Juhlapäivä

Tänään meidän Julinka-mummulla oli syntymäpäivä, hän täytti 14 vuotta. Aamulla hän sai onnitteluhalit ja herkkuja. Ikä ei vielä frouvaa paina, yhä jaksaa hän painia kissanminttukalan tai tyttärenpojan kanssa.

Ihanat alpakat

Eräänä kauniina loppukesän päivänä lähdin ystävän kanssa Paraisten suuntaan etsimään alpakoita ja alpakanvillatuotteita. Olin sopinut Helmiveneen omistajan Virpi Grönroosin kanssa  pikaisesta ostosvisiitistä tilalle; samalla saisimme tutustua ostostemme raaka-aineen tuottajiin, alpakoihin.
Tilalle päin ajellessamme näimme aitauksen, jossa oli neljä alpakkaa. Pysähdyimme tietenkin tervehtimään niitä. Ne tulivat aivan aidan viereen katsastamaan kulkijoita, tutkailivat meitä ystävällisen uteliaina aikansa ja jatkoivat sitten ateriointiaan.

Myöhemmin Virpi kertoi, että tämä aitaus on alpakkaneitojen laidun.

Niin kauniit villatakit

näillä neitosilla

ja pilkettä silmäkulmassa.

Jatkoimme matkaa, koska aitauksen vieressä olevan talon numero ei ollut etsimämme. Tuota pikaa näkyi edessäpäin useampiakin aitauksia, joissa näimme lisää näitä suloisia villaeläimiä - ja talossakin oli oikea numero. Virpi Grönroos (www.helmivene.fi) esitteli meille jokaisen pihapiirin aitauksissa asustelevan alpakan.

Ylhäisessä yksinäisyydessään omaa aitaustaan hallitsee Inkalan Speedy Gonzales, joka on ensimmäinen Suomessa syntynyt alpakka, synt. 22.9.2002 Hattulan Inkalassa.

Se on luonteeltaan rauhallinen johtaja, joka myös osaa poseerata, kun paikalle saapuu valokuvaaja. Kun kamera laitettiin pois, se tuli ottamaan tuoretta voikukanlehteä valokuvaajan kädestä!

Tietenkin ostin kerän Speedy Gonzalesin villasta kehrättyä lankaa. Olen jo aloittanut yösukkien neulomisen.

Tämä nuorukainen on Speedyn poika Kalle.

Kolmas aitaus on varattu äideille ja vauvoille. Alpakkaemon tiineys kestää lähes vuoden ja se synnyttää yhden karitsan. Nämä kaksi Helmiveneen vauvaa ovat syntyneet alkukesällä. Valkoisen emon nimi on Bambi ja vauvan nimi on Bonabarte.

Ruskea emo Justiina on kooltaan Bambia isompi, koska sen esi-isien joukossa on laamoja. Pikkuisella ei vielä ole nimeä.

Viivyimme pitkän tovin tämän aitauksen vieressä. Oli niin mukavaa katsella kun alpakkalapset juoksentelivat sinne tänne ja leikkivät keskenään. Aina välillä tuli äitiä ikävä ja sitten piti äkkiä juosta emon luo ja hörppäistä vähän maitoa. Emot seurasivat tarkasti jälkeläistensä juoksentelua.

Leikkiensä keskeltä lapset aina välillä tulivat katsomaan vieraita. Virpi kertoi, että alpakat ovat huvin seurallisia. Ne ovat laumaeläimiä, eivät viihdy yksinään.

Äidit ja lapset koolla aitauksen nurkassa. Viereisellä laitumella näkyy Kalle, joka on näiden pikkuisten velipoika, eli ovat kaikki Speedy Gonzalesin jälkeläisiä.

 Kiitos Virpi, että saimme tutustua näihin ihastuttaviin eläimiin!
   ( P.S. klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana)

Vapputervehdys

Winterreise (Schubert ym.) - Talvinen matka (Dante)

 Siniturkkisen sankarimme Danten talvinen matka oli hyytävän jännittävä seikkailu, varmaan sen omastakin mielestä mutta ainakin kotiväen ja muiden läheisten mielestä. Ehkä matkan ei ollut tarkoitus kestää niin kauan, ehkä sään piti olla vähän toisenlainen, ehkä...

Kenties koko juttu alkoi tästä: päiväunet pahvilaatikossa, aurinko lämmittää selkää, ulkona pihapuu huojuu hiljakseen leppeässä kesätuulessa. On juuri muutettu uuteen kotiin, taloon jonka piha näyttää  aika lailla samanlaiselta kuin vanhan kodin lähitalojen pihat. Dante muistelee sitä edelliskesäistä viikkoa, jonka se sai viettää naapuritalon rehevässä puutarhassa ihanan vapaana. Ruokaa riitti; ystävälliset asukkaat huolehtivat päivittäin siitä, että siilien ruokakupeissa oli kissanmuonaa ja raikasta vettä. Emme tiedä varmasti mutta arvelemme, että joku pikku hiirikin sai uhrata henkensä Danten päivällistarpeeksi. Siis kaikin puolin onnistunut karkureissu! Mieleen hiipii ajatus, että sen voisi ottaa uusiksi. Miksipä ei!

Siis tuumasta toimeen. Eräänä päivänä Dante huomaa tilaisuuden tulleen ja livistää ovenraosta portaille, kun joku avaa oven eikä huomaa siniturkkia. Sillä kertaa matka tyssää juuri siihen, mutta ei huolta, aina yrittää voi uudelleen.

Sankarimme tekee uuden yrityksen joitakin viikkoja myöhemmin ja tällä kertaa onnistuu livistämään alas portaita pihan pensaiden varjoihin. On kylmä ja pimeä ilta, ei ollenkaan samanlainen kuin silloin edellisellä kerralla. Silloinkin oli ilta ja pimeää, mutta oli heinäkuu ja melkoinen helle. Sankarimme ei nyt kuitenkaan lannistu tästä pienestä takaiskusta. Tärkeintä on vapaus! Sitä paitsi tuuhea ja lämmin venäjänsinisen turkki ei ole pelkkä koriste, se pitää kyllä kylmän loitolla.Vararavintoakin oli hiukan mukana siellä turkin alla. Hyvä, näillä mennään eikä murehdita tulevia! Eikä varsinkaan murehdita sitä, miltä kotiväestä tuntuu, kun rakas hemmoteltu kisu häviää pimeään talviyöhön.

Dante lähti seikkailemaan perjantai-iltana 9. joulukuuta 2016. Päivälämpötila silloin oli +6, satoi vähän tihkua, lunta ei ollut maassa yhtään. Yöksi tuli pakkanen, ja viikonloppuna pakkasta oli päivälläkin jopa 9 astetta. Kissaa etsittiin koko viikonloppu, lappuja jaeltiin, ihmisiä jututettiin. Elisa laitteli ruokakuppeja portaille mutta ruoka tietysti jäätyi pakkasessa. Elisa hankki tuikkulämmittimen, jossa ruoka pysyi lämpimänä niin kauan kuin tuikku paloi. Ikävä kyllä useimmiten oli sen verran tuulta, että liekki sammui. Yöunet jäivät vähiin, kun Elisa kävi vaihtamassa uutta ruokaa kuppiin ja vahti ikkunassa, tulisiko kissa syömään. Ei vaan näkynyt poikaa portailla eikä pihan pensaikoissa.

Ensimmäisen viikon alussa sää lauhtui. Yökyöpeli naapuri, joka näki keittiönsä ikkunasta Danten ruokakupin, kertoi nähneensä Danten - tai jonkun kissan - syömässä kupilla, siis myöhään illalla tai yöllä. Eläinsuojeluyhdistyksestä haettiin loukku, laitettiin  pihalle sopivaan paikkaan, viritettiin, ja taas valvottiin. Joskus puolen yön jälkeen nähtiin Danten hiippailevan pihaan. Se haistoi ruuan ja livahti loukkuun. Mutta loukku toimi hitaanpuoleisesti,  kissa aavisti vaaran, ehti peruuttaa ulos ja sännätä karkuun. Elisa ja Sami näkivät tapauksen ja tunnistivat Danten. Tieto helpotti hiukan: kissa oli elossa, se ei ollut joutunut ansaan kenenkään kellariin ja se tiesi että kotipihalla oli ruokaa. Mutta miksi se ei halunnut tulla sisälle, takaisin kodin lämpöön?

Sitä ihmetteli kovasti Harro-poikakin, jolla oli ikävä veljeä. Harro kuljeksi ikävissään ikkunalta toiselle ja katseli ulos. Joskus myöhään illalla se tuli rauhattomaksi. Elisa oli sitä mieltä, että se tiesi Danten liikuskelen pihalla. Ja kyllä illalla portaille jätetty täpötäysi ruokakuppi oli aamulla tyhjä. Sellaistakin yritettiin, että ruokakuppi jätettiinkin ulko-oven sisäpuolelle, ovi raolleen ja isäntäväki valvomaan oven lähettyville. Silloin kissaa ei näkynyt. Se ei halunnut tulla kotiin.

Toisella karkuviikolla, joulunalusviikolla, sää oli vaihtelevaa. Lunta ei vieläkään ollut maassa, lämpötila plussan puolella. Ruokakuppi tyhjeni öisin. Kukaan ei soittanut ja kertonut nähneensä harmaata kissaa. Jouluaattona satoi vettä koko päivän ja yön, joulupäivänä oli kova tuuli. Elisa ja Sami olivat käymässä sukulaisten luona, minä olin luvannut huolehtia Harrosta ja Danten ruokakupin täyttämisestä.

Harro nukkui sisällä lämpimässä ja näki unta höpsöstä veljestä, joka kuljeksi ulkona sateessa ja tuulessa.

Joulukuun viimeinen viikko, Danten kolmas viikko karkuteillä, kului kuten kaksi edellistäkin. Ruokakuppi oli tyhjä aamuisin, kissaa vaan ei näkynyt. Muutos tilanteeseen tuli uuden vuoden ensimmäisenä päivänä tai oikeastaan iltana. Elisa ja Sami olivat illalla myöhään pihalla puuhailemassa jotakin, ja yhtäkkiä pensaiden takaa käveli paikalle Dante-poika. Mutta ei Dante vielä halunnut tulla kotiin, kunhan kävi näyttäytymässä, kertomassa että hyvin pyyhkii karkulaisella!
Sami lähti varhain seuraavana aamuna pitkälle työmatkalle. Elisa soitti minulle aamulla ja kertoi nähneensä Danten. Päätimme virittää loukun uudelleen, laittaa ruokakuppeja pihalle ja jäädä vahtimaan vaikka koko yöksi.

Maanantai 2. tammikuuta oli pilvinen päivä, lämpötila -4. Maahan oli sadellut ihan vähän lunta, noin niin kuin näytteeksi oikeasta talvesta. Illalla kahdeksan jälkeen lähdin suureen kissajahtiin. Jo lähestyessäni Danten kotitaloa näin Elisan seisovan kadulla ja antavan minulle merkkejä. Pysäytin auton, Elisa käveli kohdalle ja kertoi juuri nähneensä Danten pihassa. Ajoin autoni pihaan portaiden eteen. Suunnitelma oli, että istumme autossa, ja kun Dante tulee lähelle nappaamme sen kiinni. Hieno suunnitelma kerrassaan, mutta sitä ei sitten tarvinnut toteuttaa. Kävikin niin että Dante tuli esiin piilostaan ja suunnisti kohti rappuja, Elisa ehti ensin ja avasi ulko-oven, kissa käveli määrätietoisesti ovesta sisään, minä perässä ja ovi kiinni! Siihen päättyi jännittävä seikkailu, talvinen matka vapauteen ja takaisin, matka joka kesti 25 vuorokautta. Omin jaloin oli kissa lähtenyt matkalleen ja omin jaloin se halusi tulla takaisin kun oli saanut matkasta tarpeekseen. Loukkuun jääminen olisi ollut noloa!

Koskaan emme saa tietää, missä rohkea seikkailija vietti päivänsä ja yönsä, saiko se muuta ruokaa kuin oman ruokakupin annokset kotiportailla, kohtasiko se muita alueella vapaana liikkuvia kissoja ja mikä sai sen lopulta kävelemään itse kotiovesta sisään. Kertoiko sen sisäinen meteorologi, että kahden päivän kuluttua tulisi muutama ankara pakkasyö, jolloin kissan olisi ehdottomasti mukavampi olla kotona velipojan kainalossa kuin palelemassa ulkona.

Veimme Danten vielä samana iltana päivystykseen eläinlääkärintarkastukseen. Mitään ulkoisia vammoja, ts. mahdollisen tappelun jälkiä, ei ollut. Vararavintoa oli käytetty, poika oli laihtunut kilon verran. Verikokeiden tulokset olivat ok. Virtsatieinfektio ilmaantui runsaan viikon kuluttua
 kotiinpaluusta. Antibioottikuurista Dante ei ollut onnellinen.

 Talvisen matkansa jälkeen Dante on pysytellyt tyytyväisenä kotosalla. Harro on onnellinen, kun saa taas leikkiä ja painia kasvinkumppanin kanssa.  Elisa ja Sami ovat onnellisia saatuaan kissansa takaisin, ja minä olen onnellinen, kun kauhea karkureissu päättyi onnellisesti.

Kuusi vuotta sitten...

Todellakin, kuusi vuotta on kulunut siitä, kun Kaisa-rouvan (Miminkan Klavdija) ja ruotsinmaalaisen Prinssin (Mudhoneys Prins Emil Jordgubbe) treffien tuloksena  tänne meille syntyivät hurmaavat neloset, kaksi prinsessaa ja kaksi prinssiä. Aikanaan sitten toinen tyttö, Pricess Nadezdja muutti ihan  ulkomaille asti emäntänsä kanssa, ensin Prahaan ja sieltä Pietariin. Sisko, Princess Nioradza asettui asumaan Tampereelle, josta perhe muutti Espooseen. Pojat, Prince Nikolai ja Prince Nazarjan jäivät tänne lähelle, jälkimmäinen prinssi eli meidän oma Sisu-poika jäi ihan tänne syntymäkotiinsa.

        Lämpimät onnittelut ja halaukset
          6-vuotiaille päivänsankareille!

          Happy birthday!           Grattis!

Helmikuun tervehdys ystäville

P.S. Näistä kaveruksista, Harrosta ja varsinkin Dantesta (oik),  on tulossa juttu pikapuoliin.
 Eräänä iltana, kun ulko-ovi avattiin, Dante huomasi tilaisuutensa tulleen ja . . .

Juhlat kerran kuussa...

No, eihän elämä oikeasti pelkkää juhlaa ole - paitsi  jos kissoilla on syntymäpäivä! Sitä täytyy tietenkin juhlia. Omasta syntymäpäivästä ei niinkään ole väliä, sehän vain muistuttaa siitä ikävästä tosiasiasta, että taas on vuoden vanhempi kuin edellisenä syntymäpäivänä.
Tämän kuukauden juhlijoita ovat M-pennut, Miriam ja Mihail (nykyisin Dante), jotka syntyivät helmikuun 6. päivä 2010. Tapahtuma on kirjattu blogiin, sieltä voi käydä lukemassa yksityiskohdat. Siellä on myös paljon kuvia heidän lapsuudestaan. Kumpikin muutti aikanaan uuteen kotiin. Miriam eli Mirru meni ensin kauas Göteborgiin asti ja sieltä myöhemmin Tukholmaan. Viime keväänä hän palasi takaisin Turkuun, tuohon naapuritaloon asumaan.
Mihail eli Dante on pysytellyt lähempänä. Hän asusteli ensin tässä ihan lähellä Ylioppilaskylässä, Aurajoen toisella puolella. Nyt hän asuu siitä noin kilometrin päässä Nummella. On tosi mukavaa, että kasvattaja voi käydä tervehtimässä kasvattejaan silloin tällöin, kun asuvat lähellä.

Miriam, kaksi pentuetta, neljä pentua 2+2, isoäiti jo neljännessä polvessa, kissa joka jaksaa kehrätä sylissä vaikka kuinka kauan ja leikkiä kuin pentukissa

Dante, komea kollipoika, ihana sylikissa, Harron isoveli

 Koko Miminkan porukan puolesta: LÄMPIMÄT SYNTYMÄPÄIVÄONNITTELUT 7-VUOTIAILLE MIRRULLE JA DANTELLE!