Syksyistä puuhastelua ja ennustus

Loppukesän ja syksyn hommista ehdottomasti mukavinta  on sienien keruu supisuomalaisessa metsässä. On lämmintä, aurinko paistaa, hirvikärpäsiä ei näy missään (ei kyllä hirviäkään), ei verenhimoisia metsästäjiä jahtaamassa niitä hirviä (joita siis ei näy missään) - on vain suopursun tuoksua ja suppilovahveroita sadoittain vihreillä sammalmättäillä. Onnekas sienestäjä saattaa löytää herkkutatin tai kaksi, ehkä vielä muutaman kantarellinkin.
Eilen oli täydellinen sieniretkipäivä, ja kolmituntisen retkeilyn tuloksena oli mahtava saalis.

Näitä ihania suppilovahveroita sain saaliikseni kaksi tällaista lautasellista. Käsittelin ne ja laitoin pakastimeen odottamaan aikaansa.

Tässä varsinaiset löytöni, varsinkin nuo tummat ruusun näköiset! Ihailin niitä pitkän aikaa ennen kuin pilkoin ne pannulle kantarellien kanssa. Kermaa mukaan ja vähän suolaa ja pippuria, ja tadaa! Tarjolla oli aivan superherkullinen musta torvisieni-kantarellikastike. Kokeilkaapa! Mustia torvisieniä ei ikävä kyllä kasva ihan joka paikassa, täytyy tietää niiden piilot.

Jokin aika sitten levysoittimeni lopetti yhteistyömme ihan yksipuolisesti, ja minun täytyi käyttää se  korjaajalla. Sain sen sitten toimivana takaisin ja päätin, että juuri nyt on sopiva aika inventoida CD-levyt ja vanhat C-kasetit. Otin ne kaikki pois kaapista valitakseni poisheitettävät. Siinäpä vasta homma! Yhdestäkään CDstä en halunnut luopua, kasetit sen sijaan saivat mennä ihan muutamaa lukuun ottamatta. Sisu oli kovasti mukana auttamassa, kaateli levypinoja, hyppeli olkapäälläni ja asettui lopuksi levyjen tilalle kaappiin seuraamaan touhujani. Sisu on - niin kuin olen monta kertaa todennut - ns. osallistuva kissa.

Tässä ennustus ensi talven lumitilanteesta perustuen meidän pihan pihlajien marjojen määrään: Tuleva talvi on vähäluminen, mikäli uskomme vanhaa kansaa, joka sanoo, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Uskokoon ken haluaa!

Kärpänen ilmatilassamme!

Aamulla lueskelin Hesaria ja Turkkaria (= Hesarin nyt kaikki tietävät, Turkkari on paikallinen aviisi) aamukahvini lisukkeeksi. Sisu avusti tapansa mukaan hääräämällä edestakaisin lehteni päällä. Nostin pöydän reunalle hänen raksukipponsa, johon hän heti keskittyikin. Julinka näki ja kuuli kauempaa, että joku rouskuttelee jossakin raksuja, jotka häneltä itseltään ovat allergian vuoksi kiellettyjä. Ja mitä tapahtui? Vaivihkaa  kissarouva hiippaili tuolin kautta pöydän toiselle puolelle - ja voi sentään hänen kaihoavaa katsettaan.

 Julinka on toiselta nimeltään Pohjattoman Yritteliäs; hetkessä hän oli työntämässä kuonoaan kuppiin saadakseen kaapatuksi edes muutaman herkkupalan, ennen kuin hänet nostetaan saunaan lukkojen taakse.

Sadepilvet puuttuivat kokonaan tänään Turun taivaalta, minne olivatkaan ajelehtineet! Sen kunniaksi lähdin polkupyörällä taittamaan taivalta (viisi kilometriä) Julijan, Killin ja Nallukan luo. Heidän emäntänsä on matkoilla, ja minä olen nyt  trion catsitter. Kissat olivat ovella vastassa, heillä oli kova nälkä. Ruokittuani katit istahdin sohvaan aikomuksenani seurustella heidän kanssaan. Pojat hävisivät jonnekin, Julija loikkasi seurakseni tuolin selkänojalle. Mutta seurustelusta ei puhettakaan, rouva ryhtyi tuijottamaan jonnekin - tai jotakin. Kas, siellä jossakin pörräsi joku. Ampiainenko?

"Nyt apuun, pojat! Porukalla kimppuun, oli se mikä tahansa!"

          Killi kiinnostuu hankkeesta, katselee rauhallisesti ympärilleen...

        vaihtaa paikkaa eteisen nurkasta pöydän alle. "Ei täällä mitään näy vaikka ääni kyllä kuuluu!"

Nallukka päivystää parvekkeella. "Okei, tarkistan tämän alueen!"

Julija on bongannut siivekkään ja liitänyt sen perässä kylpyhuoneeseen. Minä menen uteliaisuuttani katsomaan mahdollista saalista. Jos se on ampiainen, se saa kyydin ulos minun toimestani. Mutta pörisijä ei ole ampiainen vaan hervottoman iso kärpänen.

Kissojen kiipeilypuun kolossa asuva kesy ilves (Lynx lynx) on havahtunut toimintaan. "Hei haloo, täällä ei näy yhtään mitään syötävää!"

Kärpäsjahdin lopuksi saalis lensi ihan omatoimisesti ja huomattavan vikkelästi ulos vapauteen. Nallukka totesi filosofisesti äidille ja veljelle: "No ei yhdessä kärpäsessä nyt niin kovin paljon syötävää kolmelle olisi ollutkaan."

"The Long, Hot Summer" .....jatkuu ja jatkuu

Laitetaanpa heti tähän alkuun Sisun kommentti kuvan kera tuosta alkukesän otsikosta, jossa puhuttiin jotain ruususuusta. Sisu oli vankasti sitä mieltä, että kyllä meidänkin kodista löytyy pikkuinen ja söpö kissa, jolla on hurmaava ruususuu - ja lisäksi vielä helmihampaat siellä ruusuisuuden keskellä.
 "Katso vaikka itse ja ota kuva todisteeksi!" Näin tein; tässä tulos.

 Kuumassa pimeässä yössä  voi kenelle tahansa, myös kastraattikollipojalle, pälkähtää päähän kummallisia ajatuksia. Niin kuin nyt vaikkapa tutkimusmatka pihalle, kun kissavahti lähtee viemään roskapussia ulos emännän ja isännän ollessa matkoilla kaukana ulkomailla. Eräänä iltana Dante-poika (Miminkan Mihail) päätti lähteä tutkimaan, mitä heinäkuinen helleyö tarjoaa uteliaalle urokselle. Tarkoitus ehkä oli palata aamun tullen omalle ruokakupille aamiaiselle - tai sitten ei, kuka noista kollipoikien ajatuksista niin tarkasti tietää. Siis silloin kun kyseinen kolli ei etsiskele kuumaa suhdetta jonkun sipsakan misun kanssa. Dantella on Harro-ystävä kotona, hän ei enää tyttöjen perässä juokse. Kotikadun toisella puolella avautuva omakotitalojen puutarhamaailma taisi huumata Danten niin, että hän viipyi retkellään toista viikkoa. Puutarhoista löytyi siileille tarkoitettua kissanruokaa ja vettä sievissä kupeissa. Voi olla, että joku hiirikin päätyi nälkäisen kissan suuhun. Kotiväki ja kasvattaja olivat huolesta suunniltaan! Ilmoituksia jaettiin postilaatikoihin ja teipattiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin Tässä kohdin onkin kiitoksen paikka kaikille niille ystävällisille henkilöille, jotka Danten nähtyään ottivat yhteyttä omistajiin. Erään puhelinsoiton ansiosta Dante sitten löydettiin istumasta oman kotipihansa edustalla kadunreunassa, ja siitä hän pääsi kotiin omiensa luo - ja oli takuulla yhtä onnellinen kuin kotiväkikin. Kuvassa Dante lepäilee heti paluunsa jälkeen viileällä lattialla. Mukana tullutta salamatkustajaa eli punkkia ei ole vielä löydetty.

 Tässä on Danten ystävä Harro burmalainen. Kuva ei ole ihan upouusi, eihän Harro villapaitaansa kesähelteellä käytä, ei todellakaan. Siihen pukeudutaan talvella, kun kylmällä säällä lähdetään lenkille. Minun vain oli pakko laittaa kuva tähän, kun se on niin ihana!

 Kävin jokin aika sitten kyläilemässä Lara-kissan (Miminkan Klarisa) ja hänen emäntänsä luona. Ottamistani kuvista tämä on ehdottomasti herttaisin. Lara ei aina oikein pidä kamerastani. Hän livistää sohvan taakse tai jonnekin muualle näkymättömiin. Tällä kerralla siis sain muutaman kuvan pikku ujokista. Emännän polvella on tosi ihanaa olla siliteltävänä, tassut leipovat ilmaa ja hyrinä kuuluu.

 Prahan Prinsessa Nadezjdalta - no, Birgitta-emännältä - tuli kuva tytöstä. Uutinen on se, että syksyllä prinsessa ei enää ole prinsessamme Prahassa vaan jossain muualla. Missä, siitä kerrotaan sitten aikanaan.

 Sisu Linssilude halusi päästä kuvaan verenpisaroiden kanssa, ja tietenkin pääsi. Minulla oli melkoista säätöä parvekekukkien kanssa, kun sekä ruusuliisan että kiinanruusun lehdet maistuivat kissoista niin kovin makoisilta, ja sitten sai lattioilta ihan jatkuvasti siivota sitä, mitä seuraa kun kissat syövät ruohoja. Onneksi ne lopulta kyllästyivät hommaan ja jättivät kasvit rauhaan.

Lomasää... osa 2. Pupuja, oravia ja tietenkin kissoja

 Hellettä on siis riittänyt ja näyttäisi riittävän edelleen - nyt kun kissat ja minä emme ole maalla järven rannalla. Kävin viime viikolla nauttimassa pientä kaupungin asukkailleen tarjoamaa viihdykettä/liikuntaa tuossa läheisellä mattojenpesupaikalla eli pesin pari pienen pientä mattoa. Enempää en jaksanut, oli niin kuuma! Niinpä niin, ennen vanhaan  matot pestiin järven tai meren rannan laiturilla, nykyään semmoinen ei tule kuuloonkaan. Onneksi kaupunki on rakennellut vesijohdot ja muut tarvittavat osat johonkin rauhalliseen paikkaan, jotta naiset ja miehet (sic!) edelleenkin saavat nauttia tästä sukupolvien ihanasta kesäisestä harrastuksesta!

Mutta nyt pupuihin ja oraviin. Niitä siis asustelee siellä Verkkoniemen mökin pihapiirissä ilahduttavan paljon. Muutama vuosi takaperin pihan salaattimaan antimia nautiskelemaan ilmestyi ensimmäinen pienen pieni metsäjäniksen poikanen, jolle annoimme nimen Esa. Joka vuosi joku reipas pikku pupujussi ja isompikin vierailee pihassa katsastamassa rehutilannetta - ovat takuulla Esan jälkeläisiä ainakin rohkeudesta päätellen. Minä satuin näkemään siellä sateen seassa kaksi ihan pikkuista pupun poikasta tai sitten saman pupusen kaksi kertaa, mutta kamera ei sattunut olemaan käsillä kummallakaan kerralla. Hieman isomman jänön huomasin eräänä päivänä pihakalliolla istuksimassa, ja siitä sain napattua muutaman kuvan ennen kuin se katsoi parhaaksi poistua puun taakse ja sieltä metsään.

Myös oravat ovat pysyviä seuralaisia mökillä. Niillä varmaankin on pesät ihan lähipuissa, ja miksi ei olisi, kun vanhat puut ovat täynnä käpyjä ja mökin emännän lintulaudalta löytyy jos minkälaista herkkua. Ei ole kurren suu tuohesta, kun tarjolla on pähkinöitä ja herkullisia siemeniä. Viime vuonna kuvasin pariakin oravarouvaa, jotka odottivat perheenlisäystä. Nyt kameran linssi tavoitti useita nuoria oravia. Hurmaavia tupsukorvia kerta kaikkiaan - ja miten hauskan näköinen onkaan oravan profiili, kun on tottunut katselemaan enemmänkin noita venäjänsinisen profiileja.

Kissat, siis Julinka ja Sisu, eivät tällä kerralla halunneet ulos juuri ollenkaan. Nöpöhän ei halua mökillä pihalle milloinkaan. Kun Julinka nuorena kissaneitona sai valjaat päälleen, hän lähti intoa puhkuen ulos. Sidoin fleksin puuhun ja otin kissasta valokuvia metsä ja sammaleinen kallio taustana. Mutta silloin ei satanutkaan vettä niin kuin nyt. Tällä kerralla kuvia otettiin vain sisätiloissa. Tässä lajissa, siis valokuvamallina, Nöpö oikein kunnostautui. Bravo, Nöpö!

 

Nöpö, Nöpö, Julinka ja Sisu: kissat jotka eivät upeissa turkiksissaankaan halunneet mennä ulos Suomen kesäsään armottomiin kouriin vaan hyvällä omallatunnolla nauttivat mökkielämästä lämpimissä sisätiloissa.

Ihana kesäloma... ja lomasää!? Osa 1

Kyllä nyt sään jumalatar Esteri hellii lomalaisia, noita onnellisia jotka aloittivat kesälomansa tuossa juhannuksen jälkeen, esimerkiksi jussin jälkeisenä lauantaina. Silloin aurinko paistoi ihanasti täydellä terällään niin hyville kuin pahoille, kaikille 44 000 turkulaiselle sekä ulkokuntalaiselle turistille, jotka olivat ahtautuneet Aurajoen rantaan ja vanhalle suurtorille viettämään keskiaikaista markkinapäivää. Sen jälkeen oli pari kolme viileämpää päivää, joita kukaan ei enää muista, ja sitten alkoi oikea kesä eli hellekausi. Lämpötila ulkona +30, sisällä melkein sama, ja järvien vesi lämpeni tuota pikaa ihan käyttökelpoiseksi. Todella ihanaa!

Vaan millainen olikaan koko kesäkuun sää! Täysin surkea: kylmä, sateinen, ikävä. Mansikatkaan eivät kypsyneet. Meikäläinen lähti kissakatraan kanssa mökille viikkoa ennen juhannusta. Koko viikko sitten mökin emännän kanssa jaksettiin uskoa ja toivoa (melkein), että juhannukseksi sää lämpenisi kunnolla - tai edes hiukan - tai että ei sataisi, ainakaan ihan kamalasti. Mutta mitä vielä! Vettä satoi, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus oli ihan sateetonkin tuokio, tuuli puhalsi hyisesti pohjoisnavalta tai Siperiasta, siltä se ainakin tuntui, ja järven vesi oli juhannusaattona 13-asteista. Aika lailla pysyteltiin sisätiloissa. Kissatkaan eivät päästäneet itseään  ulos (salaa, tietenkin) niin kuin viime kesänä. Ja mikä ihme tuo on; kuka viitsisi mennä ulos raesateen piiskattavaksi, kun voi käpristyä mukavasti nukkumaan nojatuoliin  sisällä mökin lämmössä.

Minä kulutin aika paljon aikaani valokuvaamalla kissoja. Kuvasin myös lintulaudalla vierailevia lintuja ja oravia. Kuvat napsin siitä ihan vaan ikkunan läpi, eihän sinne ulos sateeseen ja tuuleen tarjennut mennä. Minusta on tosi kiva kuvata luontoa, eläimiä ja lintuja; henki siis on ihan altis luontokuvaukselle mutta kroppa ei vielä ole valmis kärsimään kovin paljon epämukavuutta. Sitä paitsi pitäisi ostaa uusi objektiivi, jotta saisi vähän tarkempia kuvia kaukana puussa istuskelevista linnuista.

Vihervarpunen ja tiaiset (joista en tällä kertaa saanut yhtään kuvaa, olivat niin nopeita käänteissään) olivat lintulaudan yleisimmät vierailijat.

 

 

 

Koiraspunatulkun punainen, musta ja harmaa höyhenpuku vihreää taustaa vasten on kaunis.

Eipä häviä peippoherra koreudessaan punatulkulle, viehättävä höyhenpuku silläkin. 

Mielestäni hauskimmat vierailijat lintulaudalla ja lähipuissa olivat käpytikat. Silmää viehättää näiden mustavalkoisten nakuttajien puku, jossa on pari punaista väriläikkää ikään kuin koristeena. Paitsi että kaikillapa ei olekaan väriläikkiä, ei ainakaan samassa paikassa kuin jollain toisella  yksilöllä. Tutkimme siis lintukirjaa ja nettiä; tulos: koiraat, naaraat ja nuoret käpytikat ovat väritykseltään hiukan erilaisia. Kotona sitten tutkailin hyvinkin tarkasti ottamiani valokuvia ja tulin siihen tulokseen, että kahdessa ylimmässä kuvassa on koirastikka, seuraavassa nuori tikka ja neljässä alimmassa kuvassa maailmaa ihmettelee vauvatikka tai ainakin taaperoikäinen. Tikanpoika on jotenkin lutusen pehmeän pyöreä ja vauvan näköinen. Se istuskeli laudalla kaikessa rauhassa ja katseli ikkunasta sisään eikä yhtään välittänyt, vaikka sieltä vastaan napittivat uteliaat kissansilmät. Sisu kulutti moniaita tunteja vahtien lintulaudan vieraita.

Seuraavassa osassa kuvaan kiipeävät lintulaudan nelijalkaiset ruokavieraat sekä vielä joku muukin Verkkoniemen asukas.

 

 

Mein Mädel hat einen Rosenmund... und auch mein Kätzchen

Jokin aika sitten kävin tervehtimässä Julinkan siskoa Julijaa, tämän poikia ja heidän uskollista taloudenhoitajaansa Marja-Leenaa. Kamera oli matkassa, ja sainkin napsittua mielestäni ihan kelvollisia kuvia. Yksi niistä toi ihan etsimättä mieleeni tuon otsikkona olevan laulun, joka sitten jäi mieleeni soimaan päiväkausiksi.

Kaunis Julija-rouva heräsi päiväuniltaan, kun saavuin kameran kanssa häiritsemään häntä. Julija on yleensä hyvin halukas poseeraamaan kameralle, onhan jaettu kauneuden ilo vähintään kaksinkertainen, internetin yhteydessä itse asiassa vähän enemmänkin kuin kaksinkertainen.

Killi, oikeasti Luka Ben, hurmaava kajalsilmäinen kollipoika on tämän perheen innokkain vieraiden vastaanottaja. Kun ovikello soi, Killi kiirehtii paikalle; eihän sitä koskaan tiedä, saapuuko ovesta joku joka jaksaa leikkiä hänen kanssaan. No minä en ryhtynyt leikkiin vaan rupesin tähtäilemään kameralla Killiä, joka heittäytyi lattialle koko komeuteensa.

Killi keskittyy, keskittyy, keskittyy... ja onnistuu, siis näkemään nenänpäänsä. Bravo, Killi!



Vihdoin Nallukkakin - Leonid - kömpii makuuhuoneesta katsomaan, mitä tapahtuu. Tarjoan hänelle namia. Nallukka katsoo minua hitaasti: älä unta näe, en maista. Ei sitten, kyllä äiskä syö.

Julija huilii edelleen tuolissaan. Siihen nenän eteen on jostain ilmestynyt sulkalelu. Julija pitää tarkasti silmällä sulkia; mistäs sitä koskaan tietää, mihin sulat ryhtyvät.

No niin, tässä kohdin tietotekniikka taas petti. En millään konstilla saa näihin kahteen viimeiseen kuvaan omaa kuvatekstiä, siispä tulkoot tekstit tähän jatkoksi.
Minun häärätessäni Julijan seurassa Nallukka näyttäisi maistaneen uusia nameja. Ilme on jotenkin sellainen, että herranpieksut, mitä tulikaan maistettua!

Julija siirtyi parvekkeelle nukkumaan sillä aikaa kun emäntä ja minä nautimme kahvia. Vielä kerran menen häiritsemään kissarouvan unta tuolilla, jota koristavat ihanat ruusut. Kissarouva avaa suunsa juuri ruusun kohdalla, ja siinä se on! Ruususuu, juuri niin kuin otsikon laulussa sanotaan: 'On tyttöselläin ruususuu'. Laulu on saksalainen kansanlaulu, jota Brahms on pikkuisen tuunannut.  Elly Ameling laulaa sen YouTubessa oikein kauniisti, käy kuuntelemassa, ja sitten sinäkin hyräilet laulua aina nähdessäsi kissan haukottelevan.