Mökkielämää

Hieman on aikaa vierähtänyt tuosta toukokuun päivästä, kun viimeksi kirjoitin. Sen jälkeen on kesä tullut ja sen myötä kärpäset ja muut ötökät - Sisun ja äitinsä Kaisan iloksi. Ja tietysti meidän muidenkin!
Vietin Sisun, Julinkan ja Nöpön kanssa kesäkuussa viikon mökillä. Kaisa ilahdutti sillä aikaa Ulla-serkkua naapurissa. Viikkomme olikin tapahtumarikas (kamala svetisismi, sanoisi vanha äidinkielenopettajani Lippo), ja sen kuluessa Sisu sai tutustua uusiin ulottuvuuksiin nuoren elämänsä aikana.

Ensimmäinen juttu meni näin: Saavuimme mökille alkuillasta. Kannoin tavaramme ja kissat sisään, päästin kissat pois kuljetuslaatikoista. Siinä ne haistelivat tutut paikat, saivat vähän ruokaa ja lähtivät yläkertaan lepäämään pitkän matkan rasituksista. Mökin emäntä ja minä lähdimme alas rantaan joksikin aikaa istuskelemaan laiturille. Tulimme sieltä sitten takaisin tupaan, ja eikös mökin takaovi ollutkin auki! Juu, ja Julinka kökötti kaikessa rauhassa pihakalliolla. Kissarouva kannettiin sisään ja moitittiin kohtuullisesti. Mutta minkäs kissa luonnolleen voi! Jos ovea ei lukita ja jos hän osaa sen avata, niin miksi hän ei avaisi jos siltä tuntuu ja päästäisi itseänsä ulos? Näin ajattelee meidän Julinka.

 Käväisin yläkerrassa katsomassa, ovatko pojat tallella. Nöpö nukkui sängyllä; Sisua ei näkynyt, mutta ajattelin sen menneen johonkin piilopaikkaan rauhoittumaan. Rupesimme mökin emännän kanssa katselemaan uutisia televisiosta. Siinä sitten tulin vilkaisseksi olkani yli kuistille, ja nanosekunnin ihmettelin, kun näin että siellä kävelee valppaan näköinen hoikka harmaa kissa. HARMAA KISSA! Syöksyin ulos, ihan rauhallisesti kylläkin, etten säikäyttäisi kissaa tiehensä. Niin, Sisuhan se oli. Se oli tutustunut mökin ulko- ja alapuoleen parin tunnin ajan ja varmaan melko perusteellisesti. Tiedän että mökin, joka on rakennettu monen jalan varaan kalliolle niin että alakautta näkee toiselle puolelle kun kumartuu, - siis siellä mökin alla asuu Saku Sammakon sukua aika paljon. Ne ovat arkaa väkeä, tulevat vasta myöhään illalla loikkimaan pihalle. Luulen että niitä Sisu kävi tervehtimässä ja toivon tietenkin, että suku ei Sisun käynnistä saanut mitään traumoja.
Ovet lukittiin sen jälkeen melko visusti, eikä Julinka saanut niitä auki vaikka miten päättäväisesti hyppi kahvassa.


Nöpö ja Julinka nauttivat aamupäivätorkkuja. Kummankaan tuolissa ei löydy tilaa Sisulle, niinpä pojan on aina haettava torkkupaikkansa muualta.

Tällä kertaa paikka löytyi mökin emännän sylistä. Tässä on hyvä!



Ikkunan takana tapahtuu jotain. Sisu kiipeää kärppänä katsomaan, Julinkan lepohetkeä kiipeily häiritsee.

Oksalla nököttää aivan hurmaava harmaa pieni lintu, töyhtötiainen. Kampauksesta tulee mieleen nuoruus ja punkkarit.

Vanhaherra Nöpökin valpastuu aika ajoin nähdessään luontoa mökin ikkunasta. Nöpö ei halua mennä ulos tutustumaan luontoon ihan tassukohtaisesti, semmoinen on aika... pelottavaa.



Mutta siis näin lasin läpi voisi pikkuisen säikäyttää tuota pörröhäntää, jonka turkki on vielä puoliksi harmaa, vaikka kesä on jo pitkällä.

Nuori oravarouva, pienokaisia tulossa pikapuoliin. Korvissa ei ollenkaan tupsuja.

Toinen oravarouva, myös odotuksen tilassa. Korvissa komeat tupsut. 

Oravarouva n:o 1 puun oksalla odottamassa, että häipyisin kameroineni. Tulimme hetkeä aikaisemmin polulla vastakkain, rouva oli menossa ruokailemaan. Pienempänä hän väisti minua ja kiipesi lähimmän puun oksalle. Juoksin hakemaan kamerani, rouva ei ehtinyt lähteä alas vaan kiipesi siinä sitten vielä vähän ylemmäksi ja säksätti minulle. Otin kuvani ja menin sisään. Hetken kuluttua rouva ilmaantui lintulaudalle. 

Kauppamatkan varrella olevalla pellolla majaili 18 kurjen lauma, muutamia joutsenia sekä ajoittain lokkeja. Ohi ajavista autoista ne eivät välittäneet mitään vaan aterioivat kaikessa rauhassa. Mutta kun pysäytimme auton ja minä rupesin kuvaamaan, ne käänsivät selkänsä ja lähtivät yhtä jalkaa käyskentelemään poispäin.

Mökkilajärvellä asustelee joutsenpariskunta, jolla on neljä poikasta. Yleensä ne uiskentelivat kauempana, rannoilla missä ei ole mökkejä ihan lähellä. Juhannuksen kunniaksi perhe tuli kuitenkin näköetäisyydelle ja rauhallisesti lipui ohi - mutta vastarannalla. Tarkempaa kuvaa en saanut, matka on aika pitkä, eikä perhe sitten visiittini aikana tullut näkyviin uudelleen.

Valkolehdokki; kasvaa mökkitien varrella, ensimmäinen bongaus tästä kauniista kasvista. Maariankämmeköitä kasvaaa mökin lähettyvillä paljon, ja tänä vuonna niitä näytti olevan erityisen runsaasti.

Kaunis kukinto tälläkin. Nimi on metsävirna, kukinta jo melkein ohi.



Kärpäsiä (?) kurjenmiekan terälehdillä.

Kärpänen onkin mainio aasinsilta mökkilomamme toiseen elämykseen, kärpäset kun ovat monien elukoiden ruokaa, mm. elämyksen toisen osapuolen.
Ja näin se meni: Eräänä iltana istuimme kukin omassa tuolissamme, mökin emäntä, minä, Julinka ja Nöpö. Sisu huiteli jossain. Yhtäkkiä ylhäältä kissojen ja minun makuuhuoneesta alkoi kuulua melkoista jyskettä. Sisu hyppeli siellä ja yritti saada kiinni jotain ötökkää. Sitä jatkui ties kuinka kauan, niin että lopulta lähdin katsomaan tilannetta. Sisu siellä kyllä jahtasi täyttä päätä saalista, mutta se ei suinkaan ollut hyttynen vaan lepakko. Siinäpä olivatkin hyvät neuvot kalliit! Ensin kissa ulos huoneesta - tai ei siis ulos vaan alakertaan, mutta ehdottomasti ei lepakko! Sisu ei suostunut omin jaloin tulemaan, ei  tietenkään, kun kerrankin oli kunnon saalis melkein tassujen ulottuvilla. Kissa siis pois, parvekkeen ovi auki ja huoneeseen valot ja ovi kiinni. Näin tehtiin, ja lähdimme alakertaan odottelemaan kutsumattoman vieraan poistumista.

Sisu oli vähän hikenä, kun metsästys näin loppui. Aikojen päästä lähdin tarkastamaan tilannetta. Lepakkoa ei näkynyt, joten parvekkeen ovi vaan kiinni ja koko jengi nukkumaan. Tuskin olin sammuttanut valon, kun Sisu alkoi taas hyppiä. Valo päälle ja yes! lepakkoahan Sisu-poika taas pyydysti. Se mokoma nahkahiiri ei ollutkaan mennyt ulos vaan piiloon naulassa riippuviin vaatteisiin.

Nyt siis kaikki kolme kissaa ulos huoneesta ja lepakonhäädon viimeinen näytös alkakoon! Vetäisin kiireessäni Sisun valkoisen kömmön päähäni, ettei lepakko iskisi kynsiään tukkaani, ja rupesin huitomaan elukkaa pyyheliinalla parvekkeen oven suuntaan. Lensihän se lopulta ulos ovesta, näin omin silmin ja suljin kiireesti oven. Kissat takaisin, Sisu nyreissään kun operaation grande finale jäi kokematta, valo pois, peitto korviin. Rauha! Ei hyppelyä, ei edes pikkuisen hyttysen perään.

Hieno kokemus kaiken kaikkiaan vaikka aina ei voikaan voittaa, tuumaili Sisu mielessään. Kissani tuntien, niin ainakin luulen.