Vuoden lyhin päivä

Maisema ulkona on kuin vanhanajan joulukortista, lumisen valkoinen. Ruuhka ja tungos kaduilla ja kaupoissa on ihan nykyaikaa - siis valtava. Tänään on vuoden lyhin päivä, siis siltä kannalta katsottuna, että aurinko näkyy (jos jossain näkyy, ei täällä lumisateen seassa) taivaanrannassa vähimmän aikaa koko vuonna. Huomenna päivä on jo hitusen pitempi kuin tänään, mikä tosiasia lohduttanee kaamosmasennuksesta kärsiviä.
Kissat eivät kaamosta tunne, päinvastoin. Kun yö on pitkä ja pimeä, sitä paremmin uni maistuu.

Sisu nukkuu pesässään olohuoneen sohvalla. Leuka on aseteltu kolmen tassun varaan. Korvien asento paljastaa, että aivot ovat rekisteröineet jonkin viestin.

"Jaksaisikohan haukotella?"

"No mutta mitä mä kuulen keittiöstä? Kuka siellä liikkuu?"

Nöpö-vaarihan se siellä hiippailee. Se on hypännyt pöydälle nuuhkimaan amaryllistä.

"Nythän mä putosin pesästä unipäissäni! Onneksi tänne sohvan puolelle enkä tuonne toisella, siellä olisin kolahtanut kovalle lattialle. Ei mar, nyt haukottelen oikein olan takaa ja jatkan sitten  unia. Ettei vaan jää päiväunet liian lyhyiksi, kun Marjatta sanoi, että tänään on vuoden lyhin päivä!"

Itsenäisyyspäivää

On pimeää kuten yleensäkin joulukuussa, sataa tihkua. Yksi itsenäisyytemme symboleista, lippu, riippuu tangossa tiukasti kiinni, kun täälläpäin ei  ollenkaan tuule tänään. On itsenäisyyspäivä. Miljoona (tai niillä main) suomalaista on päivällä katsonut klassikkoelokuvan Tuntematon sotilas. Minä en, tein vähän sukututkimusta netissä. Mutta kohta alkaa kahden tai kolmen miljoonan suomalaisen illanvietto television ääressä toisen klassikko-ohjelman parissa: linnan juhlat livenä. Siinä menen enemmistön mukana; avaan kohta television ja ryhdyn juhlimaan.
Kissat viettävät itsenäisyyspäivää niin kuin mitä tahansa pimeätä talvipäivää eli nukkuen. Julinka kyllä heräsi pari kertaa lounaalle vähän aamiaisen jälkeen.
Kaisa kiipesi makuuhuoneen puuhun vilkaistaakseen takapihan elämää. No, eihän siellä mitään elämää ole. Järjestin Kaisalle vähän viihdykettä huoparotan muodossa.

"Onpa tylsä maisema! Miksei meidän takapihalla koskaan ole pikkulintuja? Tai vaikka harakoita! Ne on kauniita!"



"Mikäs tuohon nyt lennähti? Joku rotta vai?"

"Mitä, sen suusta tulee narua ja puupallo! Tämmöistä en ole ennen nähnyt.Vai olenko?"

"Kai tämän kanssa nyt sitten pitää vähän leikkiä, kun Marjatta näkee näin paljon vaivaa. Jos vaikka puren narun poikki. Marjatta voi sitten askarrella sen ehjäksi!"



"Melkein katkesivat hampaani eikä naru mokoma. Sinne putosi lattialle koko rotta - ja siellä pysyköön! Rupean nukkumaan."

Pietarin tytöt, Princess Nadezjda ja Sylphida, eivät taida tietää itsenäisyyspäivästä mitään. Heillä on suloinen kylki kyljessä-hetki. Terveisiä Pietariin ja kiitos kuvasta!

Onnittelut 17-vuotiaalle päivänsankarille!

Päivänsankari tänään on Miminkan Hamilkar eli Nöpö, meidän oma kultainen hurmaava vanhaherra, jota me kotiväki onnittelemme lämpimästi. Päivänsankarin kunniaksi järjestetään iltapäivällä juhlat, joihin on kutsuttu monta vierasta! Vieraat tosin eivät ole venäjänsinisiä, mutta heidän kodeissaan asuu sellaisia, vieläpä Nöpön sukulaisia. Juhlat kävisivät kuitenkin liian jännittäviksi, jos sukulaiset henkilökohtaisesti tulisivat paikalle onnittelemaan suvun vanhinta, joten vain edustajat saapuvat.

Tämä kuva, samoin kuin seuraava, on otettu kesäkuussa mökillä. Kissat kuluttivat aikaa katselemalla ikkunasta ulos tuuleen ja sateeseen. Kurjasta säästä huolimatta - tai ehkä sen takia - lintulaudalla vieraili lintuja ja oravia, joita kissat pitivät tiukasti silmällä.

Nöpö hämmästelee rakeita, jotka ropisevat ikkunalautaan.

Nämä kaksi kuvaa ovat runsaan kahden vuoden takaa. Nöpön mielestä on mukava nuuhkia niittykukkien tuoksua -  kissankellojen, apiloiden, kärsämöiden. Niitä on myös ihan kiva maistella.

Toisaalta, ihan kaikkia kasveja ei tarvitse maistaa. Poutapilvi ja mårbacka saivat olla ihan rauhassa.

ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA, NÖPÖ!

Tampereellakin asuu Prinsessa

Sunnuntain tihkusateessa toteutin vihdoinkin pitkäaikaisen suunnitelmani käydä tapaamassa Tampereen prinsessaa, joka nyt yhdessä henkilökuntansa (leikittäjä, kokki,  tarjoilija, siivooja, autonkuljettaja  ym./yhteensä kaksi henkilöä eli Piia ja Lassi) kanssa asustaa uudessa viehättävässä kodissa. Tapani mukaan pikkuisen eksyin matkalla, mutta vika ei tällä kertaa ollut aivojeni navigaattorin vaan Tampereen kaupungin, joka on myllertänyt Kekkosentien mullin mallin yrittäessään kaivaa sitä tunneliin. Kylttien sekamelskassa hiukan harhauduin, mutta onneksi löysin tien perille puhelinsoiton ja pienen etsiskelyn jälkeen.
Ninni-prinsessa tunsi heti ääneni ja pysytteli seurassa koko ajan, vaikka yleensä monien venäjänsinisten tapaan ensin vieraiden tullessa kipittää piiloon ja liittyy seuraan pienen harkinta-ajan jälkeen. Otin hänestä paljon kuvia. Katsellessani niitä sitten kotona ihmettelin, miten kissa voikin olla niin erinäköinen kuvakulmasta riippuen. Yhdessä kuvassa hän näyttää aivan mummoltaan Julinkalta, toisessa taas hän on ihan isänsä Prins Emilin näköinen. Toki hän on ihan oman itsensä näköinen oikeasti livenä, kameran ikuistama tuokio vaan tuo esiin kissan erilaiset ilmeet.

Ninni tulee tervehtimään vierasta, joka onkin vanha tuttu - äänestä päättäen.

Hetki leikittäjän polvella. Tästä kuvasta tulee mieleeni N-pentujen isäpappa Prinsen.

Prinsessa istuu tuolilla ja tutkii tarkalla silmällä, mitä pöydälle ilmestyy.

Ninni on kova tyttö juttelemaan. Hänellä on monta eri ääntä ja sävyä niin kuin oli äidilläänkin nuorempana. Asia kyllä tulee selväksi.

Tämä Prinsessa pitää henkilökuntansa topakasti tassun alla. Ensin asia kerrotaan ja sitten katsotaan tiukasti, että siihen myös reagoidaan.

Pienen pieni punainen liikkuva piste on aivan mahtavan hauska Ninnin mielestä. Myös minun mielestäni, ja aionkin ostaa meille samanlaisen vempeleen kunhan pääsen niitä myyvään kauppaan.

Tässä kuvassa Ninni näyttää aivan Julinkalta...

mutta tässä hän on oma hurmaava itsensä, Mansen vihreäsilmäinen kaunotar!

Kiitokset vierailusta, Ninni, Piia ja Lassi!

Minne Prahan Prinsessa muutti?

Keväällä sain kuulla, että Princess Nadezjdan emännän työpaikkakunta  vaihtuu ja hän venäjänsinisineen muuttaa Venäjälle, Pietariin. Sehän on kissojen rodun esihistoriallinen kotimaa, ja Sylphida on syntynyt juuri Pietarissa, kun Birgitan työ vei hänet sinne  edellisen kerran. Joten juurilleen kissat palaavat, tavallaan - paitsi että Nadezjdan tunnettujen esi-isien joukossa ei esiinny yhtään venäläistä venäjänsinistä,  pelkästään vain ruotsalaisia ja suomalaisia ja muutamia muita. No mutta, olen aina uskonut, että venäjänsinisen kissarodun alkukoti oli Venäjällä joskus aikojen alussa.

 
Parisen kuukautta ovat kissaneidit totutelleet uuteen kotiinsa. Tietysti mukana tulleet tavarat ovat tuttuja, mutta varmaan koko muutto-operaatio on ollut kissoille jännittävä kokemus. Sylphida on kokenut muuttaja, Nadezjdalle muutto oli ensimmäinen. Toisaalta kissat ovat tottuneet matkustamaan, ovathan ne viettäneet kesälomat Tukholmassa. Nämä valokuvat on otettu pian Pietariin saapumisen jälkeen, ja jotenkin kissojen ilmeistä näkee, että oudossa paikassa ollaan. Nyt tytöt ovat jo varmaan ihan kuin kotonaan - paitsi että isoa terassia ei täällä ole, sitä missä Nadezjda Prahassa lenkkeili aamuin illoin ja joskus päivisinkin. Me täältä Prinsessan ensimmäisestä kodista kiitämme Birgittaa kuvista ja lähetämme lämpimät terveiset tyttötriolle heidän uuteen kotiinsa!

Siniturkkien mietteitä sunnuntaina

On kaunis aurinkoinen sunnuntaipäivä, ihanteellinen ulkoilupäivä. Valitettavasti poden sen verran syysköhää, etten viitsi lähteä ulos. Lepäilen vain ja seurailen kissojen sunnuntain viettoa. Usein niitä ei näy koko päivänä missään - paitsi lounasaikaan. Sauna on mieluinen paikka nukkua päiväunia, mutta tänään on toisin...

Julinka: - Voi hitsi, nyt en kyllä jaksa enää yhtään! Tuo kala vie  kohta hengen. Siinä on ihana tuoksu, kerta kaikkiaan huumaava, mutta kyllä se on kova poukkoilemaan karkuun! Siinä se nyt lojuu ihan viattomana, mutta aina se jotenkin  käpälistä karkaa. Vai itsekö sen päästän menemään? Nyt on ihan pakko nostaa koivet ylös ja vetää vähän henkeä - ja suunnitella uutta strategiaa!

Kaisa: - Tässä nyt lojun kiipeilypuussa ja tuijotan omia varpaitani. No, ihan sievät varpaat ne on, mutta tylsäksi käy pitemmän päälle varpaiden tuijotus. Jos kääntäisin päätäni ihan vähän vasemmalle, näkisin Marjatan pään yli, mitä se tekee tietokoneella. Jos kääntäisin pikkuisen enemmän, näkisin ulos takapihalle. Voihan siellä olla jotain elämää, ehkä. EVVK.
 

Nöpö: -  Kylläpä nukuttaakin tässä syysauringon paisteessa. Mutta on mukava antaa auringon lämmittää vanhoja luitaan, sano! Ipana tuolla toisessa päässä pitää aikamoista meteliä. Miten kummassa se on oppinut kehräämään tuolla lailla, semmoinen rääpäle kuin se oli pienenä? Mutta on siitä kasvanut ihan kelpo kolli. Minua juoksuttaa aina välillä, mutta liikunta tekee hyvää meille vanhoille. Toinen silmä kyllä täytyy pitää raollaan kun sen kanssa nukkuu samalla sohvalla, sen metkuista ei koskaan tiedä!

Sisu: - Tässä papan kanssa nukutaan sohvalla, kumpikin omassa päässä sohvaa. Pappa ei huoli viereensä, menisin jos se ottaisi. Kehräisin sille ihan hirmuisesti, niin että kuuluisi ympäri taloa - ainakin melkein. Sitten se ei enää voisi nukkua sen kovan kehruuäänen takia. Tai sitten voisin hypätä tästä ihan yhtäkkiä papan viereen. Siihen se heräisi ja lähtisi juoksemaan vaikka saunaan. Mutta emmä viitsi kun olen periaatteessa kiltti kissa enkä mikään vanhojen pappojen kiusaaja.

Syksyistä puuhastelua ja ennustus

Loppukesän ja syksyn hommista ehdottomasti mukavinta  on sienien keruu supisuomalaisessa metsässä. On lämmintä, aurinko paistaa, hirvikärpäsiä ei näy missään (ei kyllä hirviäkään), ei verenhimoisia metsästäjiä jahtaamassa niitä hirviä (joita siis ei näy missään) - on vain suopursun tuoksua ja suppilovahveroita sadoittain vihreillä sammalmättäillä. Onnekas sienestäjä saattaa löytää herkkutatin tai kaksi, ehkä vielä muutaman kantarellinkin.
Eilen oli täydellinen sieniretkipäivä, ja kolmituntisen retkeilyn tuloksena oli mahtava saalis.

Näitä ihania suppilovahveroita sain saaliikseni kaksi tällaista lautasellista. Käsittelin ne ja laitoin pakastimeen odottamaan aikaansa.

Tässä varsinaiset löytöni, varsinkin nuo tummat ruusun näköiset! Ihailin niitä pitkän aikaa ennen kuin pilkoin ne pannulle kantarellien kanssa. Kermaa mukaan ja vähän suolaa ja pippuria, ja tadaa! Tarjolla oli aivan superherkullinen musta torvisieni-kantarellikastike. Kokeilkaapa! Mustia torvisieniä ei ikävä kyllä kasva ihan joka paikassa, täytyy tietää niiden piilot.

Jokin aika sitten levysoittimeni lopetti yhteistyömme ihan yksipuolisesti, ja minun täytyi käyttää se  korjaajalla. Sain sen sitten toimivana takaisin ja päätin, että juuri nyt on sopiva aika inventoida CD-levyt ja vanhat C-kasetit. Otin ne kaikki pois kaapista valitakseni poisheitettävät. Siinäpä vasta homma! Yhdestäkään CDstä en halunnut luopua, kasetit sen sijaan saivat mennä ihan muutamaa lukuun ottamatta. Sisu oli kovasti mukana auttamassa, kaateli levypinoja, hyppeli olkapäälläni ja asettui lopuksi levyjen tilalle kaappiin seuraamaan touhujani. Sisu on - niin kuin olen monta kertaa todennut - ns. osallistuva kissa.

Tässä ennustus ensi talven lumitilanteesta perustuen meidän pihan pihlajien marjojen määrään: Tuleva talvi on vähäluminen, mikäli uskomme vanhaa kansaa, joka sanoo, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Uskokoon ken haluaa!

Kärpänen ilmatilassamme!

Aamulla lueskelin Hesaria ja Turkkaria (= Hesarin nyt kaikki tietävät, Turkkari on paikallinen aviisi) aamukahvini lisukkeeksi. Sisu avusti tapansa mukaan hääräämällä edestakaisin lehteni päällä. Nostin pöydän reunalle hänen raksukipponsa, johon hän heti keskittyikin. Julinka näki ja kuuli kauempaa, että joku rouskuttelee jossakin raksuja, jotka häneltä itseltään ovat allergian vuoksi kiellettyjä. Ja mitä tapahtui? Vaivihkaa  kissarouva hiippaili tuolin kautta pöydän toiselle puolelle - ja voi sentään hänen kaihoavaa katsettaan.

 Julinka on toiselta nimeltään Pohjattoman Yritteliäs; hetkessä hän oli työntämässä kuonoaan kuppiin saadakseen kaapatuksi edes muutaman herkkupalan, ennen kuin hänet nostetaan saunaan lukkojen taakse.

Sadepilvet puuttuivat kokonaan tänään Turun taivaalta, minne olivatkaan ajelehtineet! Sen kunniaksi lähdin polkupyörällä taittamaan taivalta (viisi kilometriä) Julijan, Killin ja Nallukan luo. Heidän emäntänsä on matkoilla, ja minä olen nyt  trion catsitter. Kissat olivat ovella vastassa, heillä oli kova nälkä. Ruokittuani katit istahdin sohvaan aikomuksenani seurustella heidän kanssaan. Pojat hävisivät jonnekin, Julija loikkasi seurakseni tuolin selkänojalle. Mutta seurustelusta ei puhettakaan, rouva ryhtyi tuijottamaan jonnekin - tai jotakin. Kas, siellä jossakin pörräsi joku. Ampiainenko?

"Nyt apuun, pojat! Porukalla kimppuun, oli se mikä tahansa!"

          Killi kiinnostuu hankkeesta, katselee rauhallisesti ympärilleen...

        vaihtaa paikkaa eteisen nurkasta pöydän alle. "Ei täällä mitään näy vaikka ääni kyllä kuuluu!"

Nallukka päivystää parvekkeella. "Okei, tarkistan tämän alueen!"

Julija on bongannut siivekkään ja liitänyt sen perässä kylpyhuoneeseen. Minä menen uteliaisuuttani katsomaan mahdollista saalista. Jos se on ampiainen, se saa kyydin ulos minun toimestani. Mutta pörisijä ei ole ampiainen vaan hervottoman iso kärpänen.

Kissojen kiipeilypuun kolossa asuva kesy ilves (Lynx lynx) on havahtunut toimintaan. "Hei haloo, täällä ei näy yhtään mitään syötävää!"

Kärpäsjahdin lopuksi saalis lensi ihan omatoimisesti ja huomattavan vikkelästi ulos vapauteen. Nallukka totesi filosofisesti äidille ja veljelle: "No ei yhdessä kärpäsessä nyt niin kovin paljon syötävää kolmelle olisi ollutkaan."

"The Long, Hot Summer" .....jatkuu ja jatkuu

Laitetaanpa heti tähän alkuun Sisun kommentti kuvan kera tuosta alkukesän otsikosta, jossa puhuttiin jotain ruususuusta. Sisu oli vankasti sitä mieltä, että kyllä meidänkin kodista löytyy pikkuinen ja söpö kissa, jolla on hurmaava ruususuu - ja lisäksi vielä helmihampaat siellä ruusuisuuden keskellä.
 "Katso vaikka itse ja ota kuva todisteeksi!" Näin tein; tässä tulos.

 Kuumassa pimeässä yössä  voi kenelle tahansa, myös kastraattikollipojalle, pälkähtää päähän kummallisia ajatuksia. Niin kuin nyt vaikkapa tutkimusmatka pihalle, kun kissavahti lähtee viemään roskapussia ulos emännän ja isännän ollessa matkoilla kaukana ulkomailla. Eräänä iltana Dante-poika (Miminkan Mihail) päätti lähteä tutkimaan, mitä heinäkuinen helleyö tarjoaa uteliaalle urokselle. Tarkoitus ehkä oli palata aamun tullen omalle ruokakupille aamiaiselle - tai sitten ei, kuka noista kollipoikien ajatuksista niin tarkasti tietää. Siis silloin kun kyseinen kolli ei etsiskele kuumaa suhdetta jonkun sipsakan misun kanssa. Dantella on Harro-ystävä kotona, hän ei enää tyttöjen perässä juokse. Kotikadun toisella puolella avautuva omakotitalojen puutarhamaailma taisi huumata Danten niin, että hän viipyi retkellään toista viikkoa. Puutarhoista löytyi siileille tarkoitettua kissanruokaa ja vettä sievissä kupeissa. Voi olla, että joku hiirikin päätyi nälkäisen kissan suuhun. Kotiväki ja kasvattaja olivat huolesta suunniltaan! Ilmoituksia jaettiin postilaatikoihin ja teipattiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin Tässä kohdin onkin kiitoksen paikka kaikille niille ystävällisille henkilöille, jotka Danten nähtyään ottivat yhteyttä omistajiin. Erään puhelinsoiton ansiosta Dante sitten löydettiin istumasta oman kotipihansa edustalla kadunreunassa, ja siitä hän pääsi kotiin omiensa luo - ja oli takuulla yhtä onnellinen kuin kotiväkikin. Kuvassa Dante lepäilee heti paluunsa jälkeen viileällä lattialla. Mukana tullutta salamatkustajaa eli punkkia ei ole vielä löydetty.

 Tässä on Danten ystävä Harro burmalainen. Kuva ei ole ihan upouusi, eihän Harro villapaitaansa kesähelteellä käytä, ei todellakaan. Siihen pukeudutaan talvella, kun kylmällä säällä lähdetään lenkille. Minun vain oli pakko laittaa kuva tähän, kun se on niin ihana!

 Kävin jokin aika sitten kyläilemässä Lara-kissan (Miminkan Klarisa) ja hänen emäntänsä luona. Ottamistani kuvista tämä on ehdottomasti herttaisin. Lara ei aina oikein pidä kamerastani. Hän livistää sohvan taakse tai jonnekin muualle näkymättömiin. Tällä kerralla siis sain muutaman kuvan pikku ujokista. Emännän polvella on tosi ihanaa olla siliteltävänä, tassut leipovat ilmaa ja hyrinä kuuluu.

 Prahan Prinsessa Nadezjdalta - no, Birgitta-emännältä - tuli kuva tytöstä. Uutinen on se, että syksyllä prinsessa ei enää ole prinsessamme Prahassa vaan jossain muualla. Missä, siitä kerrotaan sitten aikanaan.

 Sisu Linssilude halusi päästä kuvaan verenpisaroiden kanssa, ja tietenkin pääsi. Minulla oli melkoista säätöä parvekekukkien kanssa, kun sekä ruusuliisan että kiinanruusun lehdet maistuivat kissoista niin kovin makoisilta, ja sitten sai lattioilta ihan jatkuvasti siivota sitä, mitä seuraa kun kissat syövät ruohoja. Onneksi ne lopulta kyllästyivät hommaan ja jättivät kasvit rauhaan.