräkki ja esitteli saaliikseen saamaansa hyönteistä.


Kyllä luonto on täynnä ihmeitä, tuumii pieni kissa kävelyretkellään.