Kauheaa meteliä naapurista

Perjantaiaamuna hermostuimme kaikki neljä, kun naapurista rämähti ihan hirvittävä sähkösirkelin (?) ääni. Kissat eivät ensin tienneet, minne mennä ääntä piiloon. Mutta eihän sellaista ääntä piiloon pääse täällä sisätiloissa. Kysäisin myöhemmin avoimen oven ohi mennessäni, mistä mokoma ääni johtuu. Parkettiahan siellä laiteltiin. Tänä aamuna se sitten jatkui. Kaisa on ollut aamusta alkaen rauhaton ja äänekäs. Välillä hän asettuu hetkeksi koriinsa mutta kuuntelee sieltä levottoman oloisesti terävää ääntä, joka aika ajoin viiltää ilmaa. Ajattelin ettei ole kovin mukavaa ruveta synnyttämään sellaisessa metelissä. Mutta niin kävi, että remonttimiehet olivatkin ripeitä otteissaan, saivat laudat lattiaan, pakkasivat tavaransa ja lähtivät pois! Kaisakin rauhoittui ja rupesi pikku nokosille.

Vielä viikko odotusta...

Jos Kaisa on yhtä täsmällinen kuin ensimmäisellä kerralla pentuja synnyttäessään, meillä on viikon kuluttua tähän aikaan jo pienokaiset korissa. Mutta kun on kysymys kissoista, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu - vaikka niinhän asia on kyllä kaikessa muussakin tässä elämässä.

Kaisa on voinut hyvin, lepäillyt paljon ja ulkoillut parvekkeella haistellen kevään tuoksuja ja katsellen pikkulintujen puuhia. Hän on myös pyydystänyt itselleen elävää ravintoa, koska emännän tarjoama on kaikkea muuta kuin elävää. Vatsa on kasvanut tasaisesti molemmilta puolilta, painoa Kaisalla on nyt +1000 g. Eilen tunsin ensi kertaa pentujen liikkuvan, kun varovasti pidin kättäni kyljen päällä, ensin toisella puolella ja sitten toisella. Se on joka kerta yhtä sykähdyttävä kokemus. Runsas kahdeksan viikkoa sitten Kaisa ja Prinssi kohtasivat toisensa niissä merkeissä, ja nyt jälkikasvu potkii vatsassa ja odottaa syntymäänsä. Vielä viikko...

Kuohuviiniä ja sammakoita

Viikonloppuna oli kissanäyttely Turun messukeskuksessa, ja siellä oli satojen muiden kissojen kera edustava joukko kotimaisia venäjänsinisiä ja yksi RUS-kaunotar Ruotsista. Oli tosi mukavaa nähdä kauniita kissoja ja tavata hyviä ystäviä!

Kissanäyttelyhän on kilpailu, jossa tavoitellaan titteleitä sekä mainetta ja kunniaa loppukilpailussa. Lauantaina meidän Julinkan sisko, Miminkan Julija, saavutti toiseksi korkeimman tittelin GIP:n eli Grand International Premior. Sen kunniaksi otettiin kuohuviiniä vielä sunnuntainakin (ulkona tietenkin, kun juhliminen sisällä on kielletty). Sitä paitsi sunnuntaina Julijan pojantytär Sani, Susanssin Your Sunshine, kaunis tyttö hänkin, valmistui championiksi sekä pääsi loppukilpailuun!

Kaisa ei tietenkään osallistunut näihin kisoihin, kun odottaa pentuja. Kyljet ovat jo selvästi pyöristyneet. Pennut ovat kuuden viikon ikäisinä noin kuuden cm:n mittaisia miniatyyrikissoja, jotka kaksinkertaistavat pituutensa kolmen seuraavan viikon aikana. Emon ruokahalu on nyt viime viikon kuluessa kasvanut selvästi entisestään.

Eilen lenkillä käydessäni poikkesin polun varrella olevalle vanhalle tekolammelle katsomaan, joko sammakot ovat saapuneet kutemaan. Olen nähnyt niitä siellä parina keväänä, kun olen osunut kohdalle oikeana päivänä. Ja olihan niitä - kymmeniä sammakoita köllötteli ruohottuneessa lammessa nauttien lämpimästä päivästä, kumppania katsastellen. Moni pari olikin jo löytänyt toisensa. Ja pellon poikki hyppeli lisää sammakoita lajitovereiden luokse. Seisoskelin puolisen tuntia katsellen kiehtovaa näytelmää ja harmitellen, ettei ollut kamera mukana. Tänään palasin lammelle kameran kanssa. Sammakoita oli näkyvissä paljon vähemmän kuin eilen, ja kun tulin lähemmäksi, sammakot sukelsivat välittömästi näkymättömiin. Syy pakenemiseen oli varmaankin varis, joka lammea lähestyessäni lensi pois sammakko nokassaan. Vihollisen iskun jälkeen sammakot olivat varuillaan ja sukelsivat heti, kun havaitsivat minun vähäisimmänkin liikkeeni. Valokuvasaaliini jäi aika vaatimattomaksi, mutta yksi rohkelikko sentään pysytteli sinnikkäästi paikoillaan, kun lähestyin, ja sain siitä muutaman valokuvan. Aion palata lammelle huomennakin kameran kanssa; jospa ne huomenna taas olisivat rohkeampia.

Vähän vanhaa ja jotakin uutta

Melkein kokonainen vuosi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Loppukeväällä ilmaantui ikivanhaan koneeseeni pientä toimintahäiriötä, ja uuden koneen hankkiminen taas oli pitkällinen prosessi, joten päivitykset sitten jäivät...

Pakko on kuitenkin nyt laittaa tämä viime kesäinen Esa-pupun kuva. Esahan ilmaantui mökin pihaan samana päivänä, kun saavuimme kimpsuinemme kampsuinemme. Kyllä se oli vieraillut pihalla muutaman kerran aikaisemmin kesällä, sen huomasi salaattimaasta. Meidän vierailumme aikana se ei kuitenkaan tullut toista kertaa, joten onneksi sain napatuksi siitä muutaman kuvan.

En ole koskaan ennen nähnyt metsäjänistä näin läheltä enkä siis tiedä, kuinka paksu sen kuuluu olla. Mutta tämä jänis näytti saman paksuiselta kuin kissaemo tiineytensä viimeisellä viikolla. Ettei vaan Esa olisikin Elisa, joka pihalta poistuttuaan meni synnyttämään pikkuisensa jonnekin metsän siimekseen. Esahan sai nimensä vain ja ainoastaan sillä perusteella, että kun se toissa kesänä ilmaantui mökin pihalle, sattui olemaan Esan päivä. Nimen valitsemiseen ei vaikuttanut millään lailla sen sukupuoli, emmehän me sitä päässeet tutkimaan. Ehkäpä ensi kesänä on jo Esan - anteeksi, Elisan lapsia ja lapsenlapsia jakamassa salaattimaamme antimia.

Kissarintamalle kuuluu hyvää. Talven aikana kissat ovat nukkuneet lähes talviunta eli siis aamusta iltaan ja illasta aamuun. No tietysti aamiaiselle, välipalalle, lounaalle, välipalalle jne. ovat juuri ja juuri jaksaneet herätä. Julinka voi suorastaan paksusti ja on joutunut ankaralle dieetille, Nöpö kyllä osaa huolehtia linjoistaan, samoin Kaisa.

Syksyn aikana Kaisa kävi kolme kertaa näyttelyssä - yksi kerroista oli ihan Uppsalassa asti - ja valmistui International Championiksi (IC). Saman tittelin sai serkkupoika Nallukka eli Miminkan Leonid, joka oli myös vuoden paras venäjänsininen siitosuros. Onnittelut Nallukalle!

Kaisa pääsi maaliskuun alussa uudelleen Ruotsiin, Tukholmaan, jossa valittu prinssi oli odotellut häntä jo kolme kuukautta. Treffit oli sovittu joulukuun alkuun, mutta Kaisallepa ei tullutkaan juoksua vaan talviuni. Sen loputtua lähdettiin matkaan. Tapaaminen oli molemmille mieluinen, ja vajaan kahden päivän yhteinen aika hyödynnettiin kaikin tavoin. Pentuja odotellaan syntyviksi vajaan neljän viikon kuluttua.

Uudet kujeet

Siitä on jo yli kaksi viikkoa, kun pikku Miriam muutti uuteen kotiin, joka on tosi kaukana Ruotsin toisella laidalla, Göteborgissa. Siellä Martin ja Lucie nyt hoitelevat tyttöä. Kissakavereita ovat Disentis- ja Diesel-rouvat. Disentis ja Mirru ystävystyivät parissa päivässä, Diesel on vielä hiukkasen varuillaan eläväisen pikkukissan haastaessa sitä leikkiin. Mirru on otettu hienosti vastaan uudessa kodissa; ei siis ole ihme että hän on sopeutunut sinne kerrassaan mainiosti.
Kotiväki jäi tietysti kaipailemaan pikku tyttöä. Kaisa ja Miksu etsivät häntä vielä seuraavanakin päivänä. Varsinkin veljellä oli ikävä leikkikaveria. Kaisa-äiti rupesi kaveriksi pojalleen, mutta eihän se ollut ollenkaan sama kuin leikki siskon kanssa. Sitten Miksu löysi jostain emännän sukan: vaaleanpunaisen,vauvalangasta kudotun villasukan. Siitä tuli hetkessä pojan suosikkilelu. Ja emännälle tulee mieleen Kamujen Katin pieni vaaleanpunainen sukka hänen katsellessaan Miksun leikkiä oman sukkansa kanssa.

Helsingin Sanomat on myös uusi kiinnostava aluevaltaus. Kun emäntä levittää Hesarin pöydälle, pikku Miksu on tuota pikaa sitä lukemassa - omalla tavallaan. Hän tekee salamannopeita syöksyjä sivun alle, kierähtää selälleen ja käyttää kaikkia tassujaan rypistääkseen sen. Sitten sivu joutaakin lattialle ja uusi käsittelyyn! Sama toistuu uudelleen ja uudelleen.

Sivusta voi myös kietaista itselleen pikkuisen pesän. Sen suojassa on mukava vaihtaa mielipiteitä lehden sisällöstä emännän kanssa hänen juodessaan aamukahvia ja yrittäessään lukea ko. sivua

tai hämmästellä uutista lehdessä.

Voi myös ylipäätään vaan mietiskellä maailman menoa...

ja jos oikein alkaa väsyttää, voi uinahtaa hetkeksi.

Hesari on taiteltuna niin paksu, että pieni kissa voi mennä sen taakse piiloon ja kurkistella sieltä, löytääkö kukaan. - Kaiken kaikkiaan hyvä ja monipuolinen lehti, tuumailee poika maistellessaan Hesarin kulmaa.

Vieraita kaukaa Kotkasta

Lauantaina pennuille tuli täyteen kymmenen viikkoa kissanelämää. Merkkipäivän kunniaksi Susanna (ipanoiden isoisän, Susanssin Blue Babble Boyn, kasvattaja) tuli Kotkasta tervehtimään pikkuisia. Hän otti paljon upeita kuvia Kaisasta ja varsinkin pennuista. Saimme luvan laittaa kuvia myös tähän; kiitokset Susannalle!

Pennut olivat nukkumassa Susannan saapuessa mutta heräsivät tietenkin katsomaan, mitä tapahtuu ja kuka tuli. Miriam-tyttö on juuri hieronut unihiekan silmistään ja istahtanut sitten ihmettelemään vierasta.

Mihail-poika ja iso kissanminttu-pötkö, mainio lelu.

Kaisa-emo vahtii edelleen yhtä tarkasti pentujensa turvallisuutta kuin aikaisemminkin . Kaisa kyllä tietää, että ihmiset eivät ole vaaraksi hänen pennuilleen, mutta varminta on kuitenkin olla varuillaan ja valppaana.

Pennuilla taitaa olla joku mangustigeeni, kun niillä on tapana tämän tästä istahtaa takajaloilleen, milloin lelun kanssa, milloin ihan muuten vaan. En ole aikaisemmilla pennuilla sellaista havainnut ainakaan tässä määrin. Mihail istuu ja tuijottaa vakavana valokuvaajaa.

Miriam-mangusti kököttää uusi sulkasaalis suussaan. Miriamilla on hauska tapa napata joku pieni hiiri (keltainen kissanmintunmakuinen on suosikki) suuhunsa, aloittaa pieni jupina ja juosta hiiri suussa muka karkuun; velipoika lähtee aina perään, ja siitä kehittyykin varsin pitkä ja hauska kilpajuoksu.

Kiipeilyteline on superkiva

Pikkukissoille mieluisin paikka tuntuu olevan ikkunan edessä oleva kiipeilyteline, jossa on kaksi tasoa, kaksi hyllyä ja luola. Hyllyillä on leikitty monet leikit ja nukuttu lukemattomat päiväunet. Usein illalla nukkumaanmenoaikaan Kaisa-äiti loikkaa luolaan ja kutsuu lapset mukaansa. Ahdastahan siinä on, usein viimeksi paikalle tulleesta pennusta ei mahdu kuin puolet sisäpuolelle. Siellä on kuitenkin ihanaa nauttia pikkuiset iltamaidot; päivällä ei maitoa juuri saakaan, silloin syödään lihaa ja kalaa ja kaikkea muuta hyvää!

Ylähyllyllä on kivaa mutta ahdasta, kun kaikki kolme ovat siellä yhtäaikaa. Kaisa käy siellä harvoin. Hyllyt ovat pentujen reviiriä eivätkä he nyt oikein ymmärrä, miksi äitimuorikin siellä tungeksii!

Pikku Mirru ei mahdu ottamaan ettosia. Mirrua jyrsii!

Onneksi saatiin tuo äitimuori häädetyksi, nyt tässä mahtuu makailemaan

...ja lepuuttamaan leukaa hyllyn kaiteella

...ja pistämään vaikka tangoksi tai sylipainiksi.

Painiminen pienellä makuutasolla vaatii keskittymistä, ettei keikahda alas. Se olisi noloa! Sitä paitsi Mirru-sisko on ihan varteenotettava kilpakumppani, ihan saa huhkia kunnolla että tulisi edes tasapeli. On sitä paitsi päiväunen aika. Miksulta pääsee valtaisa haukotus.

Sitten hän saa idean! Mainiota, ihan pitää hymyillä! Katsokaa nyt kaikki, miten hurmaava hymy tällä pojalla on!

Onneksi sisko jo nukahti, nyt Miksu voikin pitää siskoa tyynynä. Täydellistä! Aikansa nukuttuaan ipanat heräävät ja ovat taas valmiit uusiin kujeisiin. Mirru kutenkin katsoo velipoikaa pitkään ja hartaasti ikään kuin tahtoen sanoa, että sopii seuraavalla kerralla hakea päänalunen muualta, vaikkapa äiskän kyljestä, nyt ei olla enää pikkuvauvoja. (Ihan pienet kissanpennut nukkuvat päällekkäin silloin kun emo on lähtenyt pois pesästä)