torstai 20. toukokuuta 2010

Uudet kujeet

Siitä on jo yli kaksi viikkoa, kun pikku Miriam muutti uuteen kotiin, joka on tosi kaukana Ruotsin toisella laidalla, Göteborgissa. Siellä Martin ja Lucie nyt hoitelevat tyttöä. Kissakavereita ovat Disentis- ja Diesel-rouvat. Disentis ja Mirru ystävystyivät parissa päivässä, Diesel on vielä hiukkasen varuillaan eläväisen pikkukissan haastaessa sitä leikkiin. Mirru on otettu hienosti vastaan uudessa kodissa; ei siis ole ihme että hän on sopeutunut sinne kerrassaan mainiosti.
Kotiväki jäi tietysti kaipailemaan pikku tyttöä. Kaisa ja Miksu etsivät häntä vielä seuraavanakin päivänä. Varsinkin veljellä oli ikävä leikkikaveria. Kaisa-äiti rupesi kaveriksi pojalleen, mutta eihän se ollut ollenkaan sama kuin leikki siskon kanssa. Sitten Miksu löysi jostain emännän sukan: vaaleanpunaisen,vauvalangasta kudotun villasukan. Siitä tuli hetkessä pojan suosikkilelu. Ja emännälle tulee mieleen Kamujen Katin pieni vaaleanpunainen sukka hänen katsellessaan Miksun leikkiä oman sukkansa kanssa.


































Helsingin Sanomat on myös uusi kiinnostava aluevaltaus. Kun emäntä levittää Hesarin pöydälle, pikku Miksu on tuota pikaa sitä lukemassa - omalla tavallaan. Hän tekee salamannopeita syöksyjä sivun alle, kierähtää selälleen ja käyttää kaikkia tassujaan rypistääkseen sen. Sitten sivu joutaakin lattialle ja uusi käsittelyyn! Sama toistuu uudelleen ja uudelleen.








Sivusta voi myös kietaista itselleen pikkuisen pesän. Sen suojassa on mukava vaihtaa mielipiteitä lehden sisällöstä emännän kanssa hänen juodessaan aamukahvia ja yrittäessään lukea ko. sivua








tai hämmästellä uutista lehdessä.









Voi myös ylipäätään vaan mietiskellä maailman menoa...










ja jos oikein alkaa väsyttää, voi uinahtaa hetkeksi.











Hesari on taiteltuna niin paksu, että pieni kissa voi mennä sen taakse piiloon ja kurkistella sieltä, löytääkö kukaan. - Kaiken kaikkiaan hyvä ja monipuolinen lehti, tuumailee poika maistellessaan Hesarin kulmaa.

























































Ei kommentteja: