Kilpajuoksua ja tassupalloa

Aika tarkkaan kuusi viikkoa sitten syntyivät pienoiset pennut, alle satagrammaisia molemmat. Nyt samaiset pennut vilistävät ympäri huushollia niin kovaa vauhtia, ettei kiinni saa. Paino on kasvanut tasaisesti molemmilla, aamulla Mihail painoi 706 g ja Miriam 613 g.

Viime viikolla Miriam keksi uuden leikin. Se on tassupallo. Siihen tarvitaan tassut, 4 per osallistuja sekä pieni paperipallonen. Sitä voi leikkiä yksin tai kaksin. Palloa tönitään etutassuilla sinne tänne, ja takatassut ovat tarpeen, kun juostaan ottamaan sitä kiinni. Kaveri voi potkia palloa myös tai sitten napata sen hampaisiin ja viedä piiloon. Todella hauska leikki! Verhossa kiipeileminen on nykyään out, kun vekarat oppivat kapuamaan ikkunan edessä olevaan kiipeilytelineeseen. Aluksi käytiin vain alatasolla, mutta eipä aikaakaan, kun molemmat löytyivät päiväunilta ylimmältä tasolta, joka on 1,7 m korkeudella lattiasta. Sieltäkäsin voi myös sujuvasti opetella bongaamaan takapihan siivekkäitä, tinttejä ja muita.

Pennut nauttivat suunnattomasti, kun saavat juosta kilpaa eteisessä ja olohuoneessa. Ne todella pinkovat lujaa! Ei uskoisi, ellei omin silmin näe, miten niin pienet olennot kehittävät pikkuruisista kintuistaan sellaisen vauhdin. Ja kun Kaisa-emo huolestuneena hölkkää perässä, ipanat livahtavat ison sohvan alle piiloon. Silloin tällöin emo vielä yrittää raahata vikuroivan ja vastalauseita vinkuvan ipanan olohuoneesta lastenhuoneeseen siinä kuitenkaan onnistumatta.

Pentujen leikin valokuvaaminen ei juurikaan onnistu emännän taidoilla, siksi kuvat ovat lähinnä muotokuvia. Ja toden totta, sekään ei ole ihan helppoa, kun on kysymys lähes ikiliikkujista. Nukkuva kissanpentu on suloinen ja siitä saa kuvan kuka vain, mutta hereillä oleva kissanpentu... se onkin ihan toinen juttu!

Kissanristiäiset

Yli kaksi viikkoa on kulunut edellisestä kerrasta, ja sen huomaa ipanoista. Vaippaikä on ohi, nyt touhutaan täyttä vauhtia ympäri lastenhuonetta ja käydään keittiössä ja olohuoneessa asti. Kaisa-emo oli alkuun ihan helisemässä muksujen kanssa: kun toisen sai kannettua koriin, toinen ehti sillä aikaa karata ties minne. Nyt Kaisa on luovuttanut ja tyytyy kulkemaan perässä varoitus- ja neuvomisääniä kuristen. Kolmeviikkoisina pennut tutustuivat ympäristöön korin ulkopuolella, varovasti ja vähän kerrallaan sekä haistelivat ja maistelivat kermaviiliä ja keitettyä kalaa. Viime viikon aikana kaikenlainen ruoka on ruvennut maistumaan, jauheliha ja jopa pienet lihanpalaset. Kala on edelleen suuressa suosiossa, mutta kumma kyllä kana ei kelpaa, vaikka emo kuinka malliksi näyttää, että hyvää on, syökää nyt lapset. Hiekkalaatikkoa on myös jo opittu käyttämään pikkuasioissa - isoa asiaa ei sinne vielä ole ilmestynyt. Leikki on lasten - myös kissalasten - työtä, ja sitä ipanat harrastavat paljon ja tosissaan! He juoksevat, hyppivät, painivat ja kiipeilevät. Allaolevassa kuvassa taustalla näkyy verho, jota pitkin voi ja saa kiivetä vaikka ylös asti, ja sinnehän tyttö eräänä iltana kiipesi melkein oravan nopeudella. Velipoika jäi toiseksi siinä kisassa!

Otsikkona on sana kissanristiäiset eli ipanat ovat nyt saaneet nimet. Tytön nimessä ei ollut mitään miettimistä, se oli päätetty jo siinä vaiheessa kun syntyi tyttöpentu. Ensimmäisen venäjänsinisen kissani Mistlurens Mirjamin mukaan tytöstä tuli Miriam. Poika sai nimekseen Mihail. Eli Mirru ja Miska! Kissallahan täytyy olla kolme eri nimeä, väittää runoilija T.S.Eliot. Tässä niistä kaksi, ja sitä kolmattahan ei tiedä kukaan muu kuin kissa itse!

Me osataan jo vaikka mitä!

Syömiseen ja nukkumiseen kuluu edelleenkin enin osa ajasta, mutta valveillaoloaika on selvästi pidentynyt. Viikon puolivälissä Kaisa päätti, että on muuton aika. Uusi pienempi pesä oli varattuna vanhan korin viereen. Mutta Kaisapa kantoikin pari kolme kertaa tyttöpennun emännän sänkyyn, josta se palautettiin välittömästi takaisin koriin. Lopulta Kaisa uskoi, että varapeti on parempi vaihtoehto. Sieltä ipanat nyt karkailevat ihan itse lähiympäristöön; ne eivät vaan ehdi kovin kauas, kun tarkka emo nappaa niskasta kiinni ja kantaa karkulaisen takaisin pesään.

Pentujen motoriikka on kehittynyt kovasti. Kävely on tullut varmemmaksi ja määrätietoisemmaksi. Pehmeällä alustalla ei ole ihan helppoa taittaa taivalta, ja välillä pentu muksahtaakin istumaan tai kellahtaa kyljelleen. Mutta siitä ylös vaan ja eteenpäin!

Pennut ovat oppineet kiipeilemaan. Siinä hyvänä apuna ovat mahtavat kynnet, joita pentu ei vielä osaa vetää piiloon. Sisarukset myös painivat keskenään. Katsojaa hirvittää, kun tassu terävine kynsineen läpsäistään suoraan toisen naamaan. Omien tassujen nuoleminen kuuluu myös uusien asioitten listalle. Välillä emon turkkikin saa pikkuisen pesun tai veljen poski, kuten alimmasta kuvasta nähdään.

Pennut suhtautuvat hyvin luottavaisesti ihmisiin. Kämmenellä ne nököttävät pitkiä aikoja ja katselevat ympärilleen. Kaisa-äiti huolestuu joka kerta, kun pienokainen viipyy liian kauan poissa - lapsi täytyy palauttaa emon huomaan, niin mukavaa kuin sen kanssa onkin seurustella.

Vai tällaiselta maailma näyttää...

Pennut ovat nyt kaksiviikkoisia. Ensimmäinen viikko meni syödessä ja nukkuessa, mutta kun toisen viikon alussa molempien silmät aukesivat ja korvatkin, elämä pentukorissa sai uusia muotoja. Nyt ipanat katselevat ympärilleen suunnistaessaan nisälle tai sieltä pois. Ne kiipeilevät määrätietoisesti emon selän päälle tai taakse nukkumaan. Kun pentu pääsee ihmishoitajan kämmenelle, se katselee uteliaana ympärilleen, tyttö hiljaa ihmetellen, poika päästellen hätääntyneitä ääniä. Myöhään illalla ne ovat kissaeläinten tapaan erittäin virkeitä. Kun niille menee juttelemaan korin reunalle, ne katsovat ja kuuntelevat tarkasti, mitä niille puhutaan ikään kuin yrittäisivat kaikin voimin ymmärtää muutakin kuin emon puhumaa kieltä.

Ottaessani näitä kuvia laitoin ipanat sängylle, aluksi yhden kerrallaan. Mutta eiväthä ne paikallaan pysy - ei puhettakaan. Päättäväisin vaikkakin horjuvin askelin suunnisti poika (kuvat alla) poispäin kamerasta. Sisko vuorostaan lähti taapertamaan kohti kameraa. Yhteiskuvaa otettaessa piti olla nopea, että sai ikuistetuksi edes jonkinlaisen tuokion. Viikon kuluttua jompi kumpi jo varmaankin kiipeää korin reunan yli tutkimaan lähemmin ympäristöään.

Ystävänpäivänä

Viikko on kulunut ipanoiden syntymästä. Elämä on ollut lähinnä syömistä ja nukkumista. Ääntä on myös käytelty hätätilanteissa, vaikkapa kun maitohanaa on tarvinnut nälissään ihan etsiä. Aluksi maitoa tuli neljästä nisästä, mutta kaksi sulkeutui; vain alimmat ovat käytössä. Maito on kuitenkin riittänyt mainiosti, poika on reilusti kaksinkertaistanut ja tyttö lähes kolminkertaistanut syntymäpainonsa.

Lauantain aikana pikkupojan (kuvat alla) silmät aukenivat ihan pikkuisen, niin että ystävänpäivänä hän jo tiiraili ympärilleen. Pikkutyttö on päivän veljeään jäljessä, tänään on silmänurkkiin tullut pienet raot. Huomenna sisarukset sitten alkavat katsella ympärilleen ja pääsevät näin laajentamaan maailmankuvaansa huomattavasti.

Isoäiti tulee kylään

Tänä aamuna isoäiti Julinka päästettiin taas tervehtimään jälkikasvua. Oven avaamista edeltävät aina suuriääniset neuvottelut, joissa Julinka vaatii makuuhuoneen ovea auki ja Kaisa säestää oven takaa, että kyllä, kyllä, äiti tänne! Ja kun reitti on selvä, mummo loikkaa koriin ja alkaa pestä niin tytärtään kuin pikkuisia. Siinä sitten vaihdetaan kuulumiset ja kehrätään oikein olan takaa. Pikkuiset mönkivät sinne tänne maitoa etsien. Alakuvassa poika on löytänyt maitohanan, tyttö taas on päässyt (joutunut) mummon pestäväksi. Kissaemot muuten osaavat käännellä pentua käpälissään vallan hämmästyttävän taitavasti ja nopeasti, kun pentu pitää pestä hännän alta ja selästä ja päästä ja vähän joka puolelta. Yläkuvassa Julinka nuolee Kaisan korvantaustaa, Kaisa nuolee pikku poikansa poskea ja tyttö yrittää ottaa nokosia isoäidin tassujen suojassa. Idylli on täydellinen!

Ensiesittelyssä Miminkan M-pennut

Ei saatu M-pentueen kunniaksi liputuspäivää, mutta siitä viis! Helmikuun 6. päivä on hyvä syntymäpäivä. Koko päivä siihen meni kaikkine syntymiseen kuuluvine rituaaleineen, mutta tulos oli sitten upea: illalla yhdeksän ja kymmenen välillä syntyivät pikkuinen vaalea tyttö (kuvassa oikealla) ja hieman tummempi ja suurempi velipoika. Pikkuiset hoksasivat tuota pikaa, miten maitohanat avataan, ja nyt vuorokauden nautittuaan ravitsevaa maitoa ovat jo grammakaupalla saaneet lisää painoa. Kaisa-emo hoitelee pieniään niin kuin olisi tehnyt sitä aina. Hämmennystä pentukorissa aiheuttaa isoäiti Julinka, jonka mielestä kaikki ovat hänen lapsiaan. Hän haluaisi hoidella koko katrasta kaiken aikaa, mutta kun häneltä ei kuitenkaan heru maitoa, pienokaisten parku tyhjällä nisällä on suuri. Sitä paitsi korissa on aika ahdastakin, kun isommat kissat ovat tiiviisti vierekkäin. Sivullisesta näyttää siltä, että pikkuiset väkisinkin litistyvät isoäitinsä alle, kun tämä pesee tarmolla ja voimalla Kaisan poskia. Siksipä isoäiti saa vierailla vain erittäin valvotusti pentukorissa ja ylipäätään siinä huoneessa, missä kori on. Pianhan ne pennut kasvavat isommiksi ja pystyvät pingertämään itsensä esille isoäidin alta.