Sinisiä kevätkukkia ja yllätys ruohikossa

Toissapäivänä, siis keskiviikkona, päätin lähteä kameran kanssa joen rantaan katsastamaan luontoa. Siellä on yksi paikka, jossa kasvaa sinivuokkoja. Ihan sen lähellä on vanha tekolampi, jonne sammakot keväisin kerääntyvät kutemaan. Jyrkällä joenrantatörmällä kasvaa tuoksuorvokkeja ja hiukan myöhemmin keväällä esikkoja. Alueella oli talo vielä 15 vuotta sitten, nyt rakennuksista ei ole enää mitään jälkiä näkyvissä, ainoastaan joidenkin puutarhakasvien jälkeläiset ( ja se tekolampi) kertovat tarkkaavaiselle katsojalle jotakin paikan historiasta.

Sinivuokko (Hepatica nobilis) on kevään ensimmäisiä luonnossa kukkivia kasveja. Nämä yksilöt ovat aika pieniä ja vaatimattomia, mutta niiden kasvupaikka on valtavan ison kuusen alaoksien alla; sinne ei aurinko pääse paistamaan kuin myöhään iltapäivällä.

Minua ilahduttaa se seikka, että vaikka vuokot kasvavat suositun lenkkipolun vieressä, ne ovat saaneet siinä kasvaa ja levitä ihan rauhassa, niitä ei ole revitty kotiin vietäväksi.

Nämä ovat tuoksuorvokkeja (Viola odorata), aivan viehättäviä vanhoja puutarhakasveja. En osaa sanoa, millaisia ne olivat vanhoissa puutarhoissa, luultavasti paljon isompia. Nämä löytämäni kasvit ovat todella matalia; niitä saa kaivella esiin viimevuotisten kuivien korsien alta. Pitää kumartua polvilleen maahan voidakseen haistella niitä, mutta se kyllä kannattaa. Tuoksuorvokki on tietenkin saanut nimensä ihanasta tuoksustaan. Se tuo mieleen freesian tuoksun, mutta on hienostuneempi, ei niin voimakas.

Istuin maassa nauttien orvokin tuoksusta. Aurinko paistoi, tuuli oli aamuisesta alkanut yltyä oikein kunnolla. Ajattelin että jostakin vanhasta männystä voisi katketa oksa ja osua päähäni. Mietiskelin myös, että enpä ole koskaan nähnyt siinä metsikössä - tai missään muuallakaan sillä alueella - kyytä tai rantakäärmettä. Katselin ruohikkoa ja yhtäkkiä huomasin komean sammakon (Rana temporaria) kököttävän ihan siinä vieressäni. Se raukka oli kai pelosta jähmettynyt paikoilleen, oli ehkä pelästynyt, että istahdan sen päälle. Kuvasin ensin sen takapuolen, kas kun se oli niin päin, mutta pitihän myös naama pitää saada kuvatuksi. Varovasti liikuin sammakon etupuolelle ja sain muutaman kuvan. Katselin sitä tarkasti ja läheltä ja ihastelin sen kaunista väritystä: tummia, lähes mustia juovia ja täpliä oliivinvihreällä pohjalla. Komea otus, aika isokin, ainakin kymmenen cm. Hetken kuluttua sen hermot pettivät ja se lähti loikkimaan rinnettä alas ja sukelsi komealla loikalla Aurajokeen. Sinne se luultavasti oli matkalla, sammakkolammella ei vielä ollut mitään toimintaa.

Mikä katse!



Tämä kaunokainen on  jäljellä vanhasta puutarhasta.

Ei juttua ilman kissaa! Nämä kissat ovat kuitenkin pajun (Salix) kissoja.

Leskenlehtien (Tussilago farfara), kevään ihan ensimmäisten kukkien, aika alkaa olla jo ohi. Mutta aina ne ilahduttavat silmää loistaessaan pieninä aurinkoina harmaanruskeasta heinikosta. Siitä alkaa kevät, kun ensimmäinen leskenlehden kukka, kirsikukka kuten lapsuudessani niitä nimitettiin, puskee keltaisen kukintonsa esiin ojanreunalla.

Myöhemmin iltapäivällä tuuli yltyi niin kovaksi, että meiltä(kin) täällä Turun kaupungin laitamalla katkesivat sähköt puoleksi tunniksi.