torstai 21. huhtikuuta 2016

Pikku paluumuuttaja osa 2

Maaliskuun puolivälissä tuli viesti Tukholmasta, että nyt olisi aika pikku Miriamin muuttaa takaisin syntymämaahansa. Frasse-poika oli jo riittävän vanha tullakseen toimeen ilman emoa, ja isännällä oli suunnitelmia, joihin Miriam ei oikein sopinut. Minä ostin kiireen vilkkaa laivaliput  ja varasin meille oikein ikkunallisen hytin. Voimme  paluumatkalla istuskella sohvalla koko päivän ja katsella upeita merimaisemia. Ja niin sitten teimmekin.
Mutta sitä ennen...
Kello on noin 6,  Tukholman Tegelvikshamn on jo ihan lähellä, aamuaurinko kultaa ihanasti Södermalmin itäisen rannan taloja.

Satamaterminaalissa pikku matkalainen odottelee noutajaa. Vähäsen Mirrua ihmetyttää varhainen herätys, matka maanalaisella ja bussilla aamuruuhkassa ja odottelu satamassa. Martin ja minä hoitelemme protokollan, Miriam vaihdetaan toiseen kuljetuskoppaan ja sitten on jäähyväisten aika. Siinä kohdin muistan elävästi hetken noin kuusi vuotta aikaisemmin, kun itse hyvästelin Turun lentokentällä   Ruotsiin lähtevän pienen tyttäökissan, jota Martin oli tullut noutamaan.

Lyhyen odottelun jälkeen pääsemme laivaan ja omaan hyttiimme. Miriamin ilme kuvastaa sen mielentilaa: MISSÄ mä nyt oikein olen? Vuoteella on kuitenkin oma huopa ja vastapäisellä sohvalla oma punainen tyyny, joissa on tutut kodin hajut. Matkakumppanikin on tuttu, ei siis mitään hätää! Eihän?

Miriam tutkii maisemaa. Tämä on vielä Tukholman saaristoa. Aurinko paistaa, mutta merellä on kova tuuli, joka ei tässä saariston suojassa vielä tunnu.

 Miriam nauttii aamiaisensa hytissä, minä käyn laivan kahvilassa. Sen jälkeen vähän lepäillään ja rentoudutaan. Minä lueskelen pokkaria ja Miriam miettii luultavasti elämän irrationaalisuutta.

Kissarouva käy tämän tästä kurkkaamassa ikkunasta ulos. Ja todellakin, maisema ei suinkaan ole pelkästään merivettä, ehei! Näkyy saaria ja huviloita...

lintuja luotojen rantakallioilla...

ja laivoja. Juuri tässä on neljän laivan kohtauspaikka, vielä saariston suojassa.

Sitten Tukholman saaristo jää taakse, edessä on avomeri ja syvän turkoosinväriset vaahtopäiset aallot. Sekä yksi tuulipuisto. Huolimatta suuresta koostaan ja vakaajistaan (lieneekö oikea termi?) Viking Grace keinuu aalloilla aika mukavasti. Mutta mitäs me merikarhut, me emme siitä välitä vaan katselemme televisiosta kotimaista elokuvaa.

Kissan päivärutiineihin kuuluu pesu. Sitä paitsi, sanotaan että reissussa rähjääntyy. Siispä pesulle. Tässä meneillään etutassu, ensin yksi, sitten toinen.

Takatassu nousee sorjasti ylös, ei tarvitse päätä taivuttaa alas. Pesun jälkeen sitten taas on torkkujen vuoro ja ehkä pikku välipalankin. Tai toisinpäin.
Näin leppoisasti kuluu päivä matkatessamme meren yli uuteen kotiin - tai vanhaan, miten sen nyt ottaa. Lentomatka olisi kestänyt vajaan tunnin, mutta meille sopii paremmin tällainen verkkainen kyyti.
 

Perillä ollaan.  Miriam tutkii syntymäkotinsa paikkoja. Huone on tuttu  mutta kiipeilypuu on uusi, täytyypä kokeilla miltä se tuntuu.

Tässä on mukava makuupaikka. Ja kun ei jaksa nukkua, voi katsella ikkuna takana pihapuissa lenteleviä lintuja. Cool!

Jatkuu...

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Pyöreitä vuosia!

Uskomatonta mutta totta, kymmenen vuotta on kulunut siitä kun J-siskokset syntyivät! Vuodet ovat vierineet todella nopeasti, ja kaikenlaista tapahtumaa, niin hauskaa kuin surullista, niihin vuosiin on mahtunut. Sellaista elämä on.
Mutta tänään on juhlan ja herkkujen aika, kun Julinka-rouva täyttää ns. pyöreitä vuosia! Hänen pyöreitä muotojaan eivät vuodet ole saaneet kutistumaan - enkä juuri minäkään vaikka hänen ruokakuppinsa päivittäin täytänkin noudattaen ankarasti Kissojen Painonvartijan (minä itse) annosteluohjeita...

Erityisesti tänään  muistamme tietenkin myös kaunista Julija-siskoa.



Siis lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle Julinkalle! Marja-Leenalle suurkiitokset kauniista syntymäpäiväkukista, joita päivänsankari ennätti jo ihan pikkuisen maistaakin, kun hääräsin kameran kanssa.

P.S. Pikku paluumuuttajan tarina jatkuu piakkoin...

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pikku paluumuuttaja osa 1

Helmikuussa vähän ystävänpäivän jälkeen matkustin Tukholmaan tervehtimään pientä kissavauvaa Frassea, sen emoa Miminkan Miriamia sekä heidän isäntäänsä - tai palvelijaansa, ihan miten vain. Frasse oli aivan hurmaava pikku touhuliini! Kerta kaikkiaan ihana, sekä luonteeltaan että myös ulkonäöltään.
Pikku Frasse lepäilee kiipeilypuun latvassa; mainio paikka paitsi nukkumiseen myös pihan tarkkailuun

Tuliaisiksi saatu hiiri (koosta päätellen vähintään rotta) pitää heti nujertaa

Äidin ja pojan painiottelu matolla vei pikkuiselta voimat ihan tyystin


Kaunis äitikissa Miriam

Design-raapimateline jota voi  käyttää myös juoksu-, kiipeily- ja piiloutumisleikkeihin
 
Miriam mietteissään...

Nyt meni ilme vakavaksi, eikä pelkästään kissarouvalla vaan myös minulla. Isäntä juuri kertoi, että kissarouvalle pitää löytää uusi koti. Mistä nyt sellainen löytyisi...


Pääsin vierailemaan myös Miriamin esikoispojan Scoopin kotona Tukholman toisella laidalla. Poika asustelee isänsä Balloun ja harmaan kotikissa Simban sekä palvelusväen kanssa. Scoopi on kaunis kissa, aika lailla äitinsä näköinen, mutta kyllä on sen isäkin komea rotunsa edustaja. Oli tosi kiva nähdä poika monen vuoden jälkeen, edellisen kerran näin hänet Göteborgissa kun hän oli pikkuveljensä Frassen ikäinen.
 
 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää



Miminkan kissalan väki toivottaa kaikille ystävilleen onnellista ystävänpäivää!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Sisko ja sen veli

Taas on syntymäpäiväonnittelujen aika! Hurmaavat M-pennut, Miriam ja Mihail eli Dante, täyttävät tänään kuusi vuotta! Eiväthän he enää mitään pentuja ole olleet enää vuosikausiin, paitsi minulle. Olen nähnyt heidät monta kertaa aikuisina. Olen nähnyt Miriam-rouvan ensimmäiset pennut, ja kohta näen toivottavasti toisenkin pentueen eli hurmurin lahden takana. Niin, mutta minäpä muistan heidän elämänsä alun, syntymän, hervottoman kehräämisen emon nisällä, ensimmäiset horjuvat askeleet syntymäkorissa, silmien aukeamisen - ja kaiken mitä tapahtui heidän elämänsä ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Minulla oli ilo ja onni saada seurata heidän kasvunsa alkua, ja ilokseni olen saanut nähdä heitä  myös täysikasvuisina. Miriamiakin, vaikka hänen kotinsa on kaukana Ruotsissa. Otin heidän pentuaikanaan paljon valokuvia, ja niitä katsellessa  palaavat kaikki hauskat muistot elävinä mieleen. Ihanat pennut, Mirru ja Miksu!
Painiottelu lattialla. Ei kulunut kauaakaan, kun ipanat jo kiipesivät takana näkyvää verhoa pitkin ylöspäin kuin pienet apinanpoikaset.

"Älä yritäkään, minä olin täällä ekana!"

Kaisa oli molemmille pentueilleen tarkka ja huolellinen äiti. Luulenpa että hän nukkui vain silloin, kun pennutkin olivat höyhensaarilla. Muun ajan hän piti  herkeämättä silmällä jälkikasvunsa touhuja, toisin kuin äitinsä Julinka. Mutta Julinkalla olikin kaksinkertainen määrä ipanoita vahdittavana, kuka niitä nyt joka hetki jaksaa  paimentaa. Mission impossible!

Leikin jälkeen pieni halihetki...

ja sitten Nukkumatti jo tulikin.

Oikein paljon onnea, 6-vuotiaat
 Miriam ja Dante!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pikku hurmuri lahden takana

Ei sitten pysynyt nurmikko vihreänä eikä lämpötila nollan yläpuolella Nuutinpäivään asti. Kävikin niin heti uuden vuoden alkajaisiksi, että satoi sen verran lunta maahan, että sitä voi nyt sanoa juuri ja juuri valkoiseksi. Lämpöasteet putosivat reilusti nollan alle. Täällä Turun puolessakin on ollut eilen ja tänään parikymmentä pakkasastetta, ylikin. Mutta aurinko paistaa ja elämä jatkuu!
No, Lapissa on lunta metritolkulla, pakkasta melkein 40 astetta eikä aurinko paista kun on kaamos, mutta sielläkin elämä jatkuu - ehkä jotenkin hyytyneemmin kuin täällä mutta kuitenkin.
Tänään saavutti Kaisan nuorin lapsenlapsi, Miriamin pikku poikanen neljän viikon iän! Onnittelemme pikku ipanaa lämpimästi! Hänellä on nyt nimi: Mudhoney's Frazier von Bärentritt, kotoisammin Frasse vaan. Olen saanut hänestä paljon kuvia - kiitokset Martinille - ja niistä päätellen hän on jo nyt melkoinen pikku hurmuri. Katsokaa itse, jos ette usko!

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa baby on kolmen viikon ikäinen ja pysyttelee vielä melkein siinä, mihin laitetaan. Toki edestakaisin voi mönkiä ja kurkkia reunan yli, mutta vielä ei 'kotikoloa' uskalla jättää. Mutta katsokaapa näitä vahvoja pikku takatassuja, niillä vielä otetaan karhunaskeleita!


Muutamassa päivässä rohkeutta on tullut lisää, ja pikkuinen Frasse on päässyt tutkimaan ympäristöä. Punainen matto on jännä ja siinä on mielenkiintoisia hajuja. Mutta pahvilaatikkoseinä on iso ja korkea, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Eipä aikaakaan, kun pikkuinen kiipeää iglun katolle. Miriam-emon kehonkieli kertoo, että jälkikasvun on nyt syytä olla varovainen, ettei vain putoa.

Lautasella on pienokaiselle tarkoitettua kalavihannesmössöä, jolle hän nyrpisteli nenäänsä. Miriam on tehnyt selvää omasta kalastaan ja suuntaa nyt katseensa lapsukaisen lautasen suuntaan. 'Jälkiruokaa, nam!'

Ihana pikku Frasse - neljä viikkoa tänään!

torstai 31. joulukuuta 2015

Tervetuloa, Uusi Vuosi!

Vanhaa vuotta on jäljellä vielä muutama tunti, siis täällä meillä. Iltapäivällä kuulin radiosta, että vuoden vaihtumista juhlittiin jo silloin - siis iltapäivällä -  jossain siellä, missä Etelämeren aallot loiskivat valkeaan rantahiekkaan ja palmut huojuvat ikuisessa kesätuulessa. No eipä meilläkään nyt paukkupakkasessa hankien keskellä siirrytä uuteen vuoteen, ainakaan täällä Turun puolessa, Lapista en ole ihan varma. Nenät ja sormet eivät jäädy, kun paukutellaan ikiomia raketteja ja saadaan niistä sitten silmille vähemmän mukava muisto. En jaksa käsittää sitä, että kaupungeissa, missä asukkaat saavat ihan ilmaiseksi katsella yhteisillä verorahoilla maksettua ilotulitusta, omat raketit pitää saada lähes joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Kello kuusi se paukuttelu alkoi ja jatkuu ties kuinka paljon yli keskiyön; ja jos hyvin käy, vielä huomenna jatketaan!
Onneksi kissat ottavat paukkeen ja rytinän filosofisen tyynesti: nukkumalla. Joskus nuorempina ne vähän hermostuivat metelistä, mutta nyt lienevät jo tottuneet, Sisukin, joka ei vielä kovin monta uuden vuoden aattoa ole elänyt.
Kaisa-tyttö kynttilänvalossa toivottaa meidän kaikkien puolesta HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!