lauantai 15. marraskuuta 2014

Onnittelut 17-vuotiaalle päivänsankarille!

Päivänsankari tänään on Miminkan Hamilkar eli Nöpö, meidän oma kultainen hurmaava vanhaherra, jota me kotiväki onnittelemme lämpimästi. Päivänsankarin kunniaksi järjestetään iltapäivällä juhlat, joihin on kutsuttu monta vierasta! Vieraat tosin eivät ole venäjänsinisiä, mutta heidän kodeissaan asuu sellaisia, vieläpä Nöpön sukulaisia. Juhlat kävisivät kuitenkin liian jännittäviksi, jos sukulaiset henkilökohtaisesti tulisivat paikalle onnittelemaan suvun vanhinta, joten vain edustajat saapuvat.

Tämä kuva, samoin kuin seuraava, on otettu kesäkuussa mökillä. Kissat kuluttivat aikaa katselemalla ikkunasta ulos tuuleen ja sateeseen. Kurjasta säästä huolimatta - tai ehkä sen takia - lintulaudalla vieraili lintuja ja oravia, joita kissat pitivät tiukasti silmällä.

Nöpö hämmästelee rakeita, jotka ropisevat ikkunalautaan.

Nämä kaksi kuvaa ovat runsaan kahden vuoden takaa. Nöpön mielestä on mukava nuuhkia niittykukkien tuoksua -  kissankellojen, apiloiden, kärsämöiden. Niitä on myös ihan kiva maistella.

Toisaalta, ihan kaikkia kasveja ei tarvitse maistaa. Poutapilvi ja mårbacka saivat olla ihan rauhassa.

ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA, NÖPÖ!

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Myöhästyneet mutta sitäkin lämpimämmät onnittelut Nöpölle!
Tiinalta, Onnilta, Petriltä ja Beniltä :)

Kaisa kirjoitti...

Paljon onnea Nöpölle! Ei uskoisi ikää ellei tietäisi. :) <3