tiistai 28. lokakuuta 2014

Minne Prahan Prinsessa muutti?

Keväällä sain kuulla, että Princess Nadezjdan emännän työpaikkakunta  vaihtuu ja hän venäjänsinisineen muuttaa Venäjälle, Pietariin. Sehän on kissojen rodun esihistoriallinen kotimaa, ja Sylphida on syntynyt juuri Pietarissa, kun Birgitan työ vei hänet sinne  edellisen kerran. Joten juurilleen kissat palaavat, tavallaan - paitsi että Nadezjdan tunnettujen esi-isien joukossa ei esiinny yhtään venäläistä venäjänsinistä,  pelkästään vain ruotsalaisia ja suomalaisia ja muutamia muita. No mutta, olen aina uskonut, että venäjänsinisen kissarodun alkukoti oli Venäjällä joskus aikojen alussa.


 
Parisen kuukautta ovat kissaneidit totutelleet uuteen kotiinsa. Tietysti mukana tulleet tavarat ovat tuttuja, mutta varmaan koko muutto-operaatio on ollut kissoille jännittävä kokemus. Sylphida on kokenut muuttaja, Nadezjdalle muutto oli ensimmäinen. Toisaalta kissat ovat tottuneet matkustamaan, ovathan ne viettäneet kesälomat Tukholmassa. Nämä valokuvat on otettu pian Pietariin saapumisen jälkeen, ja jotenkin kissojen ilmeistä näkee, että oudossa paikassa ollaan. Nyt tytöt ovat jo varmaan ihan kuin kotonaan - paitsi että isoa terassia ei täällä ole, sitä missä Nadezjda Prahassa lenkkeili aamuin illoin ja joskus päivisinkin. Me täältä Prinsessan ensimmäisestä kodista kiitämme Birgittaa kuvista ja lähetämme lämpimät terveiset tyttötriolle heidän uuteen kotiinsa!

Ei kommentteja: