lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä

Molemmat prinsessamme, Nadezjda ja Nioradza, ovat muistaneet meitä kuvatervehdyksillä. Tai siis oikeastaan heidän palvelusväkensä, Birgitta, Piia ja Lassi, joten kiitokset heille siitä. Meidän pääsiäistervehdykseen pääsi taas kerran Sisu-kisu taustanaan ihanat vaaleanpunaiset tulppaanit, kas kun keltaiset (ja kirkkaanpunaisetkin) olivat päässeet kaupasta loppumaan. Sisun hääräilystä tulppaanien seurassa saattaa tulla myöhemmin enemmänkin juttua; kaikenlaista pientä siinä sattui kun Sisu-poika halaili kukkamaljakkoa.

Oikein hyvää pääsiäistä toivottaa Sisu ja koko meidän porukka kaikille ystäville, sukulaisille, tutuille ja vieraammillekin.

Ninni-prinsessa muutti isäntäväen kanssa viime syksynä uuteen kotiin, jossa on parveke. Olihan siellä vanhassakin kodissa parveke, mutta se oli Ninniltä kielletty, kun siellä ei ollut laseja eikä verkkoa. Täällä on lasit, ja Ninni-neiti nauttii täysin rinnoin keväisestä auringonpaisteesta. Juuri tässä kuvassa hän kuulemma kutsuu minua visiitille katsomaan uutta maailmaansa. Kiitos kutsusta, prinsessa, kyllä tulen kunhan ehdin!

Meillä luetaan  Helsingin ja Turun Sanomia ihan sujuvasti, Ninni  tamperelaistuneena lukee tietenkin paikkakunnan uutiset ja juorut Aamulehdestä.  Tapa lukea lehteä on ihan sama kuin näillä meidän kissoilla: mahdollisimman paljon isäntäväkeä häiriten!

Nadezjda on tullut terassille aamukävelylle ja on valjaissa, koska terassi on avoin. Narsissit ja esikot kukkivat pikku ruukuissaan. Prinsessa taitaa nähdä jonkun prahalaisen itikan, kun katsoo niin tarkasti jonnekin, vähän niin kuin veljensä tuossa ensimmäisessä kuvassa.

Turvallisesti valjaissa Nadezjda pääsee käyskentelemään myös terassin leveällä kaiteella. Taustalla näkyy Prahan punaisia kattoja ja ah! niin kovin vihreätä puistomaisemaa.

 


Sokerina pohjalla: prinssin ja prinsessojen äiti Kaisa nuuhkimassa viehkeitä kevään kukkia. Kaisa lähettää kaukana Turusta asuville tyttärilleen lämpimät terveiset!

Ei kommentteja: