Sisun pääsiäistervehdys eli mitä tapahtuikaan kun pöydälle ilmestyi maljakollinen keltaisia tulppaaneita

Ostin kimpun kauniita keltaisia tulppaaneja pääsiäisen kunniaksi. Asettelin ne maljakkoon ja laitoin maljakon keittiön pöydälle. Paikalle pyyhälsi Sisu ihailemaan kukkien kauneutta. Mutta Sisulleko riittäisi pelkkä katselu - ei todellakaan! Totta kai kissan pitää käytellä kaikkia aistejaan tutustuessaan kukkiin. Onhan meillä ennenkin toki ollut tulppaaneja maljakossa, mutta ei  juuri näitä yksilöitä, joten ne pitää siis tutkia mahdollisimman perusteellisesti.
Kun huomasin, mitä tuleman pitää, hain vikkelästi kameran ja rupesin kuvaamaan. Sattuneesta syystä muutamat kuvat ovat hieman epätarkkoja...

Tästä se alkoi. Sisu heittäytyi selälleen pöydälle ja ihaili kukkia hetkisen alhaalta päin ja silitteli siinä samalla maljakon pintaa. "Oi, todella kauniita kukkia ja tuoksuvat huumaavasti keväältä! Nämä ihanuudet pitää ehdottomasti tutkia perin pohjin."

"Kas noin, tästä sainkin mukavasti kiinni. Ai mitä sä Marjatta sanoit, että varsi muka menee poikki! Höh, ota sä nyt vaan niitä kuvia kun mä tutkin kasvia."

"Hopsis, ote lipsui ja kukka karkasi. Kuinkas se nyt noin?"

"Yritän nyt täältä toiselta puolelta. Varresta vaan tanakasti kiinni ja taivutus..." Naps!

"Tässä kävikin nyt just niin kuin Marjatta sanoi, varsi meni poikki ihan tosta vaan. Ei kai kukaan huomannut? No Marjatta tietysti kun se vaanii vieressä kameran kanssa mutta siitä ei ole väliä. Ajattelin että jos vaikka Nöpö-vaari haluaisi kukan itselleen."

"Nytpä pitääkin olla tarkka ja taitava, että saa kukan käpälään...

ja suuhun. Tätä siis täytyy ehdottomasti maistaa, on se niin makeen näköinen! Mitä sanoit, että ei saa syödä? Ja miksei muka? Mä näin kerran kun Nöpö söi tulppaanin kukkaa tai ainakin melkein, siis söi, miks mä en kanssa saa maistaa. Ai se ei ole kissan ruokaa!? Laitat maljakkoon, tommosen nysän!"

Näiden keltaisten tulppaanien kera toivotamme porukalla kaikille lukijoille hyvää pääsiäistä.

Kuka koputtaa ruokakaapin ovea?

Edellisessä jaksossa Sisu siis kuulee, miten joku nälkäinen perheenjäsen kolkuttelee ruokakaapin ovea. Kaisa-äiti se ei varmaankaan ole, hänellä ei ole tapana potkia ovea vaan hän istuu paikoillaan sen edessä ja antaa äänimerkkejä. Itse asiassa hän määkii kuin lammas. Nälkäinen Julinka-mummu toisaalta kyllä käyttelee tarmokkaasti etutassujaan kaapinovella yrittäessään sitä auki. Mutta Julinkahan ottaa tupluureja Hesarin päällä. Sisu loikkaa hyllyltä alas ja rientää keittiöön.

 

Nöpö-vaarihan se siinä istuskelee mietteliään näköisenä. Täysin vastoin tapojaan hän on ottanut vain ihan pienet aamupäiväunet, kömpinyt alas saunan lauteilta ja köpötellyt keittiöön etsimään lisäystä aamiaiseen. Nöpölle käy usein niin, että hän ei muista syödä kerralla tarpeeksi, ja sitten pitää tulla pyytämään santsia. Meillähän ei voi jättää ruokaa lojumaan minnekään, koska Julinka-mummu ei jätä koskaan mitään syömättä, olipa ruoka kenen hyvänsä!

Sisu: Moi vaari, mä kuulin kun joku kolisteli kaapinovella. Säkö se olit? Annas kun mä nuolen sun turkikset ojennukseen!
Nöpö: No ei nyt tarvitse, kiitos vain - tai jos ihan vähän sitten.

Sisu: Kuule vaari, oleksä unohtanut eilen pestä hampaat, näyttää vähän siltä?
Nöpö: Poika, poika, älä rupea hävyttömäksi vanhalle vaarille. Tottakai hampaat on puhtaat ja raikkaat, ja miksi oikeastaan tunget niin lähelle!

Sisu: Ja sitten mä pesen sun nenän ja silmät ja ehkä vielä korvatkin. Miten niin hävytön? Emmä voi pestä sun naamaa jos mä olen metrin päässä, kieli ei ole niin pitkä.
Nöpö: Tarkoitan vaan, että nyt pesu saa riittää!

Sisu: Jos sä nouset takatassuille niin mä myös. Sitä paitsi mulla on molemmat etutassut ilmassa, sulla vaan toinen. Mä näytän ihan mangustilta, joo - mutta sulla kyllä on aika tuima ilme!
Nöpö: Yritän tässä elekielellä ilmaista sen minkä jo sanoin, nyt pesu poikki. Puhtaus voi olla puoli ruokaa, mutta nyt jo haluaisin sen toisen puolen ihan hampaisiin narskuteltavaksi.

Sisu: Okei, viesti meni perille. Mutta kai saan sentään putsata oman häntäni ennen ateriaa?
Nöpö: Sinun häntäjuttusi ei ollenkaan kuulu minulle, ole hyvä vain.

Pojat suunnistavat sulassa sovussa, arvojärjestyksessä, sen kaapin ovelle, minkä takana kuivamuonapurkit ovat tallessa.

Voi meidän nälkäisiä poikia! Vanhaherra ja pikkupoika vieri vieressä odottamassa, että joku avaisi kaapin oven. Itse asiassa oven avaus onnistuu kyllä kissoilta itseltäänkin, mutta ruokapurkkien kansien avaaminen ei - sattuneesta syystä (joka siis nukkui Hesarin päällä, mutta keskustelun aikana valpastui ja aikoo  nyt osallistua ateriaan)!

 

Julinka-rouva lukee sanomalehteä

Olen juonut aamukahvini ja lukenut sanomalehdet, nyt on Julinkan vuoro. Yhdessä emme oikein voi nauttia tästä mukavasta aamurituaalista, kas kun Julinka heittäytyy koko komeudessaan lehden päälle. Ei siinä juuri sivua pääse kääntämään. Hän närkästyy moisesta häirinnästä suuresti ja saattaa huiskaista hännällään kahvikuppini nurin, vahingossa tietenkin... Niinpä olemmekin sopineet - Julinka pitkin hampain - että minä luen lehdet ensin, hän sitten myöhemmin.

"No niin, vihdoinkin on minun vuoroni päästä lukemaan päivän uutiset sekä Kamu. Mitähän tässä etusivulla oikein on, ei ihan näytä kotimaan uutisilta, taitaa olla mainos! Marjatta ystäväiseni, kääntäisitkö toisen puolen näkyviin, luin jo tämän."

"Kyllä, tässä mainostetaan elokuvaa nimeltä Pilvikartasto. Mikä se on? Ymmärrän kyllä pilvet, mutta että kartasto! Pilvien kartta? Kun menemme maalle, Marjatta joskus katsoo kartasta jotain, mutta olen jotenkin luullut sen liittyvan maanteihin. Ne pysyvät paikallaan, mutta pilvet liikkuvat kaiken aikaa, miten niistä nyt kartasto?"

"Kun katson tarkemmin noita tyyppejä tuossa kuvassan ne ovat aika oudon näköisiä. Erityisesti tuo pää, jossa on merkillisiä viivoja naamassa. Joku urhoollinen kissa varmaan on joutunut puolustamaan henkiriepuaan, kun tuo äijä on saanut sen satimeen."

"Mitäs sanotte, eikö ole hiukan hölmönlainen juoni.Toivottavasti se kissa selvisi kunnialla ja kaikin puolin terveenä mokoman sadistin kynsistä! Tai olisiko kourista parempi ilmaus?"

"Kai se elokuva pitäisi nähdä ihan omin silmin, että selviäisi koko juoni ja miten siihen liittyvät pilvet ja kartat. Mutta turha toivo, Marjatta ei käy elokuvissa, vielä vähemmän se ottaisi kissan mukaan leffaan. Kotisohvalla vaan saamme katsella elokuvia. Eivätkä minua muunlaiset elokuvat kiinnostakaan kuin eläinaiheiset, pääosassa mieluiten joku komea poikakissa! Hoh hoijaa, alkaa tämä lehdenluku pikku hiljaa väsyttää."

"Onneksi tämä Hesari on aika mukavan pehmeä päänalunen, tähän voi kissarouva uinahtaa toviksi. Onhan tuossa vielä Turkkarikin, mutta nyt en kerta kaikkiaan jaksa..."

Samaan aikaan toisaalla.

" Nyt olisi vähän nälkä, mutta en jaksa lähteä tästä mihinkään. Näenkö oikein, ihan kuin pienen pieni talvikärpänen sinnittelisi tuolla ylähyllyn reunalla. Mitä jos söisin sen?"

"Juuri ja juuri jaksan tassuni kohottaa ylös. Mutta pakko myöntää, ei tällä konstilla mitään elävää kiinni saa. Kas lentävä itikan saalistaminen, se vaatii kärsivällisyyttä sekä tarkkaa silmän ja tassun koordinaatiota -  ja sen itikan."

"Argh, haukkaan sitten palasen hyllyn kulmasta, nälkäinen kun olen! Ei vainkaan, kunhan esitän. Lähden tästä ihan kohta keittiöön lounaalle, olen kuulevinani että joku siellä jo koputtelee ruokakaapin ovea."

Pysykää kanavalla, jatkuu piakkoin!

On hanget korkeat nietokset... ja muuta jouluista sekä Sisu

Hyvissä ajoin joulukuun alussa aloin suunnitella joulusiivousta. Eihän sellainen - siis yleensä juuri minkään asian hoitaminen hyvissä ajoin - ole minulle ihan luontaista, mutta sain innoituksen puuskan, kun parveke oli puolillaan lunta ja ulkolämpötila oli noin -18. Ulkoilua ei voinut ajatellakaan, joten päätin sulattaa pakastimen. Sisu hääräsi mukana minkä ehti, ja niinpä  kannoin hänet saunaan päiväunille. Kun pakastin oli jo kuivatteluvaiheessa, päästin Sisun taas keittiöön. Heti hän kiirehti tarkastamaan, olinko tehnyt työni huolellisesti.

Ihan sisään kaappiin piti pojan mennä nähdäkseen, olinko hoitanut siivoushommani hyvin. En kuullut mitään valituksia, joten eikun kissa pois kaapista, ovi kiinni ja kaappi kylmenemään.

 



Parvekkeella oli todella Antti-myrskyn tuomaa lunta ainakin kissan polviin asti. Varpaita taisi vähän palella, kun välillä näin Sisun seisovan hangessa kahdella jalalla, jotka eivät suinkaan molemmat olleet takajalkoja. Oikeanpuoleinen kissa asustaa parvekkeella kesät talvet ja on tehty puusta.

Sisu on huomannut seinällä jonkun talviötökän; se pitää katsastaa vähän lähempää, jos sen voisi vaikka syödä, siis pakastettuna.

Lumenpoistoa varpaista!

Lopuksi on syytä tarkistaa myös, olenko asetellut parvekkeen pienet jouluvalot kauniisti ja tasaisesti havujen päälle. Havunneulaset pistelevät ilkeästi urhean pojan varpaita.

Tämän vuoden joulupuumme on valmiina täydessä loistossaan. Kukapa muu siellä seisoo takajaloillaan tutkimassa alaoksien koristeitä kuin utelias Sisu-kisu, meidän jokapaikan höylä.

Meidän joulukukka on amaryllis. Pidän siitä itse kovasti, samoin Sisu. Meillä onkin ollut pientä erimielisyyttä siitä, miten läheltä kukkaa kuuluu ihailla. Mielestäni katseluetäisyys riittää, Sisun mielestä taas kuononkosketusetäisyys.

Tämä yksilö amaryllisten joukossa on  aika ihme: se tuotti kolme kukkavartta, joista ensimmäiseen tuli viisi kukkaa, toiseen kuusi, ja nyt kolmas varsi rehentelee myös viidellä kukalla.

Sisu ja amaryllis samassa kuvassa ja huom! Sisu ei nuuski eika taputtele kukkaa, ei myöskään nojaa siihen niin kuin yleensä.

"Ruokasalin" pöytää koristaa valkoinen amaryllis sekä Sisu.

Tässä Sisu haistelee kukkaa, etutassut ovat jo valmiina tarttumaan siihen, ja tuota pikaa kissa nojasi kukkaan niin voimallisesti, että se kuukahti ihan vinoon. Nöpö, Julinka ja Kaisa eivät välitä tuon taivallista amarylliksestä, eikä Sisukaan sitä kaikeksi onneksi nakertele. Tietääkseni kasvi on myrkyllinen, joten jos olisin huomannut Sisun tutustuvan siihen maistelemalla, olisin tietenkin vaihtanut joulukukkaa - ja se olisi ikävää, koska pidän amarylliksestä.

 

 

 



 

 

Lekottelua syyspäivän auringossa

Onpas pikkuisen vierähtänyt aikaa edellisestä tekstistä! Kaikenlaista on kyllä sattunut ja tapahtunut ja valokuviakin on kertynyt, mutta kirjoittajan aika vaan tuntuu joskus olevan kortilla - jos ymmärrätte sanonnan.
Tällä kertaa tämän aurinkoisen sunnuntaipäivän kuvasatoa tekstin kera sekä pari muuta juttua.

Sunnuntailounaan jälkeen Julinka löysi mukavan torkkupaikan pianonkannelta. Aurinko lämmitti ihanasti... ah tätä kissanelämää!

Äkkiä jokin ääni herätti nukkuvan kissarouvan.

Keittiön suunnalta se kuului. No just juu kun ei saa rauhassa ottaa edes pieniä torkkuja.

Sisu-poika jäi lounaan jälkeen keittiön pöydälle lukemaan aamulehtien sarjakuvat. Minä olen niin julma, että joskus - aika usein - siirrän lukuhaluisen pojanriiviön saunaan tai jonnekin muualle oven taakse saadakseni lukea lehdet ihan yksinäni. Sisu siis on lukenut sarjikset ja suunnittelee nyt lähtevänsä vaikkapa parvekkeelle pelottelemaan pieniä itikoita.

Mutta kas, mummuhan se siinä makailee ihan joutilaana. Seurallisena poikana Sisu kiilaa mummun viereen pianonkannelle. Ja tottakai mummu nuolee pojan turkin puhtaaksi.

Aah, eikö tämä ole onnea, puolin ja toisin!

Parvekkeella odottavat ihanat punaiset omenat. Ajattelin tehdä niistä hilloa, mutta jotenkin niiden määrä vähenee vähenemistään aina kun käyn parvekkeella.

Eräänä aurinkoisena päivänä tein autoretken Norrskatan saarelle, kolmen lauttamatkan päähän Turusta. Siellä oli kaunista ja merellistä, tuntui melkein kuin olisi pikkuisen käynyt ulkomailla. Saaristolaislampaat nähdessäni tietysti pysäytin auton ottaakseni kuvia näistä hurmaavista elukoista. Olen suuri lampaiden ystävä.

Siinä aidan takana seisoessani kaikki lampaat lähtivät tulemaan luokseni, ne olivat ilmeisesti kovasti seurankipeitä. Kun kerran oltiin ruotsinkielisellä alueella, kysäisin niiltä: - Kuis on, ymmärrättekös te mitä mä teille puhun? Kuka teistä osaa suomea?  Kaikki vastasivat kuorossa : - Mää! Mää! Mää!

Sisu ja kukkakärpänen eli elävän ravinnon metsästys

Noin kuukausi sen jälkeen kun Tiku ja Taku olivat hämäräperäisellä tavalla (siis Sisun kannalta katsottuna) kadonneet, Sisu sai takaisin talvella kadonneen ruokahalunsa. Ihan hassua, kadotaan noin vain ja tullaan takaisin. Tiku ja Taku kuitenkin lienevät poissa lopullisesti! Ruoka siis maistuu pojalle yhtä hyvin kuin äidille ja varsinkin mummulle. Aina ei tunnu kodin aamiainen, lounas ja päivällinen riittävän Sisulle, vaan välipalaa pitää ryhtyä pyydystämään itse. Elävää ravintoahan lentelee ihan sisälläkin, puhumattakaan nyt parvekkeesta. Näpsäisin muutaman kuvan Sisusta näissä metsästypuuhissa. Lopputulos oli kuten yleensäkin: saalis lensi tiehensä ja Sisu jäi ihmettelemään, mikä kohta prosessissa meni pieleen.

Sisu huomaa Mårbackan ja poutapilven takana innokkaasti pörräävän kukkakärpäsen. Siitäpä saisi maittavan välipalan, kun nälkä jo kurnii vatsassa.

Kyllä juu, siellä se on mutta miten sen saisi hampaisiinsa, kun välissä on tuollainen kukkaryteikkö! Sisu vahtii kärpäsen liikkeitä hievahtamatta, valmiina lopulliseen iskuun - kunhan saalis nyt vaan älyäisi pörrätä vähän lähemmäksi.

Mutta hui hai! Saalis lisäsi korkeutta ja suunnisti kohti etelää, pois meidän parvekkeelta, missä henkiriepu on todellisessa vaarassa.

Rohkea metsästäjä jäi tällä(kin) kertaa ilman välipalaa. Mutta onneksi Sisu on sinnikäs optimisti. Kunhan seuraava uhri pörrää paikalle, pitäköön vain varansa ettei joudu suuren metsästäjän suuhun!