Ei sitten pysynyt nurmikko vihreänä eikä lämpötila nollan yläpuolella Nuutinpäivään asti. Kävikin niin heti uuden vuoden alkajaisiksi, että satoi sen verran lunta maahan, että sitä voi nyt sanoa juuri ja juuri valkoiseksi. Lämpöasteet putosivat reilusti nollan alle. Täällä Turun puolessakin on ollut eilen ja tänään parikymmentä pakkasastetta, ylikin. Mutta aurinko paistaa ja elämä jatkuu!
No, Lapissa on lunta metritolkulla, pakkasta melkein 40 astetta eikä aurinko paista kun on kaamos, mutta sielläkin elämä jatkuu - ehkä jotenkin hyytyneemmin kuin täällä mutta kuitenkin.
Tänään saavutti Kaisan nuorin lapsenlapsi, Miriamin pikku poikanen neljän viikon iän! Onnittelemme pikku ipanaa lämpimästi! Hänellä on nyt nimi: Mudhoney's Frazier von Bärentritt, kotoisammin Frasse vaan. Olen saanut hänestä paljon kuvia - kiitokset Martinille - ja niistä päätellen hän on jo nyt melkoinen pikku hurmuri. Katsokaa itse, jos ette usko!
|
Kahdessa ensimmäisessä kuvassa baby on kolmen viikon ikäinen ja pysyttelee vielä melkein siinä, mihin laitetaan. Toki edestakaisin voi mönkiä ja kurkkia reunan yli, mutta vielä ei 'kotikoloa' uskalla jättää. Mutta katsokaapa näitä vahvoja pikku takatassuja, niillä vielä otetaan karhunaskeleita! |
|
Muutamassa päivässä rohkeutta on tullut lisää, ja pikkuinen Frasse on päässyt tutkimaan ympäristöä. Punainen matto on jännä ja siinä on mielenkiintoisia hajuja. Mutta pahvilaatikkoseinä on iso ja korkea, siitä ei pääse yli eikä ympäri. |
|
Eipä aikaakaan, kun pikkuinen kiipeää iglun katolle. Miriam-emon kehonkieli kertoo, että jälkikasvun on nyt syytä olla varovainen, ettei vain putoa. |
|
Lautasella on pienokaiselle tarkoitettua kalavihannesmössöä, jolle hän nyrpisteli nenäänsä. Miriam on tehnyt selvää omasta kalastaan ja suuntaa nyt katseensa lapsukaisen lautasen suuntaan. 'Jälkiruokaa, nam!' |
|
Ihana pikku Frasse - neljä viikkoa tänään! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti