Mökkielämää

Hieman on aikaa vierähtänyt tuosta toukokuun päivästä, kun viimeksi kirjoitin. Sen jälkeen on kesä tullut ja sen myötä kärpäset ja muut ötökät - Sisun ja äitinsä Kaisan iloksi. Ja tietysti meidän muidenkin!
Vietin Sisun, Julinkan ja Nöpön kanssa kesäkuussa viikon mökillä. Kaisa ilahdutti sillä aikaa Ulla-serkkua naapurissa. Viikkomme olikin tapahtumarikas (kamala svetisismi, sanoisi vanha äidinkielenopettajani Lippo), ja sen kuluessa Sisu sai tutustua uusiin ulottuvuuksiin nuoren elämänsä aikana.

Ensimmäinen juttu meni näin: Saavuimme mökille alkuillasta. Kannoin tavaramme ja kissat sisään, päästin kissat pois kuljetuslaatikoista. Siinä ne haistelivat tutut paikat, saivat vähän ruokaa ja lähtivät yläkertaan lepäämään pitkän matkan rasituksista. Mökin emäntä ja minä lähdimme alas rantaan joksikin aikaa istuskelemaan laiturille. Tulimme sieltä sitten takaisin tupaan, ja eikös mökin takaovi ollutkin auki! Juu, ja Julinka kökötti kaikessa rauhassa pihakalliolla. Kissarouva kannettiin sisään ja moitittiin kohtuullisesti. Mutta minkäs kissa luonnolleen voi! Jos ovea ei lukita ja jos hän osaa sen avata, niin miksi hän ei avaisi jos siltä tuntuu ja päästäisi itseänsä ulos? Näin ajattelee meidän Julinka.

 Käväisin yläkerrassa katsomassa, ovatko pojat tallella. Nöpö nukkui sängyllä; Sisua ei näkynyt, mutta ajattelin sen menneen johonkin piilopaikkaan rauhoittumaan. Rupesimme mökin emännän kanssa katselemaan uutisia televisiosta. Siinä sitten tulin vilkaisseksi olkani yli kuistille, ja nanosekunnin ihmettelin, kun näin että siellä kävelee valppaan näköinen hoikka harmaa kissa. HARMAA KISSA! Syöksyin ulos, ihan rauhallisesti kylläkin, etten säikäyttäisi kissaa tiehensä. Niin, Sisuhan se oli. Se oli tutustunut mökin ulko- ja alapuoleen parin tunnin ajan ja varmaan melko perusteellisesti. Tiedän että mökin, joka on rakennettu monen jalan varaan kalliolle niin että alakautta näkee toiselle puolelle kun kumartuu, - siis siellä mökin alla asuu Saku Sammakon sukua aika paljon. Ne ovat arkaa väkeä, tulevat vasta myöhään illalla loikkimaan pihalle. Luulen että niitä Sisu kävi tervehtimässä ja toivon tietenkin, että suku ei Sisun käynnistä saanut mitään traumoja.
Ovet lukittiin sen jälkeen melko visusti, eikä Julinka saanut niitä auki vaikka miten päättäväisesti hyppi kahvassa.


Nöpö ja Julinka nauttivat aamupäivätorkkuja. Kummankaan tuolissa ei löydy tilaa Sisulle, niinpä pojan on aina haettava torkkupaikkansa muualta.

Tällä kertaa paikka löytyi mökin emännän sylistä. Tässä on hyvä!



Ikkunan takana tapahtuu jotain. Sisu kiipeää kärppänä katsomaan, Julinkan lepohetkeä kiipeily häiritsee.

Oksalla nököttää aivan hurmaava harmaa pieni lintu, töyhtötiainen. Kampauksesta tulee mieleen nuoruus ja punkkarit.

Vanhaherra Nöpökin valpastuu aika ajoin nähdessään luontoa mökin ikkunasta. Nöpö ei halua mennä ulos tutustumaan luontoon ihan tassukohtaisesti, semmoinen on aika... pelottavaa.



Mutta siis näin lasin läpi voisi pikkuisen säikäyttää tuota pörröhäntää, jonka turkki on vielä puoliksi harmaa, vaikka kesä on jo pitkällä.

Nuori oravarouva, pienokaisia tulossa pikapuoliin. Korvissa ei ollenkaan tupsuja.

Toinen oravarouva, myös odotuksen tilassa. Korvissa komeat tupsut. 

Oravarouva n:o 1 puun oksalla odottamassa, että häipyisin kameroineni. Tulimme hetkeä aikaisemmin polulla vastakkain, rouva oli menossa ruokailemaan. Pienempänä hän väisti minua ja kiipesi lähimmän puun oksalle. Juoksin hakemaan kamerani, rouva ei ehtinyt lähteä alas vaan kiipesi siinä sitten vielä vähän ylemmäksi ja säksätti minulle. Otin kuvani ja menin sisään. Hetken kuluttua rouva ilmaantui lintulaudalle. 

Kauppamatkan varrella olevalla pellolla majaili 18 kurjen lauma, muutamia joutsenia sekä ajoittain lokkeja. Ohi ajavista autoista ne eivät välittäneet mitään vaan aterioivat kaikessa rauhassa. Mutta kun pysäytimme auton ja minä rupesin kuvaamaan, ne käänsivät selkänsä ja lähtivät yhtä jalkaa käyskentelemään poispäin.

Mökkilajärvellä asustelee joutsenpariskunta, jolla on neljä poikasta. Yleensä ne uiskentelivat kauempana, rannoilla missä ei ole mökkejä ihan lähellä. Juhannuksen kunniaksi perhe tuli kuitenkin näköetäisyydelle ja rauhallisesti lipui ohi - mutta vastarannalla. Tarkempaa kuvaa en saanut, matka on aika pitkä, eikä perhe sitten visiittini aikana tullut näkyviin uudelleen.

Valkolehdokki; kasvaa mökkitien varrella, ensimmäinen bongaus tästä kauniista kasvista. Maariankämmeköitä kasvaaa mökin lähettyvillä paljon, ja tänä vuonna niitä näytti olevan erityisen runsaasti.

Kaunis kukinto tälläkin. Nimi on metsävirna, kukinta jo melkein ohi.



Kärpäsiä (?) kurjenmiekan terälehdillä.

Kärpänen onkin mainio aasinsilta mökkilomamme toiseen elämykseen, kärpäset kun ovat monien elukoiden ruokaa, mm. elämyksen toisen osapuolen.
Ja näin se meni: Eräänä iltana istuimme kukin omassa tuolissamme, mökin emäntä, minä, Julinka ja Nöpö. Sisu huiteli jossain. Yhtäkkiä ylhäältä kissojen ja minun makuuhuoneesta alkoi kuulua melkoista jyskettä. Sisu hyppeli siellä ja yritti saada kiinni jotain ötökkää. Sitä jatkui ties kuinka kauan, niin että lopulta lähdin katsomaan tilannetta. Sisu siellä kyllä jahtasi täyttä päätä saalista, mutta se ei suinkaan ollut hyttynen vaan lepakko. Siinäpä olivatkin hyvät neuvot kalliit! Ensin kissa ulos huoneesta - tai ei siis ulos vaan alakertaan, mutta ehdottomasti ei lepakko! Sisu ei suostunut omin jaloin tulemaan, ei  tietenkään, kun kerrankin oli kunnon saalis melkein tassujen ulottuvilla. Kissa siis pois, parvekkeen ovi auki ja huoneeseen valot ja ovi kiinni. Näin tehtiin, ja lähdimme alakertaan odottelemaan kutsumattoman vieraan poistumista.

Sisu oli vähän hikenä, kun metsästys näin loppui. Aikojen päästä lähdin tarkastamaan tilannetta. Lepakkoa ei näkynyt, joten parvekkeen ovi vaan kiinni ja koko jengi nukkumaan. Tuskin olin sammuttanut valon, kun Sisu alkoi taas hyppiä. Valo päälle ja yes! lepakkoahan Sisu-poika taas pyydysti. Se mokoma nahkahiiri ei ollutkaan mennyt ulos vaan piiloon naulassa riippuviin vaatteisiin.

Nyt siis kaikki kolme kissaa ulos huoneesta ja lepakonhäädon viimeinen näytös alkakoon! Vetäisin kiireessäni Sisun valkoisen kömmön päähäni, ettei lepakko iskisi kynsiään tukkaani, ja rupesin huitomaan elukkaa pyyheliinalla parvekkeen oven suuntaan. Lensihän se lopulta ulos ovesta, näin omin silmin ja suljin kiireesti oven. Kissat takaisin, Sisu nyreissään kun operaation grande finale jäi kokematta, valo pois, peitto korviin. Rauha! Ei hyppelyä, ei edes pikkuisen hyttysen perään.

Hieno kokemus kaiken kaikkiaan vaikka aina ei voikaan voittaa, tuumaili Sisu mielessään. Kissani tuntien, niin ainakin luulen.

Lisää syntymäpäiviä ja uusi titteli!

Runsas viikko sitten Miminkan-perheen nuorimmat, siis prinssit ja prinsessat, täyttivät kaksi vuotta. Tuntui siltä, että juuri äskenhän ne tuossa leikkivät ja painivat keskenään sekä juoksuttivat talon vanhempia siniturkkeja - ja tietenkin minua. Mutta niin vain ne ovat olleet uusien kotiensa kaunistuksia ja ilontuojia jo pitkän aikaa, paitsi tietenkin Sisu-kisu, joka jäi asumaan syntymäkotiinsa minun ja lähiomaistensa luo.
Kuvakavalkadi kertokoon, miltä pennut nyt kaksivuotiana aikuisina näyttävät. Minä olen heistä kovin ylpeä!

N-pentueen esikoinen, Prinsessamme Prahassa, Nadezjda-neito poseeraa syntymäpäivänään kotinsa terassinkaiteella ja katselee syvämietteisesti alapuolella levittäytyvää Prahan vanhaa kaupunkia - tai ehkä perhosta, kuka sen varmasti tietää.

Viikon kuluttua edellisestä eli tänään Nadezjda viettää päivän näyttelyhäkissä ja smaragdinvihreillä silmillään hurmaa yleisönsä ja myös italialaisen tuomarisedän, joka antaa hänelle kolmannen CAC:n ja erityispalkinnon upeanvärisistä silmistä.

Onnittelut! Puss och kram! Hugs and kisses! Tässä meillä on ihan upouusi CHAMPION Miminkan Princess Nadezjda. Onnittelut ja kiitokset myös Birgitta-omistajalle!

Esikoisen jälkeen syntyi tietenkin kakkonen, tyttö hänkin, Princess Nioradza. Arveluni on, että hänen silmänsä ovat ihan yhtä upean väriset kuin siskolla, ja yhtä sievä hän on muutenkin.  Ninni on reipas ja vilkasliikkeinen tyttö, ehtii joka paikkaan kuten vaikkapa Piia-emännän kassiin.

Isännän sylissä on kyllä myöskin ihana köllötellä riehumisen välissä. Siinä voi lepuuttaa jalkoja ja suunnitella kaikessa rauhassa, mitä tekisi seuraavaksi.

Voi loikata vaikka kylpyhuoneen lamppuun, sen päällä maatessa on kiva roikottaa etujalkoja ja lämmittää vatsaa.

Sisu-kisun virallinen 2-vuotiskuva. Punainen hiiri änkesi kuvaan ihan kutsumatta, mistä lie tullut.

Sisu kokeilee uuden kiipeilypuun makuutasoa. Hyvin kelpaa pojalle kuten myös äidille ja mummulle. Nöpö-vaari hieman vierastaa uutuutta, mutta ehkä hänkin tottuu siihen aikaa myöten.

Sisu ja vappuhuiska.



N-pentueen pahnanpohjimmainen, Prince Nikolai eli Kosmo. Asento on aivan sama kuin Nöpö-vaarilla ja Julinka-mummulla usein: autuaana selällään, etutassut ylhäällä ja taitettuna.

Kyllä kelpaa prinssin lepäillä näin ruhtinaallisen kiipeilypuun yläkerrassa pehmeällä taljalla.



Kosmo on pentueen isoin; hyvin hän täyttää patteriin ripustettavan makuualustan. Kosmo perheineen on jokin aika sitten muuttanut maalle, ja siellä riittää kissapojalle tutkittavaa ja ihmeteltävää joka päiväksi.

 

Syntymäpäivä - ja kakku!

Tänään, Julian nimipäivänä, tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun Miminkan J-tytöt Julinka ja Julija syntyivät. Julinka on tämä meidän mummu, Sisun paras kaveri. Kaunis Julija-sisko asuu poikiensa Nallukan ja Killin kanssa muutaman kilometrin päässä emäntänsä (vai piianko) Marja-Leenan hellässä hoidossa. Sain kutsun Julijan syntymäpäiväkahville ja -kakulle. Tapani mukaan otin kameran mukaan, ja täytyy sanoa, että kuvasaalis oli todella hauska.

Kakku on tuotu pöytään ja päivänsankari aloittaa herkuttelun. Kakku näyttää aivan tavalliselta pikku täytekakulta, mutta se tuoksuu kalalta. (Se on tehty kalasta ja kermasta ja lisukkeista ja on tarkoitettu kissoille) Julija sai luvan syödä ihan niin paljon kuin jaksaa. Julijan ystävät tietävätkin, että pikku rouvalla on hyvä ruokahalu; voi olla että kakusta ei jää kuin rippeet!

Näin, silmät kiinni ja hurmoksessa Julija makustelee kakkuaan.

Killi-poika seuraa tilannetta lattialta. Onko se äiti todella niin epäkohtelias, ettei kutsu omia poikiaan osuuksille!

Eipä vainkaan, totta kai pojat saavat tulla nauttimaan herkusta. Nallukka ei ota kutsua vastaan, mutta Killi loikkaa pöydälle ja maistaa pikkuisen kermavaahtoa. Hän ei ole kalan ystävä, kalasta tulee paha oli.

Kermavaahto on namia, tuumii Killi ja ja nuolee huulensa.

Julija on onnessaan: kakku on todella iiiihanaaaa!

Mutta, mutta...  paljon on vielä jäljellä vaikka miten söisi.

Killi kiiruhtaa äidin avuksi, mutta kun se kala nyt ei oikein sovi pojan suuhun.

Julijan ilme alkaa hyytyä.Vauhti hidastuu, haukkaukset harvenevat. Kohta ei jaksa enää yhtään! Mutta kyllä oli ikimuistoisen makea kakku!

Äidin ja veljen herkutellessa Nallukka istuksii kirjahyllyn päällä ja seuraa tilannetta. Houkuttelusta huolimatta hän ei liity kakun seuraan.

Niin kävi, että Julija luovutti ja siirtyi päivälevolle lempinojatuoliinsa, josta ei sitten liikahtanutkaan yhtään mihinkään pitkään aikaan. Synttärikakkua jäi vielä huomiseksikin. Marja-Leena ja minä siirryimme kahvipöytään nauttimaan kahvista ja herkullisesta kakusta ilman kalaa.

Meidän oma päivänsankarimme Julinka voi vain mielessään nauttia kalakakusta - reppana kun on allerginen monenlaiselle hyvällä, myös kalalle. Hän sai syntymäpäivän kunniaksi ylimääräisen namiannoksen ja upouuden kiipeilypuun, joka kylläkin tasapuolisesti jaetaan muiden nelijalkaisten kanssa.

Sisun pääsiäistervehdys eli mitä tapahtuikaan kun pöydälle ilmestyi maljakollinen keltaisia tulppaaneita

Ostin kimpun kauniita keltaisia tulppaaneja pääsiäisen kunniaksi. Asettelin ne maljakkoon ja laitoin maljakon keittiön pöydälle. Paikalle pyyhälsi Sisu ihailemaan kukkien kauneutta. Mutta Sisulleko riittäisi pelkkä katselu - ei todellakaan! Totta kai kissan pitää käytellä kaikkia aistejaan tutustuessaan kukkiin. Onhan meillä ennenkin toki ollut tulppaaneja maljakossa, mutta ei  juuri näitä yksilöitä, joten ne pitää siis tutkia mahdollisimman perusteellisesti.
Kun huomasin, mitä tuleman pitää, hain vikkelästi kameran ja rupesin kuvaamaan. Sattuneesta syystä muutamat kuvat ovat hieman epätarkkoja...

Tästä se alkoi. Sisu heittäytyi selälleen pöydälle ja ihaili kukkia hetkisen alhaalta päin ja silitteli siinä samalla maljakon pintaa. "Oi, todella kauniita kukkia ja tuoksuvat huumaavasti keväältä! Nämä ihanuudet pitää ehdottomasti tutkia perin pohjin."

"Kas noin, tästä sainkin mukavasti kiinni. Ai mitä sä Marjatta sanoit, että varsi muka menee poikki! Höh, ota sä nyt vaan niitä kuvia kun mä tutkin kasvia."

"Hopsis, ote lipsui ja kukka karkasi. Kuinkas se nyt noin?"

"Yritän nyt täältä toiselta puolelta. Varresta vaan tanakasti kiinni ja taivutus..." Naps!

"Tässä kävikin nyt just niin kuin Marjatta sanoi, varsi meni poikki ihan tosta vaan. Ei kai kukaan huomannut? No Marjatta tietysti kun se vaanii vieressä kameran kanssa mutta siitä ei ole väliä. Ajattelin että jos vaikka Nöpö-vaari haluaisi kukan itselleen."

"Nytpä pitääkin olla tarkka ja taitava, että saa kukan käpälään...

ja suuhun. Tätä siis täytyy ehdottomasti maistaa, on se niin makeen näköinen! Mitä sanoit, että ei saa syödä? Ja miksei muka? Mä näin kerran kun Nöpö söi tulppaanin kukkaa tai ainakin melkein, siis söi, miks mä en kanssa saa maistaa. Ai se ei ole kissan ruokaa!? Laitat maljakkoon, tommosen nysän!"

Näiden keltaisten tulppaanien kera toivotamme porukalla kaikille lukijoille hyvää pääsiäistä.

Kuka koputtaa ruokakaapin ovea?

Edellisessä jaksossa Sisu siis kuulee, miten joku nälkäinen perheenjäsen kolkuttelee ruokakaapin ovea. Kaisa-äiti se ei varmaankaan ole, hänellä ei ole tapana potkia ovea vaan hän istuu paikoillaan sen edessä ja antaa äänimerkkejä. Itse asiassa hän määkii kuin lammas. Nälkäinen Julinka-mummu toisaalta kyllä käyttelee tarmokkaasti etutassujaan kaapinovella yrittäessään sitä auki. Mutta Julinkahan ottaa tupluureja Hesarin päällä. Sisu loikkaa hyllyltä alas ja rientää keittiöön.

 

Nöpö-vaarihan se siinä istuskelee mietteliään näköisenä. Täysin vastoin tapojaan hän on ottanut vain ihan pienet aamupäiväunet, kömpinyt alas saunan lauteilta ja köpötellyt keittiöön etsimään lisäystä aamiaiseen. Nöpölle käy usein niin, että hän ei muista syödä kerralla tarpeeksi, ja sitten pitää tulla pyytämään santsia. Meillähän ei voi jättää ruokaa lojumaan minnekään, koska Julinka-mummu ei jätä koskaan mitään syömättä, olipa ruoka kenen hyvänsä!

Sisu: Moi vaari, mä kuulin kun joku kolisteli kaapinovella. Säkö se olit? Annas kun mä nuolen sun turkikset ojennukseen!
Nöpö: No ei nyt tarvitse, kiitos vain - tai jos ihan vähän sitten.

Sisu: Kuule vaari, oleksä unohtanut eilen pestä hampaat, näyttää vähän siltä?
Nöpö: Poika, poika, älä rupea hävyttömäksi vanhalle vaarille. Tottakai hampaat on puhtaat ja raikkaat, ja miksi oikeastaan tunget niin lähelle!

Sisu: Ja sitten mä pesen sun nenän ja silmät ja ehkä vielä korvatkin. Miten niin hävytön? Emmä voi pestä sun naamaa jos mä olen metrin päässä, kieli ei ole niin pitkä.
Nöpö: Tarkoitan vaan, että nyt pesu saa riittää!

Sisu: Jos sä nouset takatassuille niin mä myös. Sitä paitsi mulla on molemmat etutassut ilmassa, sulla vaan toinen. Mä näytän ihan mangustilta, joo - mutta sulla kyllä on aika tuima ilme!
Nöpö: Yritän tässä elekielellä ilmaista sen minkä jo sanoin, nyt pesu poikki. Puhtaus voi olla puoli ruokaa, mutta nyt jo haluaisin sen toisen puolen ihan hampaisiin narskuteltavaksi.

Sisu: Okei, viesti meni perille. Mutta kai saan sentään putsata oman häntäni ennen ateriaa?
Nöpö: Sinun häntäjuttusi ei ollenkaan kuulu minulle, ole hyvä vain.

Pojat suunnistavat sulassa sovussa, arvojärjestyksessä, sen kaapin ovelle, minkä takana kuivamuonapurkit ovat tallessa.

Voi meidän nälkäisiä poikia! Vanhaherra ja pikkupoika vieri vieressä odottamassa, että joku avaisi kaapin oven. Itse asiassa oven avaus onnistuu kyllä kissoilta itseltäänkin, mutta ruokapurkkien kansien avaaminen ei - sattuneesta syystä (joka siis nukkui Hesarin päällä, mutta keskustelun aikana valpastui ja aikoo  nyt osallistua ateriaan)!