Seuraavana päivänä...

Eiliset päivänsankarit (henkilökunta?) arvelivat kuvapäivityksen olevan paikallaan ja lähettivät kumpikin tuoreen version nykyisestä olomuodostaan. Kiitokset kuvista, myös ( ja erityisesti) henkilökunnalle!


Kaunis Miriam  poseeraa iglupesässään ihan juuri samaan malliin kuin äidillään on tapana; kun kuvia ruvetaan ottamaan, silloin tuijotetaan valokuvaajalta vaikka jalat alta.

Kuvassa oli teksti: syntymäpäivän tuoksu. Viehättävää... mutta jos Dantella on sama geeni kuin äidillään ja veljellään Sisulla, tuoksu ei riitä, pitää haukata maistiaiset; silloin vasta päästään oikeaan juhlatunnelmaan. Niin, juhlat! Ne vietetään sitten kun palataan evakosta takaisin kotiin, jossa nyt on jonkin sortin remontti meneillään.

Onnittelemme 5-vuotiaita M-pentuja!

Viisi vuotta sitten Kaisa-rouva (Miminkan Klavdija) odotti esikoisiaan. Eikä vain Kaisa vaan myös minä - ja varmaan myös Julinka-äiti, jolle perintötekijät olivat suoneet suurperheen emon luonteen mutta vain yhden pentueen. Runebergin päivän jälkeen Kaisan pennut, kaksi reipasta pienokaista, sitten syntyivät. Ja kyllä me kaikki olimme tosi iloisia ja onnellisia! Vuodet ovat kuluneet nopeasti. Nyt on aika lähettää LÄMPIMÄT SYNTTÄRIONNITTELUT 5-VUOTIAILLE DANTELLE TURUN HALISIIN JA  MIRIAMILLE TUKHOLMAAN! ONNEA, ONNEA ONNEA !

Miriam-tyttö on ottanut pienet iltapäivätorkut Kaisa-emon kainalossa, Mihail-poika on heräilemässä torkkupaikassaan tyynyn alla. Pennut ovat tässä vähän alle kuuden viikon ikäisiä.



Kiipeilypuu oli pikkukissojen ehdottomasti mieluisin oleskelupaikka. Monipuolisuudessa mikään muu paikka ei vetänyt sille vertoja. Siinä oli hyvä kiipeillä, tapella, lepäillä ja katsella ulos, nukkua ja vaikka syödä - tai ainakin juoda, kas kun emo usein hoksasi tuoda maitobaarin puuhun.
 

                                                                         

Venäjänsinisen kissan rotuominaisuuksiin kuuluu se, että korkealla on kiva olla, ja mitä korkeammalla, sen kivempaa. Kiipeilyä harjoitellaan jo pienestä pitäen. Korkealta on sitten kiva kurkistella alas. Taustalla näkyvä verho oli mitä mainion kiipeilyalusta. Sitä pitkin pääsi ihan katonrajaan asti, ja sinnehän ipanat myös aikanaan silppasivat.

Mihail-pojalla oli isot jalat jo pienenä; niistä saattoi päätellä, että hänestä kasvaa iso kolli. Ja niinhän siinä kävikin. Mihail tässä noin kahdeksanviikkoinen.

Miriam-siskolla on suloinen vaaleanpunainen kieli, jonka hän haluaa tässä esitellä. Eivät hänenkään jalkansa mitkään ripakintut olleet, ja iso kaunis naaraskissa hänestä kehittyi. Valitettavasti näen häntä hyvin harvoin; hän muutti Ruotsiin, josta posti- ym.yhteydet tuntuvat olevan heikohkot, joten ei ole edes valokuvia.
Mihailin eli Danten huimasta kesäseikkailusta voitte lukea viime elokuun blogista.

Hyvää Uutta Vuotta !

Meidän nuorempi rouva, Miminkan Klavdija, tutummin Kaisa, täytti vuosia heti joulunpyhien jälkeen. Siis Kaisa sekä tietenkin sisko Lara (Klarisa) ja velipojat Sumu (Kassian) ja Laku (Klavdei). Seitsemän vuotta tuli täyteen 27. joulukuuta - ja minä mokoma kokonaan unohdin merkkipäivän. Syyttä ei Kaisa katsele vähän kaihoisasti kaukaisuuteen: kukaan ei muistanut, ei tullut herkkuja eikä lahjoja. Tässä nyt tulevat sekä Kaisalle että sisaruksille ONNITTELUT SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA, pahasti siis myöhässä mutta sitäkin lämpimämmät!!
Toivotusten sarjaa jatkakoon MIMINKAN kissalan väen toivotus lukijoille: OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

Vuoden lyhin päivä

Maisema ulkona on kuin vanhanajan joulukortista, lumisen valkoinen. Ruuhka ja tungos kaduilla ja kaupoissa on ihan nykyaikaa - siis valtava. Tänään on vuoden lyhin päivä, siis siltä kannalta katsottuna, että aurinko näkyy (jos jossain näkyy, ei täällä lumisateen seassa) taivaanrannassa vähimmän aikaa koko vuonna. Huomenna päivä on jo hitusen pitempi kuin tänään, mikä tosiasia lohduttanee kaamosmasennuksesta kärsiviä.
Kissat eivät kaamosta tunne, päinvastoin. Kun yö on pitkä ja pimeä, sitä paremmin uni maistuu.

Sisu nukkuu pesässään olohuoneen sohvalla. Leuka on aseteltu kolmen tassun varaan. Korvien asento paljastaa, että aivot ovat rekisteröineet jonkin viestin.

"Jaksaisikohan haukotella?"

"No mutta mitä mä kuulen keittiöstä? Kuka siellä liikkuu?"

Nöpö-vaarihan se siellä hiippailee. Se on hypännyt pöydälle nuuhkimaan amaryllistä.

"Nythän mä putosin pesästä unipäissäni! Onneksi tänne sohvan puolelle enkä tuonne toisella, siellä olisin kolahtanut kovalle lattialle. Ei mar, nyt haukottelen oikein olan takaa ja jatkan sitten  unia. Ettei vaan jää päiväunet liian lyhyiksi, kun Marjatta sanoi, että tänään on vuoden lyhin päivä!"

Itsenäisyyspäivää

On pimeää kuten yleensäkin joulukuussa, sataa tihkua. Yksi itsenäisyytemme symboleista, lippu, riippuu tangossa tiukasti kiinni, kun täälläpäin ei  ollenkaan tuule tänään. On itsenäisyyspäivä. Miljoona (tai niillä main) suomalaista on päivällä katsonut klassikkoelokuvan Tuntematon sotilas. Minä en, tein vähän sukututkimusta netissä. Mutta kohta alkaa kahden tai kolmen miljoonan suomalaisen illanvietto television ääressä toisen klassikko-ohjelman parissa: linnan juhlat livenä. Siinä menen enemmistön mukana; avaan kohta television ja ryhdyn juhlimaan.
Kissat viettävät itsenäisyyspäivää niin kuin mitä tahansa pimeätä talvipäivää eli nukkuen. Julinka kyllä heräsi pari kertaa lounaalle vähän aamiaisen jälkeen.
Kaisa kiipesi makuuhuoneen puuhun vilkaistaakseen takapihan elämää. No, eihän siellä mitään elämää ole. Järjestin Kaisalle vähän viihdykettä huoparotan muodossa.

"Onpa tylsä maisema! Miksei meidän takapihalla koskaan ole pikkulintuja? Tai vaikka harakoita! Ne on kauniita!"



"Mikäs tuohon nyt lennähti? Joku rotta vai?"

"Mitä, sen suusta tulee narua ja puupallo! Tämmöistä en ole ennen nähnyt.Vai olenko?"

"Kai tämän kanssa nyt sitten pitää vähän leikkiä, kun Marjatta näkee näin paljon vaivaa. Jos vaikka puren narun poikki. Marjatta voi sitten askarrella sen ehjäksi!"



"Melkein katkesivat hampaani eikä naru mokoma. Sinne putosi lattialle koko rotta - ja siellä pysyköön! Rupean nukkumaan."

Pietarin tytöt, Princess Nadezjda ja Sylphida, eivät taida tietää itsenäisyyspäivästä mitään. Heillä on suloinen kylki kyljessä-hetki. Terveisiä Pietariin ja kiitos kuvasta!

Onnittelut 17-vuotiaalle päivänsankarille!

Päivänsankari tänään on Miminkan Hamilkar eli Nöpö, meidän oma kultainen hurmaava vanhaherra, jota me kotiväki onnittelemme lämpimästi. Päivänsankarin kunniaksi järjestetään iltapäivällä juhlat, joihin on kutsuttu monta vierasta! Vieraat tosin eivät ole venäjänsinisiä, mutta heidän kodeissaan asuu sellaisia, vieläpä Nöpön sukulaisia. Juhlat kävisivät kuitenkin liian jännittäviksi, jos sukulaiset henkilökohtaisesti tulisivat paikalle onnittelemaan suvun vanhinta, joten vain edustajat saapuvat.

Tämä kuva, samoin kuin seuraava, on otettu kesäkuussa mökillä. Kissat kuluttivat aikaa katselemalla ikkunasta ulos tuuleen ja sateeseen. Kurjasta säästä huolimatta - tai ehkä sen takia - lintulaudalla vieraili lintuja ja oravia, joita kissat pitivät tiukasti silmällä.

Nöpö hämmästelee rakeita, jotka ropisevat ikkunalautaan.

Nämä kaksi kuvaa ovat runsaan kahden vuoden takaa. Nöpön mielestä on mukava nuuhkia niittykukkien tuoksua -  kissankellojen, apiloiden, kärsämöiden. Niitä on myös ihan kiva maistella.

Toisaalta, ihan kaikkia kasveja ei tarvitse maistaa. Poutapilvi ja mårbacka saivat olla ihan rauhassa.

ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA, NÖPÖ!

Tampereellakin asuu Prinsessa

Sunnuntain tihkusateessa toteutin vihdoinkin pitkäaikaisen suunnitelmani käydä tapaamassa Tampereen prinsessaa, joka nyt yhdessä henkilökuntansa (leikittäjä, kokki,  tarjoilija, siivooja, autonkuljettaja  ym./yhteensä kaksi henkilöä eli Piia ja Lassi) kanssa asustaa uudessa viehättävässä kodissa. Tapani mukaan pikkuisen eksyin matkalla, mutta vika ei tällä kertaa ollut aivojeni navigaattorin vaan Tampereen kaupungin, joka on myllertänyt Kekkosentien mullin mallin yrittäessään kaivaa sitä tunneliin. Kylttien sekamelskassa hiukan harhauduin, mutta onneksi löysin tien perille puhelinsoiton ja pienen etsiskelyn jälkeen.
Ninni-prinsessa tunsi heti ääneni ja pysytteli seurassa koko ajan, vaikka yleensä monien venäjänsinisten tapaan ensin vieraiden tullessa kipittää piiloon ja liittyy seuraan pienen harkinta-ajan jälkeen. Otin hänestä paljon kuvia. Katsellessani niitä sitten kotona ihmettelin, miten kissa voikin olla niin erinäköinen kuvakulmasta riippuen. Yhdessä kuvassa hän näyttää aivan mummoltaan Julinkalta, toisessa taas hän on ihan isänsä Prins Emilin näköinen. Toki hän on ihan oman itsensä näköinen oikeasti livenä, kameran ikuistama tuokio vaan tuo esiin kissan erilaiset ilmeet.

Ninni tulee tervehtimään vierasta, joka onkin vanha tuttu - äänestä päättäen.

Hetki leikittäjän polvella. Tästä kuvasta tulee mieleeni N-pentujen isäpappa Prinsen.

Prinsessa istuu tuolilla ja tutkii tarkalla silmällä, mitä pöydälle ilmestyy.

Ninni on kova tyttö juttelemaan. Hänellä on monta eri ääntä ja sävyä niin kuin oli äidilläänkin nuorempana. Asia kyllä tulee selväksi.

Tämä Prinsessa pitää henkilökuntansa topakasti tassun alla. Ensin asia kerrotaan ja sitten katsotaan tiukasti, että siihen myös reagoidaan.

Pienen pieni punainen liikkuva piste on aivan mahtavan hauska Ninnin mielestä. Myös minun mielestäni, ja aionkin ostaa meille samanlaisen vempeleen kunhan pääsen niitä myyvään kauppaan.

Tässä kuvassa Ninni näyttää aivan Julinkalta...

mutta tässä hän on oma hurmaava itsensä, Mansen vihreäsilmäinen kaunotar!

Kiitokset vierailusta, Ninni, Piia ja Lassi!