Edellisessä tekstissä taisi olla jotakin sellaista, että asiaan palataan lähitulevaisuudessa. Ihan näinhän ei käynyt, anteeksi vaan kovasti kun tauosta tuli odottamattoman pitkä. Tuli vaan eteen asioita, joiden takia kirjoittaminen jäi - yksi niistä oli tietokoneen hajoaminen, mutta sen korjaamiseen ei toki mennyt aikaa kuukausikaupalla.
Toivottavasti noudatitte neuvoani ja kävitte tapaamassa Rooman kissoja, joko sivustolla tai livenä.
Tänään meillä on juhlapäivä! Kissakatraamme vanhin, Miminkan Grand Old Man Hamilkar, kotioloissa Nöpö, täyttää tänään 18 vuotta! Kyllä vaan! Onnea Nöpölle!
Päivänsankarin kunto on oikein hyvä, sekä ruumiillinen että henkinen. Valppaasti hän seuraa elämää nenä kiinni ikkunalasissa. Olen taitellut olohuoneen ikkunalaudalle lämpimän ja pehmeän fleecehuovan, jonka päällä on mukava makailla ja katsella, kun linnut lentelevät lähipuissa. Eihän siinä viltillä makaillessa koko ajan jaksa pitää silmiä auki, nokoset ovat sopiva jatko lintujen bongaukselle. Nöpö harrastaa päivittäin myös kevyttä - ja lyhyttä - juoksua sekä juttelua minun kanssani. Meillä on joskus hyvinkin syvällisiä keskusteluja, usein aiheesta ruoka ja missä sitä seuraavan kerran syödään. Syödäänkö saunassa vai olohuoneen sohvalla vai missä? Siis niin että Julinka ei näe. Kas kun Julinka ei millään ymmärrä, että hänellä ja Nöpöllä nuo dieetit ovat aivan erilaiset.
Mutta tänään, syntymäpäivänään, Nöpö saa herkkuaterian onnittelulaulun kera.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Joku haluaa matkalle mukaan...
Muutama päivä ennen matkaa hain matkalaukun kellarista. Se ei kiinnostanut kissoja yhtään, ei ennen kuin avasin sen pakkaamista varten. Silloin Sisu loikkasi sinne oitis ja jäi odottelemaan matkan alkamista. Sisu tykkää matkustamisesta - ei tietenkään matkalaukussa vaan omassa pikku matkustuslaukussaan.
"Jess, lähdetään matkalle!" |
Kuherteleva pari Colosseumin ikivanhoilla raunioilla. |
Appelsiinit ovat kypsyneet Quirinaliksen kukkulalle johtavan kadun varren puissa. |
Tämä eläinhahmo - koira, susi? - löytyi Vatikaanin museosta. |
Siellä yleisöä pelotteli myös tämä vekkuli. |
Käykääpä lukemassa www.romancats.com -sivusto, niin teille selviää, mistä on kysymys. Paikka on hylättyjen kissojen koti, jossa niistä huolehditaan koko niiden elämän ajan. |
Aukion yhdessä kulmauksessa on portti ja sen takana portaat alas. Sisätilat ovat ruukkukasvien takana, ovella odottaa muutaman kissan vastaanottokomitea. |
Kissoja on lähes kaikenvärisiä... |
ja kaikenkuvioisia ja niitä on kaikenlaisissa paikoissa. |
Yhteistä näille kissoille on se, että ne nukkuvat. Ja onko se nyt mikään ihme - tässä helteessä ja juuri parhaaseen siesta-aikaan! |
Pysytelkää kanavalla, jatkoa Torre Argentinan kissoista seuraa lähitulevaisuudessa...
tiistai 12. toukokuuta 2015
Näin juhlittiin Pietarissa
Pricess Nadezjdan emäntä oli valmistanut syntymäpäivätytölleen (birthdaygirl) varsinaisen juhlaherkun, turskakakun, jota koristaa Ruotsin lippu. Lippua ei syödä, sen prinsessa oppi jo kolme vuotta sitten. Kakku on iso, ei mahdu yhdelle lautaselle. Toinen annos on tietysti Sylphida-ystävälle, onhan jaettu ilo kaksinkertainen, samoin myös jaettu turskakakku - tai ainakin sen nauttimisen ilo!
![]() |
'Syön ensin tältä puolelta.' |
![]() |
'Sitten tältä toiselta puolelta. Lippu on jo vinossa, taitaa kaatua mutta ei voi mitään!' |
![]() |
'Todella hyvää kakkua! Sylphida-ystäväni, missä olet? Tule jo maistamaan!' |
maanantai 11. toukokuuta 2015
Onnea, onnea, onnea vaan...
...punainen tupa ja perunamaa!
Tänään neljä vuotta täyttävät Miminkan prinssi ja prinsessat eivät ehkä kovastikaan arvosta tuon vanhan onnittelulorun tarjouksia. Ikioma pehmopesä ja täysi lautasellinen herkkuruokaa on enemmän heidän mieleensä. Mutta onnitteluhalit ja pusut varmasti kelpaavat ! Ja tietenkin se syntymäpäivän kunniaksi valmistettu lautasellinen herkkuruokaa! Piialle ja Birgitalle kiitokset prinsessojen kuvista!
Sydämelliset onnittelut 4-vuotiaille N-pennuille!
Tänään neljä vuotta täyttävät Miminkan prinssi ja prinsessat eivät ehkä kovastikaan arvosta tuon vanhan onnittelulorun tarjouksia. Ikioma pehmopesä ja täysi lautasellinen herkkuruokaa on enemmän heidän mieleensä. Mutta onnitteluhalit ja pusut varmasti kelpaavat ! Ja tietenkin se syntymäpäivän kunniaksi valmistettu lautasellinen herkkuruokaa! Piialle ja Birgitalle kiitokset prinsessojen kuvista!
![]() |
Talon isäntäväen tapaan Ninni on kiinnostunut urheilusta, siis lähinnä penkkiurheilijana kotisohvalla. Tässä katsotaan lätkämatsia. |
![]() |
Ninni on viehkeä neito; tässä hän poseeraa aurinkoisella parvekkeella. |
![]() |
Princess Nadezjda, neito Pietarin suunnalta, keskittyy tuijottelemaan näyttelyhäkistä ulos. |
Tässä samainen prinsessa tuijottaa arvostelevaa tuomaria silmiin. Se tuotti tuloksia, prinsessahan saavutti näyttelyssä IC-tittelin, kuten jo aiemmin on kerrottu. |
Sydämelliset onnittelut 4-vuotiaille N-pennuille!
torstai 30. huhtikuuta 2015
Sisun vapputervehdys
Sisun lisäksi koko Miminkan kissalan väki toivottaa ystävilleen oikein aurinkoista, lämmintä ja mukavaa vappua! Olemme sitä mieltä, toisin kuin Sisu-kisu, että vappu on ihan mukava kevään juhla, ei lainkaan väsyttävän pitkästyttävä niin kuin Sisun naamasta voisi päätellä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Tänään onnittelemme J-tyttöjä
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Katajavanhus ja valkoinen kukka
Ihan höpöjä en eilen jutellut, kun arvelin että keskiviikon kova tuuli olisi voinut paiskata puun oksan päähäni luontoretkellä. Kävin tänään taas lenkillä... ja mitä näinkään!
Keskiviikkona tämä katajavanhus vielä seisoi ehjänä paikallaan lenkkipolun varrella. |
Toisensa löytänyt pariskunta nousi pintaan - onnellisina yhdessä. Veijarimme ilmekään ei värähdä. Aina ei voi onnistua. Mutta ehkä ensi kerralla. Tai ensi vuonna. |
Kuplat vain jäivät, kun pariskunta sukelsi näkymättömiin. Pian nekin katosivat. Mutta lohdutukseksi pikku veijarille: häähumu on vasta alkamassa, ehkä sinua onnistaa jo huomenna! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)