Ihan höpöjä en eilen jutellut, kun arvelin että keskiviikon kova tuuli olisi voinut paiskata puun oksan päähäni luontoretkellä. Kävin tänään taas lenkillä... ja mitä näinkään!
 |
| Keskiviikkona tämä katajavanhus vielä seisoi ehjänä paikallaan lenkkipolun varrella. |
 |
| Kiipesin sen ohi ylemmäs mäenrinteeseen nähdessäni valkoisen kaunottaren. Kyyristelin siinä polvillani kuvatessani kukkaa. Onnekseni tuuli ei juuri silloin katkaissut katajan runkoa. Olisi ollut aika ikävää saada päälleen miljoonia neulanteräviä katajanneulasia. Valkoinen kukkakaan ei jäänyt kaatuvan puun alle. |
 |
| Sammakkolammella on alkanut tapahtua! Mennessäni sinne tänään näin kauempaa useita päitä vedenpinnan yläpuolella. Hetihän ne sukelsivat pinnan alle, kun huomasivat minut. Asetuin istumaan lammen reunalle kamera valmiina. Aikojen kuluttua tämä veijari ilmaantui ahdin valtakunnasta näkösälle. Ja mitä tapahtuukaan hetken kuluttua ihan siinä vieressä? |
 |
| Toisensa löytänyt pariskunta nousi pintaan - onnellisina yhdessä. Veijarimme ilmekään ei värähdä. Aina ei voi onnistua. Mutta ehkä ensi kerralla. Tai ensi vuonna. |
 |
| Kuplat vain jäivät, kun pariskunta sukelsi näkymättömiin. Pian nekin katosivat. Mutta lohdutukseksi pikku veijarille: häähumu on vasta alkamassa, ehkä sinua onnistaa jo huomenna! |
 |
| Vielä pari kuvaa sinivuokoista. Aurinko on lämmittänyt niitä, eikä tuulikaan ole tuivertanut tänään. Ne ovat avanneet terälehtensä koko komeuteensa. Ihmiset olivat tänään runsain joukoin liikkeellä lenkkipolulla ja siis ohittivat tämän kauniin kukkarykelmän. Huomattavan moni pysähtyi ja otti kännykkäkamerallaan niistä kuvan muistoksi sen sijaan, että olisi poiminut niitä kimpun kotiin vietäväksi. Hurraa kännykkäkameroille! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti